Miten varmoja olette että avioliittonne kestää?

meillä on romanttinen rakkaus loppunut ja alkanut noin kuusi miljoonaa kertaa, on ollut kaikki mahdolliset vaikeudet ja yhdessä ollaan pysytty, joten nyt kun asiat on mallillaan niin vaikea olisi keksiä syytä erota

Ollaan oltu naimisissa 15 vuotta ja rakastetaan toisiamme syvästi. Meillä ei ole lapsia, ollaan yhdessä ihan vain sen takia että halutaan olla. En näe mitään mikä voisi lopettaa meidän rakkauden.

Ollaan sellaisia luonteita, uskollisia ja turvallisuushakuisia.

Kaikenlaiset kriisit on 25 yhteiden vuoden aikana käyty läpi. Rakkautta on riittänyt, vaikka välillä on ollut pliisumpiakin kausia.

Koskaan ei voi tietysti sanoa ei koskaan, mutta olemme kyllä ajatelleet vanheta yhdessä ja ryhtyä lapsenlapsia (tulevia sellaisia, toivottavasti) hoitamaan.

(Ja romanttisesti mieheni kerran sanoi, ettei voisi vaihtaa minua nuorempaan ettei vaan joudu enää pikkulapsirumbaan.)

Jos tästä 17 vuotta kestäneestä liitosta loppuu romantiikka niin ole 110% varma, että järkisyístä tätä liittoa ei jatketa.



Vaikka kuinka realismi olisi negatiivistä ja luottoa löytyy, en ole varma liiton kestävyydestä, sillä silloin sen ottaa itsestään selvyytenä ja suhteen eteen ei olisi syytä ponnistella.

kestää tai päättyy eroon/toisen kuolemaan.

Tämä on toinen avioliittoni ja vaikka tilastollisesti toiset liitot rikkoutuvat yleisimmin, niin uskon tähän liittoon kuin vuoreen. Ensimmäiseen en uskonut. En varmaan ihan alusta alkaen, vaikka toivoin kyllä.



Uskon tähän toiseen sen takia, että tahdomme molemmat sen toimivan. Ja tahtomisestahan usein on kyse, jos liitossa tulee alamäkiä. Edellisessä liitossani en tahtonut, en todellakaan. olisin eronnut varmaan aikaisemminkin, jos vaan olisin jaksanut. Oli ne lapset ja talolainat ym. ym. Kadun tuota liittoa todella paljon. Nuorena sitä on hölmö. Rakastin toki aluksi exääni, mutta mahdotonhan se meidän yhtälö oli.



Anyway, uskon että liittomme kestää!

pitäisi heittää, niin ehkä 95 %. Tässä on ennen vihkimistä ollut niin suuria koetteluita (mutta ei kolmansia osapuolia!) että erottu oltaisiin jo niistä, jos oltaisiin. Kumpikin on uskollista tyyppiä ja kuten aiempi vastaaja hyvin sanoi, turvallisuushakuisia.



Lisäksi etunamme toimii varmasti se, että tapasimme +30-vuotiaina ja molemmilla on taustalla huonoja suhteita ja nyt osaa todellakin arvostaa hyvää, kun sellaisen on löytänyt. Eikä vain se, vaan myös yhteinen oivallus siitä, että itsellemme sopivampaa kumppania ei vaan tule löytymään. Jos kyllästymme/rakkaus loppuu tms. ja eroamme, niin toinen vaihtoehto on aika lailla olla yksin loppuelämänsä... Eli ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella.



Lisäksi haluan mainita huumorin! Meillä on niin tavattoman hauskaa yhdessä, että ei käy aika pitkäksi keskenään. =)

Mutta jos miettii sellaista käytännön järjen varmuutta niin siihen nähden pidän liittoamme maksimaalisen varmana.



Ollaan oltu melkein 20 vuotta yhdessä, ollaan hitsauduttu hyvin yhteen, keskustelemme paljon asioista, rakastamme toisiamme ja olemme molemmat usein todenneet, että "me olemme toistemme elämä". Tunnemme toisemme niin hyvin, että kumpikaan ei usko, että toinen hairahtuisi johonkin, joka päättäisi suhteemme.



Koskaanhan ei tietenkään voi tietää mitä polulla vastaan tulee, sairaus, henkilökohtainen kriisi tai muu vastaava joka voisi johtaa eroon, mutta en nyt varsinaisesti sellaista intopiukkana odottelekaan tapahtuvaksi :)



Minusta olisi hyvin outo ajatus, että kaiken tämän jälkeen eläisin yksin tai jopa jonkun muun kuin nykyisen puolisoni kanssa...

olen ihan varma että kestää. Tämä on toinen avioliittoni (ensimmäisestä ei lapsia). Olen nuoruudenliitossa maksanut oppirahat joten enää ei ole haihatteluja ikuiseta romanttisesta rakkaudesta. Lisäksi itse avioerolapsena en ikinä halua omille sitä kohtaloa vaan haluan että saavat kasvaa ydinperheessä. Olemme mieheni kanssa erittäin perhekeskeisiä ja osaamme vaalia parisuhdetta ja perhearvoja. Meillä on samanlainen arvomaailma joka kannattelee myös, vaikka aina ei lempi leiskukaan. Olemme olleet yhdessä jo yli 10v joten pahimmat särmät on hiottu, olemme hitsautuneet aika tiiviisti yhteen. Molemmilla myös elettyä elämää takana sen verran että jonkinlaista näkökulmaa elämään on tullut.

vie todella voimat mutta silti ainoa tunne mitä tunnen on rakkaus. Olen samaa mieltä kuin ap että vaikka parisuhde loppuisi niin avioliitto voisi jatkua. Olemme toistemme parhaat kaverit ja kumppanit eikä ole mitään mistä emme selviäisi yhdessä.



Tätä on testattu jo 10v aviossa ja muutama vuosi ennen sitä, uusperhekuviot, 2 talonrakennusta, uskottomuusepäilyjä jne jne. Jos noista kaikista on selvitty niin miksi ei tästäkin härdellistä.



Juuri sanoin miehelle pari viikkoa sitten että tämä talvi on ollut hellin ja läheisin meidän välillä ikinä. Romanttinen rakkaus on meillä vain parantunut vanhetessaan.



99%

Yhteistä taivalta takana 14 v eikä edes ajatus eroamisesta ole tullut mieleen ja hyvin on mennyt kaikki nämä vuodet, rakkautta riittää edelleen :) Mutta koska aivan 100 % varma ei voi olla, niin siksi tuo pieni epävarmuus.

Olemme olleet yhdessä 14 vuotta enkä ainakaan minä ole kertaakaan harkinnut eroa. Olemme perusonnellisia, sitoutuneita ja meillä on mielestäni aika hyvät taidot selvitellä ristiriitoja.

Kuinka moni jatkais jos "rakkaus" loppuis? Mää tavallaan ihailen sitä muslimien tyyliä että ollaan naimisissa, kävi miten kävi. Tuo sellasta perusturvallisuutta. Ei aina tartte olla niin huumaa ja ihanaa rakkautta, se et eletään ihan onnellisina tavallista elämää ilman et pitäis kokoajan ylläpitää jotain "parisuhdetervehtymishässäkkää"...

varma siitä, että ollaan yhdessä elämämme loppuun saakka.



En osaa selittää sitä sen paremmin, kuin, että tiedän. Mieheni on toinen puoliskoni.