Voiko lapsi olla perusluonteeltaan tyytymätön?

Halusiko hän alunalkaenkin lähteä sinne? Ja jos halusikin, matkan voi silti ottaa kokemuksena, ja että käteen jäänyt oppi on se että hän ei viihdy Kanarialla. Ehkä paikka ei vain vastannut hänen mielikuviaan, ja ruma todellisuus pääsi iskemään. Ehkä hän osaa matkan seurauksena arvostaa paremmin sitä mitä meillä täällä Suomessa on. Joten kaikesta ei pidä valittaa, ei edes tyttären valittamisesta... :)

Halusiko hän alunalkaenkin lähteä sinne? Ja jos halusikin, matkan voi silti ottaa kokemuksena, ja että käteen jäänyt oppi on se että hän ei viihdy Kanarialla. Ehkä paikka ei vain vastannut hänen mielikuviaan, ja ruma todellisuus pääsi iskemään. Ehkä hän osaa matkan seurauksena arvostaa paremmin sitä mitä meillä täällä Suomessa on. Joten kaikesta ei pidä valittaa, ei edes tyttären valittamisesta... :)

Huoneisto oli vammanen=(liian vähän peilejä ja pistorasioista,)suihku oli vammanen(vesi oli liian kuuma tai kylmää ja varaaja pieni joten koko perhe ei voinut käydä illalla suihkussa, piti vähän lomittaa), respan tietokoneet oli vammasia(ei skypeä), lentäminen oli vammasta ja lentomatka liian pitkä(hän itse tosin ensin ehdotti matkaa thaikkuihin), lomakohteen sää oli vammanen(aurinko paistoi joka päivä mutta oli aika kova tuuli,) rannalla oli vammasta( melko kylmää ja hiekka tarttui aurinkorasvaan), käveleminen oli vammaista( jalat väsyi jo kilometrin matkalla), vuokra-autolla liikkuminen oli vammasta( liikaa autossa istumista ja vuoristokin alkoi kyllästyttää), vuokra-autolla eksyminen oli vanhempien syy( vaikka tietyön takia muutunut reitti ja puutteellinen opastus ehkä oikea syy), pikkuvelikin oli ihan vammainen( se ei olisi saanut haluta mitään ja kaikki mitä veli ehdotti oli peestä)

Loppujen lopuksi aika hyvin me vanhemmat kestettiin kitinä ja toivottavasti prinsessa oppi jotain. Mutta tuli kyllä mieleen muutaman kerran että onko hän saanut liikaa&liian helposti ja miksi ihmeessä me edes vaivaudumme.

Mielestäni en muuten valittanut tyttäreni valituksesta vaan lähinnä kyselin onko voiko jatkuva tyytymättömyys olla pysyvä luonteenpiirre.

ystävällisesti ap.

No hitto. Selvästihän hän oli sitä mieltä että Suomessa asiat ovat paremmin jos kaikki siellä oli "vammaista"!



No joo... Hän ei ole saanut kokea kunnon vastoinkäymisiä elämässä. Väittäisin että valitus pienistä asioista hiipuu sellaisen jälkeen. Mutta nyt on koettu Kanaria ja hän muistaa mitä on siellä nähnyt ja tuntenut.



Samaistuin itse häneen. Kaikesta löytyy pientä kritisoitavaa. Mikään ei ole täydellistä. Mutta onko kritisointi merkki tyytymättömyydestä vai huomioiden tekemisestä jotta niihin epäkohtiin voidaan puuttua, joko nyt tai tulevaisuudessa? Hän voi olla tyytymätön mutta hän sentään tuo tyytymättömyyden esille. Onko avoimuus huono signaali?



Hän tarvitsee vain näkökulmaa, sillä hän on saanut kokea vain Suomen olot, ja sitten Kanarian olot. Tarvitaan vielä pari etelänmatkaa lisää ennenkuin kitinä vähenee, kun hän saa kokea mitä paikassa B on riesana mitä paikassa A ei ollut. Sitten hän muistelee paikkaa A suurella kaiholla. Paikkaan C mentäessä odotukset ovat karisseet ja hän on valmis ottamaan paikan vastaan sellaisena kuin se hänelle on - tuntematon. Tai sitten vastaavasti hän kieltätyy lähtemästä alunalkaenkin, tietäen että hän tulee vain närkästymään määränpäässä.



Yksikään lapsi (ihminen) ei osaa arvostaa "vammaista" peilien määrää ennen kuin hänellä ei ole yhtä ainoaa peiliä saatavilla. Yksikään lapsi ei osaa arvostaa "vammaista" suihkua ennen kuin suihkua ei ole lainkaan. Jne jne. Lapsella oli odotuksia siitä että perusasiat hoidetaan samalla tavalla muuallakin maailmassa (tai kuten kotona), sinun odotuksena oli että tytär käyttäytyy matkalla siten että hän ei valita koko aikaa. Lapsi ei osaa asettua sinun asemaan sillä omia lapsia hänellä ei ole, eikä hänen ole tarvinnut käydä töissä tai nähdä vaivaa matkan eteen. Sinulla puolestaan on täysi valta asettua lapsen asemaan, ja yrittää nähdä asiat hänen näkökulmastaan. Tämä on vanhemmuuden taakka. Tuntemattomaan paikkaan meneminen on aina riski, sen suhteen että miellyttääkö määränpää kaikkia, tai tuleeko se vastaamaan kaikkien odotuksia.



Kyllä, tyytymättömyys voi olla täysin pysyvä luonteenpiirre, mutta sen ei tarvitse olla negatiivinen asia. On kaksi eri asiaa olla tyytymätön, ja tehdä jotain parantaakseen niitä epäkohtia, kuin olla tyytymätön ja voimaton tekemään mitään asianlaitojen eteen. Ratkaisevaa on se riittävätkö tyytymättömän voimat ja kuri puuttumaan asioihin, vai jääkö hän surkuttelemaan niitä, tai onko hänellä ylipäätään mahdollisuutta puuttua niihin suuriin epäkohtiin.

No hitto. Selvästihän hän oli sitä mieltä että Suomessa asiat ovat paremmin jos kaikki siellä oli "vammaista"! No joo... Hän ei ole saanut kokea kunnon vastoinkäymisiä elämässä. Väittäisin että valitus pienistä asioista hiipuu sellaisen jälkeen. Mutta nyt on koettu Kanaria ja hän muistaa mitä on siellä nähnyt ja tuntenut. Samaistuin itse häneen. Kaikesta löytyy pientä kritisoitavaa. Mikään ei ole täydellistä. Mutta onko kritisointi merkki tyytymättömyydestä vai huomioiden tekemisestä jotta niihin epäkohtiin voidaan puuttua, joko nyt tai tulevaisuudessa? Hän voi olla tyytymätön mutta hän sentään tuo tyytymättömyyden esille. Onko avoimuus huono signaali? Hän tarvitsee vain näkökulmaa, sillä hän on saanut kokea vain Suomen olot, ja sitten Kanarian olot. Tarvitaan vielä pari etelänmatkaa lisää ennenkuin kitinä vähenee, kun hän saa kokea mitä paikassa B on riesana mitä paikassa A ei ollut. Sitten hän muistelee paikkaa A suurella kaiholla. Paikkaan C mentäessä odotukset ovat karisseet ja hän on valmis ottamaan paikan vastaan sellaisena kuin se hänelle on - tuntematon. Tai sitten vastaavasti hän kieltätyy lähtemästä alunalkaenkin, tietäen että hän tulee vain närkästymään määränpäässä. Yksikään lapsi (ihminen) ei osaa arvostaa "vammaista" peilien määrää ennen kuin hänellä ei ole yhtä ainoaa peiliä saatavilla. Yksikään lapsi ei osaa arvostaa "vammaista" suihkua ennen kuin suihkua ei ole lainkaan. Jne jne. Lapsella oli odotuksia siitä että perusasiat hoidetaan samalla tavalla muuallakin maailmassa (tai kuten kotona), sinun odotuksena oli että tytär käyttäytyy matkalla siten että hän ei valita koko aikaa. Lapsi ei osaa asettua sinun asemaan sillä omia lapsia hänellä ei ole, eikä hänen ole tarvinnut käydä töissä tai nähdä vaivaa matkan eteen. Sinulla puolestaan on täysi valta asettua lapsen asemaan, ja yrittää nähdä asiat hänen näkökulmastaan. Tämä on vanhemmuuden taakka. Tuntemattomaan paikkaan meneminen on aina riski, sen suhteen että miellyttääkö määränpää kaikkia, tai tuleeko se vastaamaan kaikkien odotuksia. Kyllä, tyytymättömyys voi olla täysin pysyvä luonteenpiirre, mutta sen ei tarvitse olla negatiivinen asia. On kaksi eri asiaa olla tyytymätön, ja tehdä jotain parantaakseen niitä epäkohtia, kuin olla tyytymätön ja voimaton tekemään mitään asianlaitojen eteen. Ratkaisevaa on se riittävätkö tyytymättömän voimat ja kuri puuttumaan asioihin, vai jääkö hän surkuttelemaan niitä, tai onko hänellä ylipäätään mahdollisuutta puuttua niihin suuriin epäkohtiin.

Ehkä minun on vaikea kuunnella jatkuvaa valitusta siksi että vaikka itsekin melko helposti ainakin mielessäni kritisoin puutteita, yritän muuttaa tai korjata niitä puutteita mihin pystyn vaikuttamaan, niitä mihin en pysty vaikuttamaan opettelen sietämään. Ei ole mitään järkeä valittaa jatkuvasti esim peilien puutteesta, viikon matkalla kyllä jotenkin pärjää ja toisaalta on ihan terveellistä oppia sietämään pientä epämukavuutta satunnaisesti.

Olen tyttären kohdalla yrittänyt ohjata ajattelemaan että puutteelle voi tehdä jotain. Hän vaan taitaa olla siinä iässä jossa äiti ei tiedä yhtään mitään =)

ap.

Mutta silloin olisit huomannut sen jo muutaman vuoden iässä. 15-vuotiaalla kai murrosikä vaikuttaa jonkin verran.

mutta kai tää murrosikä on vielä pahentanut tilannetta.

löysää pipoa ja anna teinin narista. Kuuluu ikään :)

Onhan niitä perustyytymättömiä aikuisiakin. Mutta tosiaan tuossa iässä niitä neiti Aurinkoisia taitaa olla kaikkein vähiten.

tai ainakin aina haluamassa jotain enemmän (ja valittamassa). Sisar on sitten ihan erilainen.