Lue keskustelun säännöt.
Frankfurtin koulukunnan kapitalismin kritiikki
15.11.2026 |
1920- ja 1930-luvuilla syntynyt saksalainen filosofisuuntaus (mm. Max Horkheimer ja Theodor Adorno) kritisoi kapitalismia analysoimalla viihdettä ja kulttuuria.
Kapitalismissa taiteesta ja kulttuurista tulee massatuotteita, joiden ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa ja viihdyttää ihmisiä niin, etteivät he ehdi tai jaksa ajatella kriittisesti.
Ihmisistä tulee passiivisia kuluttajia.
Kapitalismi luo "keinotekoisia tarpeita" (on pakko ostaa uutta tavaraa), jotta talouspyörät pyörisivät, mikä estää ihmistä saavuttamasta aitoa vapautta.
Kommentit (7)
Hyvin ajateltu ja oivallettu jo 100 vuotta sitten!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kapitalismin kritiikki on oikeutettua.
Mutta kuka haluaa kommunismia?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa sentään tehdää aitoa vasemmistolaista taidetta, jolloin elokuvilla saattaa olla enemmän tekijöitä kuin katsojia.
Tämä. Jostain syystä se, että taiteen tärkeimmäksi tehtäväksi koetaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja uppiniskaisten ihmisten oikealle tielle opastaminen, tekee siitä taiteesta tylsää ja saarnaavaa. Kyllä normikansalainen sen aistii aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismin kritiikki on oikeutettua.
Mutta kuka haluaa kommunismia?
Erittäin vanhanaikainen ajattelutapa, että ei olisi muita vaihtoehtoja kuin tuo iänikuinen kapitalisti-kommunisti jako...
Nykyihmisten aika menee selaillessa yhdentekevää sisältöä sosiaalisessa mediassa. Yhteiskuntakritiikkiin ei riitä energiaa eikä kohta ymmärrystäkään, kun medialukutaito murentuu. Samalla ääriliikkeet tietoisesti hämärtävät oikean ja väärän tiedon eroa. Totalitarismi tarvitsee paitsi ideologian mukaan toimivia että niitä, jotka vain hyväksyvät kaiken, koska eivät enää tunnista totuutta mm. kapitalismin todellisesta luonteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismin kritiikki on oikeutettua.
Mutta kuka haluaa kommunismia?
Me haluamme.
T. Minja, Li, Veronica
Suomessa sentään tehdää aitoa vasemmistolaista taidetta, jolloin elokuvilla saattaa olla enemmän tekijöitä kuin katsojia.