Ihan miellyttävän oloinen ilma ja iltapäivä. Aurinko paistaa ja pian pimenee.

Kaunis aurinkoinen päivä tosiaan, vaikka tähän vuodenaikaan valo alkaa jo iltapäivällä väistyä. Itse olen aina pitänyt marraskuun hämärtyvistä iltapäivistä, kunhan ympäristö on kunnossa. Meillä on olohuoneessa suuret etelään avautuvat ikkunat, joista matalalta paistava aurinko valaisee vanhaa tammiparkettia ja muutamia vuosien varrella hankittuja taideteoksia. Valon muuttuessa sytytän yleensä takkaan tulen ja siirryn lukemaan kirjastohuoneen puolelle.

Tänäänkin ajattelin nauttia iltapäivästä aivan rauhassa. Keittiössä on parhaillaan valmistumassa pitkään haudutettua vasikanposkea, ja ennen illallista otamme puolison kanssa hieman 36 kuukautta kypsytettyä jamón ibérico de bellotaa, culatello di Zibelloa ja hyvää Comté-juustoa. Viiniksi olen ajatellut avata yhden hieman vanhemman burgundilaisen, joka on odottanut sopivaa hetkeä kellarissa.

Ymmärrän toki, että monelle aikainen pimeneminen tuntuu ankealta, varsinkin jos iltapäivät kuluvat työmatkoilla, markettien loisteputkivalaistuksessa tai pienissä kerrostaloasunnoissa. Itse en ole koskaan oikein kokenut marraskuuta ongelmaksi. Kun koti on viihtyisä, arki kiireetöntä ja ympärillä on muutamia kauniita, harkiten hankittuja asioita, vuodenajoista osaa nauttia aivan eri tavalla.

Ja jos pimeys alkaa jossakin vaiheessa todella kyllästyttää, voihan sitä aina viettää muutaman viikon Toscanassa tai Etelä-Ranskassa. Olemme tehneet näin jo pitkään, eikä asiaa ole tullut sen kummemmin ajateltua. Minusta vuodenaikojen ei tarvitse sanella ihmisen elämänlaatua aivan niin voimakkaasti kuin Suomessa usein annetaan ymmärtää.