Olen opettanut lapsemme nalkuttajaksi

Mieheni valitti vuosia sitten, että olen nalkuttava akka ja nalkutus on varmin tapa varmistaa, että hän ei tee pyydettyä. Minä sitten lopulta peräännyin, lopetin nalkuttamksen ja vaatimisen. 

Vähitellen lasten kasvaessa he alkoivat ihmettelemään, miksi jotkut tavarat tai roskat lojuvat väärässä paikassa viikosta toiseen. Sanoin aina, että kyse on isän siihen jättämästä asiasta, joten voi itse laittaa sen pois. Olen saattanut joistain sanoa yksi tai kaksi kertaa, mutta sen suurempaan nalkutukseen en ryhdy. 

Samoin jonkin asian hoitaminen, sopiminen, viestinlähetys tms. mikä olisi miehen tehtävä, en jaksa valittaa ja muistuttaa uudestaan monta kertaa. Usein hoidan asian itse tai se jää tekemättä.

Nyt sitten lapset ovat ottaneet sen nalkuttavan roolin. Tytär huomauttaa isälleen tavaroista moneen kertaan ja tiukalla äänensävyllä. Saattaa myös kasata asioita miehen kohdalle pöydälle tai sängylle. Uudestaan ja uudestaan. Hoidettavista asioista sanoo kovaäänisesti myös sukulaisille, että ihan turhaa isältä pyytää minään asian hoitamista, ei sitä tee, vaikka tytär tosiaan pyytää ja pyytää useita kertoja.

Hah, olen kasvattanut nalkuttavan akan (mieheni sanat). Olen ylpeä. Tuon tytön yli ei kävellä.