Amis oli minulle päivähoitoa
"Opiskelin" tämän vuosikymmenen alussa amiksessa kiinteistönhoitajaksi kolme vuotta, ja se oli lopulta päivähoitoa. Opetus koostui lähinnä jatkuvasta odottamisesta eli opettaja ja avustava henkilökunta (kyseessä oli erityisamis) ja me oppilaat - keskustelimme kaiket päivät elämästä. Varsinaista opetusta eli kiinteistönhuoltoa esiintyi satunnaisesti, ja sekin oli koulun vessan toimivuuden testaamisen tasoa.
Opintojen alussa minulla oli aitoa innostusta opiskella kiinteistönhuoltoa jota koin "kymppiluokan" koulutuskokeilun perusteella jännältä, jossa saa toteuttaa itseään, näkee työn jäljen ja saa samalla kevyttä liikuntaa.
Opintojen edetessä petyin varsinaisen opetuksen vähäisyyteen ja henkilökuntaan, jotka esittämällä huonoja pomoja valmistaen meitä teinioppilaita työelämään - laskivat minussa motivaation ja innostuksen ammattia kohtaan. En yhtään välittänyt kiikkua luokassa tuntien ajan kuunnellen höpinöitä. Jos ei olisi ollut läsnäolopakkoa, olisin viettänyt päivät kotona selaillen somea menettämättä mitään.
Kaupan päälle, jouduin osallistumaan pakollisille YTO-tunneille, joissa kertasin taitoja mitä opetetaan peruskoulussa. Matematiikkaa, fysiikan ja kemian alkeita, englantia, perinteistä maalaustaidetta, ruotsia, liikuntaa ja äidinkieltä. Englantia lukuun ottamatta en ollut kiinnostunut näistä aineista peruskoulussa, joten ihmekös en oppinut niistä amiksessakaan mitään. Taiteeseen sentään heräsi kiinnostus, ja sekin amiksen jälkeen nykytaidetta kohtaan.
Nykyisin kun mietin amis vuosia, kaduttaa, että en miettinyt peruskoulussa ollenkaan lukiota seuraavaksi kouluksi. Siellä olisi sentään ollut koko tekemistä.
Nykyisin olen pitkäaikaistyötön joka ei tiedä mitä tehdä elämällä. On ehtinyt kertyä lyhyt työhistoria määräaikaisilla työsuhteilla, mutta en ole koskaan ollut urasuuntautunut. Kävin töissä ainostaan rahan takia. En mä tosin menisi enää töihin muutaman satasen tähden ellen viihdy työpaikassa.
Kommentit (18)
Kuulostaa innostavalta että saa puhua muiden kanssa. 💗
Töistä on tapana saada enemmän kuin muutama satanen verrattuna työttömyyteen.
Luin pari kappaletta. Ap erityisamiksessa, yeah right. Hän kirjoittaa paremmin kuin moni palstalainen.
Et ollut peruskoulussa kiinnostunut mistään, kävit erityisamiksen, failasit vasemmalla kädellä tehtävät ytot ja haikailet lukion perään...?
Hmm...
Amis on kaikille normaalisti älykkäille pelkkää päivähoitoa.
Mulle amis oli ihana loma! Olen kyllä kirjoittanut 10 v sitten ylioppilaaksi, ja ollut tässä välissä töissä/sairauslomalla/työttömänä ja ihan vain haahuilemassa, kun en tiennyt mitä haluan.
Sain luvan omaehtoiseen opiskeluun, joten kävin ammatinvalintapsykologilla ja hänen kanssaan yhdessä löysimme sopivan alan.
Me kyllä teimme kaikenlaista - vierailimme erilaisissa paikoissa, teimme paljon työharjoitteluita, valinnaisaineiden avulla sai kasvatettua sitä tietoa ja taitoa, mitä tarvitsi ja mikä kiinnosti.
Oli amis kuitenkin erilainen kuin lukio. Varmaan toimii monille, mutta kun itse on tottunut erilaiseen koulunkäyntiin, niin välillä hitaus ja helppous turhautti. Todistuksen keskiarvo oli sen 5, koska niitä sai nappailtua niin helposti. Tein joitakin yto-aineita, kun halusin parantaa lukion päättötodistuksen kaseja ja ysejä täydellisyyteen, mutta eihän niissäkään mitään opetusta ollut - esimerkiksi matematiikassa, fysiikassa/kemiassa ja ruotsissa piti vaan suorittaa x määrä tehtäviä. Täyden vitosen sai, kun oli tehnyt jonkun 80% annetuista tehtävistä. Opettajat olivat tosi mukavia, mutta myös enemmän kavereita kun opettajia. Ei niitä edes saanut sanoa opettajiksi. Yrittivät lähentyä oppilaita aloittamalla etteivät ikinä ole olleet itse kiinnostuneita koulusta, joten ihmettelivät itsekin miten päätyivät opettajiksi. Tehtävät vilisivät kirjoitusvirheitä.
Ps. Olen itse nyt eri töissä. On ihan ok olla vain töissä. Ei tarvitse urasuuntailla. Onneksi itse olen päässyt tuosta ajattelutavasta jo kauan aikaa sitten pois, jos sitä on ikinä ollutkaan. Itse olen onnellisimmillani ihan perusduunarina, vaikka potentiaalia olisi vaikka mihin.
Vierailija kirjoitti:
Et ollut peruskoulussa kiinnostunut mistään, kävit erityisamiksen, failasit vasemmalla kädellä tehtävät ytot ja haikailet lukion perään...?
Hmm...
Myönnetään, ei lukio olisi ollut minulle oikea unelmien täyttymys, mutta siellä olisin välttänyt amiksen armeijakuria kannattavia opettajia.
- AP

Sinut vätyksen pitäisikin saada kunnolla runtua. Haluatko esimekiksi kuokkaasi pretty boy?!
Miksi kävit erityipuolella? Lähde tavalliseen amikseen. Käy koulu ja hae töitä. Erityisamis pitäisi olla heitä varten jotka vain avustettuna kykenevät töihin. Ja näitä työpaikkoja on tietysti erittäin hankala saada.
Ei ole myöhäistä suorittaa lukio aikuislukiossa.
Ööh miksi olit erityisamiksessa?
Mä oon käyny 2 tutkintoo amiksessa. Toinen oli perustutkinto, toinen ammattitutkinto.
Perustutkinto vaati oikeasti vähän työtä, lähinnä kirjaamisten ja kusipäisten ohjaajien sietämiseen sekä sekavien harjottelujen sietämistä.
Ammattitutkinto tuntui kun olisin jossakin leikkikerhossa. :D oli eri alaa, josta toki kokemusta, mutta mitään uutta ei oikein tullu, toki sain paneutua vielä omiin mielenkiinnon kohteisiin ja joskus voimin apuopettajana lähinnä opettajan pyynnöstä.
Käytin näihin aikaa yht. 3v. Joten siinä mielessä ei harmita. :) mutta jo tolloin perustutkinnon aikaan mietin, että muutama muutos olisi hyvä tehdä ja että tiivistäminen olisi hyvä. :D
Naisvaltaiset alat yliopistossa puuhastelukerhojs.
Maisterin keskiverto äo 100. Paitsi tekniikan, fysiikan, matemaattisten alojen maisterien äo 130 keskimäärin…
Vierailija kirjoitti:
Luin pari kappaletta. Ap erityisamiksessa, yeah right. Hän kirjoittaa paremmin kuin moni palstalainen.
En ole ap, mutta kävin erityisamista ja oon autisti. Voin allekirjoittaa ap:n tekstin täysin, vaikka opiskelin aivan eri alaa. En osannut 3 v datanomiopintojen jälkeen mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kävit erityipuolella? Lähde tavalliseen amikseen. Käy koulu ja hae töitä. Erityisamis pitäisi olla heitä varten jotka vain avustettuna kykenevät töihin. Ja näitä työpaikkoja on tietysti erittäin hankala saada.
Aluksi kävin tavallista amista logistiikkapuolella, mutta pian sen alettua mun ammatillinen opettaja kuin erityisopettaja olivat sitä mieltä, että minun pitää mennä erityisamikseen. He kokivat, että minä en oppimis- ja hahmottamisvaikeuksien pärjännyt opinnoissa. Siitä olin samaa mieltä. Jälkikäteen mietittynä minua kuitenkin kaduttaa erityisamikseen siirtyminen, koska opetus oli erityisamiksessa samankaltaisen kehnoa kuin siinä tavallisessa amiksessa. Jos olisin jäänyt tavallisen amiksen kirjoihin, olisin valmistunut edes jostain jo vuotta aiemmin.

Minä kirjoitin tuo kommentin.
- AP
Voit miettiä diplomityön aihetta raksapuolen AMK:ssa, vaikka et kävisikään sitä.
Up