Albaani ortodoksisen kristityn naisen elämää.
Hei. Olen albaani ortodoksinen krisitty nainen. 😊 Monet, etenkin täällä suomen pohjolassa, ja länsimaissa mieltää albaanit vain muslimiksi, mutta se ei pidä paikkaansa. Me albaanit olemme moni uskontoinen kansa, ja Albanian alueella noin 50% on muslimeja, ja jopa 15-40% kristittyjä ( pääasiassa ortodokseja ja katolisia.) ja olemme kaikki samaa kansaa. Meillä albaaneilla onkin tärkeä periaate: albaanin uskonto on albaanius, ja elämme täysin rinnakkain, ja kieli ja veri on meille aina tärkeimmät yhdistävät tekijät. Olen asunut täällä suomessa jo yli 20 vuotta, ja vereltäni olen albaani, joka on ortodoksi. Muutin tänne siis kosovon konfliktin takia! Iältäni olen jo kokenut albaani nainen, ulkonäöltäni olen tyypillisen etelä-eurooppalaisen näköinen ( ruskest ilmeikkäät silmät, tummat hiukset, ja hieman lämpimän sävyinen, mutta vaalea iho.) Kirkkoon pukeudun usein perinteiseen ortodoksiseen, naiselliseen päähuiviin. ( ettei kukaan vaan luule sitä kaulahuiviksi tai moderniksi bandanaksi.) ja välillä pidän huivia myös arjessa, jonka takia minua luullaan usein virheellisesti muslimiksi, yhdistettynä eteläisiin kasvon piirteisiini. Ja kaikille, ketkä vielä kritisoi meidän albaani - kristittyjen olemassaoloa, mainitsen äiti Teresan. ( nënë Tereza.) albanian kielellä. Hän oli katolinen albaani nunna, ja meidän albaanien tärkeä esikuva ( 1910- 1997.) ja hän teki elämäntyötään Intiassa auttaen mm. Köyhiä ja sairaita. Kysykää, mitä haluatte, ja vastailen mielelläni. 👍😊 Tänne on tervetulleita niin suomalaiset, albaanit, kuin kaikki, muutkin! Kertokaa halutessanne myös oma tarinanne, ja olisi kiinnostava kuulla, onko täällä vaikka joku toinenkin Suomessa asuva albaanitaustainen kristitty, tai miksei muslimi! Pyrin vastaamaan parhaani mukaan. 👍😊 Kiitos, thank you, ja Faleminderit! ( Faleminderit on albaniaksi kiitos.) 😊👍