Harkimo, Nesteen pitäisi hävetä
Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo vaatii, että Nesteen miljardivoitoista pitää saada tukea kuluttajille ja kuljetusyrityksille.
– Neste voi tehdä tänä vuonna kuuden miljardin euron voiton. Voitto oli jo syyskuun lopussa 16-kertainen verrattuna edelliseen vuoteen. Bensan ja dieselin hinta pumpuilla on pilvissä.
– Valtio omistaa 44 prosenttia Nesteestä eli valtio olisi voinut tukea suomalaisia kuluttajia ja kuljetusyrityksiä 2-3 miljardilla eurolla. Mutta hallitus ei löytänyt suomalaisten autoilijoiden ja kuljetusyritysten tueksi kuin 60 miljoonaa euroa, Harkimo jyrisee.
Harkimon mukaan Neste tekee ennätysvoitot ja suomalaiset kuluttajat ja yritykset maksavat.
– On hyvä muistaa, että valtio kerää kalliimmasta markkinahinnasta myös enemmän tuottoja arvonlisäverosta.
– On mielenkiintoista seurata millaiset bonukset Nesteen johtajat kuittaavat tästä vuodesta. Pistää kysymään, mitä erityistä he ovat tänä vuonna tehneet tulospalkkionsa eteen? Harkimo sanoo.
Kommentit (5)
Näin sähköautoilevana ja viime vuoden dipistä (9e kh, en ihan osannut odottaa sitä alle 8e) nestettä ostaneena laittaa kyllä hymyilemään. Taitaa olla lähes 30e nykyään? Ja osinkojakin tulossa sen verran mukavasti että eiköhän hankintahinta ole kuoletettu muutamassa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Neste boikottiin.
Neste ottaa rahansa sinunkin taskustasi kun kaikki hinnat nousee.
Harkimo on fiksu mies ja aion äänestää häntä.
Neste boikottiin.