Aitko osallistua työpaikan pikkujouluihin?
Minä en. Hirveää pakottamista taas kerran. Pikkujoulut on sinällään asiallinen illallinen ihan tasokkaassa ravintolassa, mutta itseä ei kiinnosta käyttää perjantai-iltaa kollegoidan kanssa. Lisäksi firmassa on muutama täysurpo, joille alkoholi ei sovi laisinkaan. Näiden örveltämisen katsominen ilallispöydässä, mihin tullaan jo tukevissa nousuissa, on sellaista myötähäpee ja vtutusta aiheuttavaa joka ikinen kerta. Osa miehiä ja pari naista. Kaikki sellaisia kännikailottajia ja -kaakattajia, ettei muut pysty keskustelemaan rauhassa, vaikka haluaisi.
Jostain syystä kuitenkin järjestäjien oletus on, että kaikkien tulisi osalistua. Kitinaa ja narinaa tulee useammalta taholta ja kanavasta, kun vastasin kieltävistä (tai jätin "kuittaamatta" osallistumiseni - mikä jo itsessään kertoo, että oletusarvoisesti ei voisi kieltäytyä, kuten normaalia).
Kommentit (8)
En osallistu. Onneksi on iso työpaikka, eikä esim. omasta tiimistäkään taida kuin pari henkilöä osallistua. Kukaan ei kaipaa.
Osallistun. Hyvää ruokaa ravintolassa ja hyvässä seurassa. Työyhteisömme on paras. Jatkoille mennään.
Kyllä osallistun. Yhdet pikkujoulut on tiedossa. Menen mielelläni. Hyvää ruokaa ja kivaa seuraa. Meillä on hyvä porukka. En viivy koskaan pitkään, ehkä muutaman tunnin ja lähden kylläisenä kotiin.
Nuorempana firman pikkujoulut tuli skipattua parin kerran jälkeen, koska se oli täynnä niitä "vuoden pääpäivä" boomereita. Kun itsellä oli riittävästi menoa jokaisena muuna viikonloppuna vuodessa, tuo oli aika helppo päivä (tai ajanjakso) jättää väliin ja kerätä voimia.
Sitten oli pari vuotta, kun niihin tuli osallistuttua valikoiden. Itsellä oli tarjolla useampi; koko firman, yksikön ja muutama yhteistyökumppaneiden. Näistä niihin, missä oli fiksuin meno, hyvää ruokaa (illallinen), tai mukavaa ohjelmaa. "Drinkkiliput" ja joulujytää -tapahtumat jäi välistä automaattisesti.
Nytten nelikymppisenä ei taas voisi vähempää kiinnostaa. Ei kiinnosta koko yöelämä ylipäätään. Jos haluaa remuta ja ottaa kuppia, sitä varten on kesällä kaveriporukan mökkibileet ja venetsialaiset. Talvella laskettelureissu Alpeille, josta vikana päivänä sitten isosti apressia. Se riittää.
Ajatus, että olisin se oman nuoruuteni setä siellä pyörimässä kraka löysällä ja paita housuista ulkona roikkuen ei oikein kiinnostele. ...tai haistella toimiston mammojen hajuvesihyökkäystä - kun nyt kerrankin oikein tarkoituksen kanssa pääsee kylpemään siinä lahjaksi saadussa tuoksussa (toimistolla hajusteet kielletty).
Ei järjestetä varsinaisia firman pikkujouluja. Omakustanteinen tilaisuus läheisessä panimoravintolassa joku perjantain. En ajatellut osallistua.
Osittain, joo. Mutta en ehdi niihin aiemmin päivällä oleviin työpaikkakerhon tykyjuttuihin.
Meillä ei ole pikkujouluja, mennään pienellä porukalla omakustanteisesti syömään. Oma tiimi ja yksi toinen tiimi. Katson sitten, jaksanko lähteä ruokailun jälkeen vielä baariin jatkoille vai hyppäänkö bussiin ja tulen kotiin.