Olen vasta nyt herännyt siihen, miten vaikeaa laihduttaminen on nelikymppisenä, lyhyenä naisena
Nuorena riitti, että katsoit vähän mitä suuhusi laitoit ja kävit jossain tanssitunnilla silloin tällöin. Nyt nelikymppisenä laihduttaminen on ollut todella työlästä. On stressiä, huonosti nukkumista, lapsiarkea, ikääntyvät vanhemmat, töissä kiire jne. Olen lyhyt, joten sen takia perusaineenvaihduntani on pieni (vain n. 1300 kaloria ilman mitään liikuntaa, liikuntaa sisältävinä päivinä kulutukseni on n. 1600-1650 kaloria/pv).
-Olin tammikuun ekasta päivästä alkaen 2,5 kk täysin sokerittomalla ruokavaliolla. Olen siis ollut varsinainen sokerihiiri, makeaa meni paljon joka ilta (suolaiset herkut eivät ole olleet minulle ongelma). En lisännyt muuta syömistä, vaan jätin kaikki sokerit pois. Kuvittelin, että laihdun tällä menolla monta kiloa. Todellisuudessa en laihtunut lainkaan. Ihmettelin tätä ja tajusin vasta jälkikäteen, etten laihtunut lainkaan, koska päivittäin saamani kalorit eivät jääneet miinukselle aiemmin ilmoittamistani lukemista. Eli omalla kohdallani sokerittomalla ruokavaliolla eläminen ei laihduta.
-Tänä vuonna olen ollut 5 kk ketogeenisellä/VHH-ruokavaliolla. Tällä olen laihtunut 8,5 kiloa. Tämä on kuitenkin vaatinut alle 1300 kalorin päiviä, sillä vähäisillä kaloreilla en jaksa juuri liikkua ja kasvattaa kulutustani. Tarkoituksena on karistaa kilot ja sen jälkeen keskittyä liikkumaan ja elämään tuolla n. 1650 kalorin päivätahdilla, etten lihoisi. Silti tuntuu hirveältä, että kilojen karistaminen ja normaalipainon yläosassa pysyminenkin vaatii näin pienet kalorit.
Eihän sokerissa ole yhtään sen enempää energiaa kuin muissakaan hiilihydraateissa. Niissä on 7kcal/gramma. Huvittaa kun sokerittomuudesta on monilla kuvitelmia jonain ihmeratkaisuna.
Paljon suuremmat tulokset saadaan aikaan vähentämällä rasvaa. 1 rkl rypsi- tai oliiviöljyä on 120 kcal. Moni ei edes mittaa tarkkaan lisäämänsä öljyn tai juoksevan margariinin määrää ruokaa laittaessaan.
Monella hulahtaa tuplamäärä salaatinkastiketta salaattiin. Vähempirasvaiseen juustoon tottuu 1,5 kuukaudessa. Itse laihduin 7 kiloa vuodessa vaihtamalla 17% juustoon. Muita muutoksia en tehnyt.