Toinen keskenmeno täysin samoilla viikoilla
Sain tänään toisen perättäisen keskenmenon ihan samoilla 6+2 viikolla, kuin edellinenkin.
Siis onko tämä muka sattumaa vai noituutta vai onko tähän jokin looginen selitys?
T jälleen tyhjennykseen
Kommentit (4)
Onkse meidän vika? Luuletko,että +5 miljoonaa ihmistä kiinnostaa tämä, nykyään ei mikään ole yksityistä enää.
Ei ole mitään noituutta, alkuraskauden keskenmenoja tapahtuu usein. Olen jo vanha nainen, minulla on ollut nuorena useita keskenmenoja. Yllättävintä oli, kun odotin 2 kertaa kaksosia. Molemmilla kerroilla toinen alkio valui pois heti alkuviikoilla. Sain kuitenkin kaksi tervettä lasta. Entisaikaan ei ollut tekniikkaa kuvata ja seurata raskautta.
Rauhoitu, ajattele kauniita asioita, elä terveellisesti. Toivon Sinulle kaikkea hyvää!
Minulla kaksi ekaa raskautta päättyi keskenmenoon noilla viikoilla. Ekan keskenmenon jälkeen tulin heti uudestaan raskaaksi, eli välissä ei tullut yksiäkään kuukautisia.
Toisen keskenmenon jälkeen odotimme yhdet normaalit kuukautiset, ja sen jälkeen raskaus onnistui.
Ainakin vajaa 30 vuotta sitten oli "sääntö", että jos kolme peräkkäistä raskautta päättyy keskenmenoon, pääsee tutkimuksiin, joissa selvitetään, missä vika. itse en niihin tutkimuksiin asti päätynyt, joten en tiedä, mitä niissä tutkitaan.
Keskenmenot ovat äärimmäisen yleisiä ekalla 3 kuukaudella.
Osaanottoja ja tsemppiä! Kyllä se jossain vaiheessa tärppää. Mun äiti sai varmaan 8 keskenmenoa ennen kuin sai mut.