Pystyykö 50+ koko ikänsä sinkkuna ollut parisuhteeseen?

Ei pysty. Kun ei ole opetellut sosiaalisuutta aiemminkaan, miksi helvetissä sen oppisi viisikymppisenä?

En ainakaan minä pystynyt, enkä pysty edelleenkään. M67

Huonoa voi olla. Ei ole ehkä kyse siitä, etteikö ehkä haluaisi parisuhdetta, mutta ei vaan yksinkertaisesti osaa. Ei ole koskaan tarvinnut huomioida kuin itseään. Voi olla vaikea enää tuossa iässä muuttua ja sopeutua parisuhdearkeen.

Sinkku saa olla itsekäs, mutta parisuhteessa on pakko ottaa toinen huomioon, jos haluaa suhteessa olla. Mutta jos on ollut noin pitkään sinkkuna, on siihen joku syy. 

Joo ei.

Minä tapasin nelikymppisen miehen joka kehui että hänellä oli ollut valtavasti eksiä. Siihen oli syynsä.

Jos keski-ikäinen mies tapaa jonkun nuoremman ja kauniin naisen niin varmasti pystyy sitoutumaan vaikka lopuksi ikää...

Jos tykkäät hänestä paljon voittehan te kokeilla. Aivot ovat plastiset ja ihmiset oppivat paljon toisiltaan jos on halua mukautua, ja joillain on parempi kyky oppia kuin toisilla.

Miehet ei taida kovin usein muutenkaan olla kovin kiinnostuneita naiskumppanien lapsista parisuhdetaustasta riippumatta. Ei naisetkaan kyllä aina ole miesten lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Jos tykkäät hänestä paljon voittehan te kokeilla. Aivot ovat plastiset ja ihmiset oppivat paljon toisiltaan jos on halua mukautua, ja joillain on parempi kyky oppia kuin toisilla.

 

Miehet ei taida kovin usein muutenkaan olla kovin kiinnostuneita naiskumppanien lapsista parisuhdetaustasta riippumatta. Ei naisetkaan kyllä aina ole miesten lapsista. 

Niinpä. Ja kannattaa kertoa hänelle, millä tavalla haluaisit tulla huomioonotetuksi, siitä voi olla apua. Ihmiset ovat erilaisia, mutta hyvällä kommunikaatiolla pääsee pitkälle.

Voi olla vähän hankalaa. Etenisin hitaasti. Toki jos tuo toisen huomioonottaminen tökkii jo nyt niin sitten ei. Kyllähän ikisinkullakin perhettä ja kavereita yms on jotka pitää ottaa huomioon. 

Tapoihinsa pinttynyt.

Kuten täällä jo todettu, niin on jo mukavoitunut omiin tapoihinsa, että vaikea muuttua. Ja ilmeisesti kun hänellä ei ole omia lapsia, niin lapset voivat olla todella vieraita ja kaukaisia ihan ajatuksenkin tasolla. Helpompaa voisi olla jonkun sellaisen kanssa, jolla itselläänkin lapsia tai muuten vaan lapsirakas ihminen. Jos teillä lapset esim. 50/50 ja muuttaisit jossain vaiheessa tämän miehen kanssa yhteen, niin mitä luulet, millaista perhe-elämää olisi luvassa?

Friends with benefits- tyyppisellä suhteella voisi kokeilla alkuun ja jatkaa sillä tai sitten lopettaa kokonaan, jos ei tunnu parisuhdekelposelta. 

Mä olen itse aloittanut ensimmäisen vakiparisuhteeni 52-vuotiaana, olen tosin nainen. 

Tämä kysymys siinä mielessä vähän hämmentää, että ajattelen että toki pystyy parisuhteeseen, mutta riiippuu mitä toinen odottaa. Ei se välttämättä ole samanlaista kuin jos tapaa nuorena ja tarkoitus on perustaa lapsiperhe. Eikä tarvitsekaan olla. Esim. itse en halua muuttaa yhteen miehen kanssa, tykkään jatkossakin asua itsekseni. Minun tapauksessa se on toisellekin ok. Voisin ehkä sopeutua yhdessäasumiseen, jos tiloja olisi riittävästi, mutta mieluummin ei. 

Mutta sanoisin, että ei kannata toista hylätä minkään ennakkoluulon perusteella, vaan katsella että mitkä on ne käytännön asiat, joissa on kitkaa ja tunnetta ettei toimi, ja sitten miettiä pystyykö niitä yhdessä keskustelemalla ratkaisemaan vai ei. Se että toteaisi vaan yleisesti että "50+ ja ikänsä sinkkuna, häivyn" tuntuisi vähän tarpeettoman jyrkältä.