Mistä aikuisiällä ystäviä?

Huomasin saman myös n. 7 vuotta sitten. Olen nyt 42 ja kuuntelen kateellisena, kun työkaverit kertovat, mitä kaikkea he ovat tehneet ystäviensä kanssa. Nuorempana mulla oli valtava ystäväpiiri, suurin osa tosin miehiä, mutta vain ystävänä. Kun sain lapsia jatkoin näiden ystävien tapaamista, mutta kun he saivat lapsia jäi yhteydenpito täysin. Olen avoin ja avaan suuni joka paikassa ja harrastuksiakin on paljon, mutta ei vaan tärppää. Koskaan en ole ollut ns. "tyttöporukalla" ulkona.

täällä. 10v asunut tässä nykyisessä pikkukaupungissa eikä ole löytynyt kavereita, ystävistä puhumattakaan. Olisi ihana käydä joskus kaverin kanssa syömässä, kahvilla, lenkillä, shoppailemassa, kutsua kylään.. :/ En kyllä voi syyttä kuin itseäni, en ole mitenkään yltiösosiaalinen tapaus. Mutta silti.. T. 31v kolmen lapsen äiti.

Mistä päin te olette, jos yrittäisimme vaikka ystävystä täällä. Onhan se tietty riski, mutta silti. Itse olen Pohjois-Helsingistä ja olen 42-vuotias.

vika. Ei juurikaan ystäviä täällä, ja kun vielä työskentelen eri paikkakunnalla, niin en edes töiden kautta voi tutustua paikkakuntalaisiin. Tylsää :(

itse olen tosin asunut samalla paikkakunnalla koko ikäni, mutta kouluaikaiset ja piskelukaverit ovat muuttaneet muualle. Ja jostain kumman syystä ne jotka ovat jääneet paikkakunnalle ovat minut unohtaneet. Juuri eilen tuli asia mieleen ja mietin että mitähän minussa on vialla.... Kun kuitenkin minulle sanotaan että olet niin mukava ja ystävällinen.

Pienen lapsen kanssa luulisi löytävän ystäviä muista äideistä mutta ei.

Minä olen muuttanut uudelle paikkakunnalle samaan aikaan kun tulin raskaaksi. Tämä on pieni kaupunki, jossa lähes kaikilla muilla on sukulaisverkostot ja ystävät valmiina.



Ensimmäisen ystävän löysin täältä vauvapalstalta, hekin olivat juuri muuttaneet muualta ja vastasin hänen kirjeenvaihto-ilmoitukseen. Meillä on samanikäiset lapset eli siitä on edennyt luonnollisesti ja nyt on jo takana 8 vuotta kaveruutta.



Kaksi ystävää olen saanut työni kautta eli lähimpiä työkavereita, joiden kanssa sitten alettiin sopia teatteriretkiä ja shoppailuja työn ulkopuolelle. Nykyisin käydään yhdessä jumpissa. Toinen asuu eri paikkakunnalla, mutta nähdään viikonloppuisin ehkä 2 kuukauden välein.



Minä olen myös osallistunut yhdistystoimintaan sekä perhekerhoihin, joista on useita tuttuja tullut.Ei kuitenkaan kovin läheisiä ystäviä. Ai niin yksi on kerhosta, joka oli myös juuri muuttanut ja aloimme käydä yhdessä puistoissa ja myöhemmin sitten on kyläilty koko perheellä.



Sitten ihan tästä samalta asuinalueelta olen bongannut toisen vaunujen työntelijän sekä myöhemmin kuin poika syntyi, niin hänen ikäisensä pojan äidin.



Mutta tosi paljon töitä pitää tehdä aikuisiällä ystävien saamiseksi. Kun ei ole yhteistä historiaa, niin omat jutut ja rutiinit pitää luoda tapaamisiin. Helpointa on minusta juuri saada "lenkkikaveri" tai "jumppakaveri". Parhaan ystävän saamisessa tarvitsee sitten jo tuuria ja onnea, että löytää ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää enemmänkin aikaa.



Tsemppiä vielä etsintöihin!

josta en alunperin tuntenut ketää. Mies on täältä kotoisin ja aluksi (ennen lapsia) vietimme aikaa hänen vanhojen kavereiden kanssa ja tutustuin joihinkin "tyttöystäviin" se kuitenkin jotenkin jäi kun saimme lapsia ja aluksi olin aika murheissaan ja valitin miehelle kun en tunne ketään! Ensimmäisen lapsen kanssa en tajunnut käydä kerhoissa, mutta kun toinen syntyi rupesin käymään kerhoissa ja liityin erääseen yhdistykseen, jota kautta sain paljon tuttavaia. Nyt minulla on 3 hyvää äitiystävää, joilla on kaikilla saman ikäisiä lapsia. Usein kahvitellaan, kyläillään, käydään puistossa, luistelemassa, "hopLopissa" ym. Ollaan käyty myös viihteellä näiden äitien kanssa. Tässä yhdistyksessä missä äidit tapasin on myös paljon toimintaa ja näen myös muita tuttaviani usein ja aina on hurjan hauskaa!



Rohkeasti vaan tutustumaan!!



T:ennen yksin

vauvan äiti kaipaa ystäviä ja juttuseuraa.. Pohjanmaalta 23v :-)

eipä mulla juur koskaa ole ollut ystäviä,mutta nyt olen ollut kymmenen vuotta ihan kuin erakko.

mies toki löytyy ja neljä kappaletta lapsiakin. olen 34 vuotias.

löytysköhän lahesta ketään kuka haluis ystävystyä?

itse olen tosin asunut samalla paikkakunnalla koko ikäni, mutta kouluaikaiset ja piskelukaverit ovat muuttaneet muualle. Ja jostain kumman syystä ne jotka ovat jääneet paikkakunnalle ovat minut unohtaneet. Juuri eilen tuli asia mieleen ja mietin että mitähän minussa on vialla.... Kun kuitenkin minulle sanotaan että olet niin mukava ja ystävällinen.

Pienen lapsen kanssa luulisi löytävän ystäviä muista äideistä mutta ei.

.. eli minua sanotaan myös mukavaksi ja ystävälliseksi.. mietin myös viime päivinä että mistä löytäisi samanhenkisiä kavereita/ystäviä??

voisihan sitä kokeilla, mitä joku tuolla ehdotti, että yritetään tutustua toisiimme? :)

Mistä päin te olette, jos yrittäisimme vaikka ystävystä täällä. Onhan se tietty riski, mutta silti. Itse olen Pohjois-Helsingistä ja olen 42-vuotias.

t: Länsi-Helsingistä ja 40v

Mistä päin te olette, jos yrittäisimme vaikka ystävystä täällä. Onhan se tietty riski, mutta silti. Itse olen Pohjois-Helsingistä ja olen 42-vuotias.

t: Länsi-Helsingistä ja 40v

Kuullostaa lupaavalta. Mulla on 2 tyttöä 12 ja 14 v. ja koira. Pidän liikunnasta ja olen muutenkin aika aktiivinen.

jotka ovat saaneet alkunsa täältä aihe vapaalta.

Ekaan osallistui useampia ihmisiä, tavattiin syyskesällä helsingin keskusta liepeillä puistossa lapset mukaan-meiningillä.

Siitä tapaamisesta ei itselleni jäänyt pysyvää kaveria, tiedä sitten muista, miten kävi.



Kaksi muuta tapaamista on lähtenyt tallaisesta ketjusta, toisessa kysyttiin ihan, että kuka tulis meille kahville, ja minä nostin lapasen pystyyn, ja menin. Tavattiin kerran ja sen jälkeen vaihdettiin sähköposteja, kunnes sekin pikkuhiljaa hiipui muihin kiireisiin, mukava tyyppii kylläkin.Taisi muuttaa takaisin kotiseuduilleen..



Ja sokerina pohjalla, vastasin myöntävästi "kuka lähtis mun kans kaljalle - tai kahville?" keskusteluun, ja siitä se lähti, ollaan tavattu pari-kolme kertaa vuodessa , ja just laitoin aiemmin tänään viestin tälle tyypille, et "tyttöjen ilta huomenna, onnistuuko?"

Onnistuihan se!



Pointtini on, että yrittäkää sitkeästi, minäkin vastaan varmaan tuollaiseen ketjuun taas jossain vaiheessa myöntävästi.

Moi!

Jos vielä tarvis, kirjoita vanilja75@gmail.com

Nettipalsta voi olla ihan hyvä idea sekä kaverin että kumppanin löytämiseen, koska silloin kaikki tietävät millä asialla ollaan liikkeellä.

Joku harrastus, jossa tehdään porukalla, voi myös olla hyvä. Esim. joku joukkuelaji tai vapaaehtoistyö.

Vanha viesti, mutta aina ajankohtainen. Itsellä myös vaikeuksia ja tiedän sen olevan paljon itsestä kiinni, kun rohkeus puuttuu. Toisaalta taidan olla vähän yliherkkäkin, sillä monesti tuntuu että tietyt ihmiset eivät pidä minusta ja en siksi halua tunkea seuraan, vaikka itsestäni nämä ihmiset olisivat ihan ok. Edellisellä paikkakunnalla asuin 22 vuotta, joskus elämässä pyörähti satunnaisia kahvi- ja ruokailututtavia, joilla sama elämäntilanne, esim. opiskelu- tai työkavereita, mutta nämä jäivät siihen kun opiskelu ja työ jäivät. Olen hirveän arka ottamaan itse yhteyttä! Oikeastaan yhdestä oli tulossa ystävä mutta hänelle tuli iso tragedia elämäänsä ja hän taas ei halunnut pitää yhteyttä oikein kehenkään sen jälkeen. Olen kuullut, että muutti paikkakunnaltakin tuon asian takia. Nettituttavuuksiakin kokeiltu. Yhden kanssa ei synkannyt yhtään liveänä, vaikka netissä synkkasi hyvin, ei vaan keksitty puhuttavaa. Pari on jäänyt etäkavereiksi, mutta heidän kanssa esteinä on 600 km ja 400 km. Kävin aikuisopiskelussa, jossa sain kaverin opiskelujen ajaksi, mutta hänkin muutti paikkakunnalta pois työn perässä. Eli vähän huonoa tuuriakin. Sähköposti- ja facebook-kavereita siis on, mutta läheltä ei löydy. Nykyisellä paikkakunnalla on nytmtosin satunnainen puolituttava kahvilla käyntiin, mutta hänelläkin on omassa elämässä jo tarpeeksi ihmisiä, joten aikaa jää minulle vain joskus. Käytännössä tavataan muutaman kuukauden välein ja välissä pidetään yhteyttä harvakseltaan. 

Olen asunut "uudella" paikkakunnalla jo 15v, enkä ole saanut ystäviä!! Asun satojen kilsojen päässä synnyinkaupungistani ja sinne jäivät kaverini. Jouduin muuttamaan väkivaltaisen häiriköivän isäni takia kauemmas turvaan.

Uusia ystäviä ei vaan saa, vaikka miten yrittäisi. Nykykaupungissa on vain vään muualta muuttaneita, ja kaikilla täällä olevilla on jo suku ja lapsuudenkaverit lähellä ja valmis verksto, ei siihen uusia huolita tai tarvita. Paljon olen saanut sellaisia moikkailukavereita eli jossain nähdessämme muutamat lauseet vaihdetaan, mutta ei muuta. Kaikki äitikerhot, puisto ja muskarit on ravattu, mutta kun ei niin ei.

Mielestäni minussa ei ole mitään vikaa, mutta niin vaan olen yjä ilman ystäviä ja tukiverkton. Käyn siis kahvilassa, leffassa ja shoppailemassa yksin. Miestäkään ei saa mukaan ikinä, kun meillä ei ole ketään joka katsoisi edes hetken lapsia.



Lohduuksena sen verran että kaikkeen tottuu, ja olen jo niin tottunut ystävättömyyteen että en osaa pitää tätä edes epänormaalina.

naapureista, lasten kaverien vanhemmista.

Olen asunut "uudella" paikkakunnalla jo 15v, enkä ole saanut ystäviä!! Asun satojen kilsojen päässä synnyinkaupungistani ja sinne jäivät kaverini. Jouduin muuttamaan väkivaltaisen häiriköivän isäni takia kauemmas turvaan.

Uusia ystäviä ei vaan saa, vaikka miten yrittäisi. Nykykaupungissa on vain vään muualta muuttaneita, ja kaikilla täällä olevilla on jo suku ja lapsuudenkaverit lähellä ja valmis verksto, ei siihen uusia huolita tai tarvita. Paljon olen saanut sellaisia moikkailukavereita eli jossain nähdessämme muutamat lauseet vaihdetaan, mutta ei muuta. Kaikki äitikerhot, puisto ja muskarit on ravattu, mutta kun ei niin ei.

Mielestäni minussa ei ole mitään vikaa, mutta niin vaan olen yjä ilman ystäviä ja tukiverkton. Käyn siis kahvilassa, leffassa ja shoppailemassa yksin. Miestäkään ei saa mukaan ikinä, kun meillä ei ole ketään joka katsoisi edes hetken lapsia.

Lohduuksena sen verran että kaikkeen tottuu, ja olen jo niin tottunut ystävättömyyteen että en osaa pitää tätä edes epänormaalina.

Tämä oli kuin mun näppäimistöltä, paitsi mulla ei ole tuollasta isää.

Ei mitään lisättävää.

luontevimmin