Leikkaukset ja veronkorotukset eivät tule meitä pelastamaan.
Olemme pysyvässä noidankehässä. Valtion korkomenot kasvavat vuosi vuodelta, eikä velan kasvua tunnuta saavan pysäytettyä. Korotkin kasvattavat menoja entisestään. Ja kaiken huipuksi tehtiin äärimmäisen fiksu päätös muuttaa negatiiviset korot vaihtuviksi koroiksi.
Voimme leikata menoja ja nostaa veroja vaikka kuinka paljon, mutta mitä siitä lopulta seuraa? Yhteiskunnalliset ongelmat pahenevat: mellakat ja rikollisuus lisääntyvät, luottamus tulevaisuuteen heikkenee, hyvinvointivaltio rapautuu, maanpuolustustahto laskee ja syntyvyys vähenee. Samalla verotulot pienenevät ja valtion menot kasvavat entisestään, kun ongelmien seurauksia joudutaan paikkaamaan.
Lopputulos on paradoksaalinen: velkaa otetaan lisää, jotta kasvavia menoja voidaan kattaa, mikä puolestaan kasvattaa tulevia korkomenoja. Näin velkataakka kasvaa, vaikka korot laskisivat tai pysyisivät ennallaan.
Mutta miksi yritämme ratkaista tätä ongelmaa aina samoilla keinoilla; leikkaamalla ja veroja korottamalla, sen sijaan, että kyseenalaistaisimme itse järjestelmän perusteet?
Miksi keskitymme paikkaamaan seurauksia teippiratkaisuilla, jos itse järjestelmän rakenteissa on ongelma? Miksi emme keskustele siitä, pitäisikö velkaperusteisen talousjärjestelmän toimintaa muuttaa niin, ettei yhteiskunta ajautuisi jatkuvasti samaan tilanteeseen?
Kuinka kauan voimme jatkaa tätä kierrettä ennen kuin tulemme siihen pisteeseen, ettei nykyisillä keinoilla enää päästä eteenpäin?
Kommentit (5)
Kuluttamiseen perustuva talous on tullut tiensä päähän kutistuvien sukupolvien eli väestöpyramidin vinouman sekä tekoälyn vuoksi. Ikääntyvät tarvitsevat hoivaa, mutta nuoret ikäluokat eivt pysty rahoittamaan sekä ikääntymistä, mm, työttömyyttä jne ilman oikeita, hyvin palkattuja töitä. Töitä ei kohta edes ole, kun tekoäly ja robotit tekevät ne ilmaiseksi. Ainoa ratkaisu on universaali perustulo. Ihminen on kyllä niin typerä, että ensin mennään dystopian ja sotien kautta. Kuka uskoo muka, että tavan kansalle koittaa enää koskaan hyvät ajat?
Vaikka täällä tykätään haikailla Nokian kultavuosien perään, totuus on, että Suomessa oli siihenkin aikaan työttömyyttä ja niukkuutta, ei tosin samoissa määrin kuin nykyään. Pelkkä yksi iso menestysyritys ei tätä maata pelasta, vaikka sellainen jostain putkahtaisikin. Tarvittaisiin kokonaisvaltaisesti tehokkaampaa ja menestyvämpää myyntiä sekä vientiä, ja samalla myös (hyviä) työpaikkoja suomalaisille. Nykytilanteessa yhdistyy aiempien vuosikymmenten poliittiset silmäinummistukset väestörakenteen kehitykseltä nykyhallituksen tuhoisaan ja välinpitämättömään politiikkaan.
Jaa mikä olisi sitten ratkaisu?