Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koulukiusaaminen pilasi mielenterveyteni

Vierailija
15.10.2026 |

Tästä on aikaa jo yli 15 vuotta ja kärsin seurauksista edelleen.

Koulukiusaaminen oli käytännössä 2 ihmisen johtamaa johon saivat mukaan useita ihmisiä jotka eivät edes tunteneet minua, saivat minusta ns. yleisvihatun ihmisen koko ikäluokan keskuudessa, eli jopa vieraat rinnakkaisluokkalaiset kiusasivat mukana. Ulkonäköäni haukuttiin jatkuvasti ja minusta tehtiin pilayhteisöjä jopa irc-galleriaan jotka keskittyivät minulle nauramiseen. Huudeltiin kadulla vaikka mitä. Käskettiin painua vttuun. Tässä vasta osa kaikesta, miettikää että monta vuotta koko paikkakunta vihaa sinua.

Minulle kehittyi tämän jälkeen ihmispelko joka on pahentunut vuosi vuodelta. En ole peruskoulun jälkeen kyennyt opiskelemaan tai työelämään. Olen vainoharhainen, en uskalla pitää nimeä ovessa, en halua nimelläni löydettävän netistä mitään. En uskalla olla omalla nimellä ja naamalla somessa. Jatkuvaa pelkoa että minua vainotaan ja seurataan. Skitsofrenian ensioireet diagnosoitiin 2014. Pelkään että asuntooni tuijotetaan, ruokia myrkytetään kun olen pois kotoa. Monesti olen pelännyt että asunnossani on kameroita.

Voiko tästä enää parantua ja päästä ns. normaaliksi ihmiseksi? Monesti mietin että ilman koulukiusaamista en olisi syrjäytynyt

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terapia/lääkitys -> sähköshokki -> lobotomia -> eutanasia

Vierailija
2/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse sain jonkun verran apua psykoterapiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai voi selvitä, mutta ammattilaisten apu pitää ottaa vastaan. 

Vierailija
4/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

surullista. minua kiusasi koko koulu ei edes pari ihmistä. oli pieni kylä koulu joten kaikki osallistui lopulta siihen, mutta ei se elämääni pilannut ehkä alkuaikuisuuden ja joo en pidä muiden ihmisten seurasta, tosin en myöskään pelkää, mutta nautin omasta seurasta ja elämästä. koita sinäkin löytää oma elämä elä rakenna itsetuntoasi sen varaan mitä muut sanoo, vaan sen varaan mitä itse ajattelet. et tarvitse hyväksyntää, anteeksiantoa, ihailua tai mitään kenellekään.

sen kun tajuaa elämä on sata kertaa parempaa tuollaisen taustan jälkeen 

Vierailija
5/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monia ihmisiä on kiusattu vaikeasti ja silti elävät aikuisena normaalisti, joten tässä tapauksessa ehkä oli jo olemassa alttius skitsofreniaan jonka sit vaan ahdistava ympäristö laukaisi. Se olisi voinut alkaa ilman kiusaamistakin, en silti halua vähätellä.

6/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielenterveyden pilasi aikoinaan yksi tyyppi skypessä ja toisen kerran yksi tyyppi randomissa mutta selvisin mua on myös koulukiusattu aikoinaan 

💥 I Am Ready To Rokkenroll 💥

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama ja kun työpaikalla kuultiin siitä, kiusaus alkoi sielläkin.

Vierailija
8/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on noin vaikeat harhat niin vähemmästäkin ahdistaa. Lääkitys? Miksi ihmiset vainoaisi vielä yli 15v jälkeen? Onko se realistista? Oletko nähnyt kiusaajiasi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mie toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka en tunne sinua. Toivottavasti sinulla on hoitokontakti ja tiedät, että mielenterveyden järjestöjä, kuten Klubitaloja, on olemassa. Sellaisessa käyn itsekin psykoosipiirteisenä persoonallisuuteena. 

 

Klubitaloilla voi saada parempia kokemuksia vertaistuesta ja lievittää omaa pahoinvointiaan, kun on yhteisö tukena. Olen löytänyt ystäviä ja kavereita sieltä ja maksuttoman paikan kodin ulkopuolelta, johon mennä. Iloinen vastaanotto, taukojenkin jälkeen!

 

Lähellä.fi - nettisivuilta pitäisi löytyä lähialueesi palveluntarjoajat. Tsemppiä ja oikein mukavaa syksyn jatkoa! 🍁🍂

10/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta pakko todeta että on tässä elämässä pahempaakin sattunut kuin se että pari jurpoa pilasi mun mielenterveyden ja että mua on koulukiusattu 

 

On kuollut paljon ihmisiä ja lemmikkejä enkä tule pääsemään siitä ikinä täydellisesti yli ja olen ollut todella lähellä kuolla myös itse 

 

Ja kaikkea muutakin kyllä mä olen tällä palstalla aika avoimesti puhunut 

💥 I Am Ready To Rokkenroll 💥

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Skitsofreniaa tuo vaikuttaisi olevan. Sitä voidaan hoitaa.

Vierailija
12/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin vimpsallaan täytyy olla sellaisenkin, joka vihaa toista lasta 9 vuotta!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis tuo on aivan totta että koulukiusaaminen voi laukaista skitsofrenian. Tiedän itsekin ihmisiä joiden elämä on lähtenyt koulukiusaamisen jälkeen alamäkeen, osa kärsii seurauksista vielä 50 vuotiaana.

Vierailija
14/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muiden hyväksynnän tarve on ihmeellistä, joten siitä ei tarvitse päästä eroon 100-prosenttisesti. Tavoitteena on, että muiden mielipiteet ovat vain taustakohinaa, eivät elämäsi ohjauspyörä.

 

Hyväksy omat virheesi ja epätäydellisyytesi. Kun olet itse oman itsesi puolella, muiden hylkäämisen tai arvostelun pelko vähenee huomattavasti.

 

Kun tiedät tarkalleen, mikä sinulle on elämässä tärkeää (esim. rehellisyys, vapaus, ystävällisyys), muiden arvostelu ei horjuta sinua niin helposti. Tiedät tekeväsi valintoja, jotka ovat oikein sinulle.

 

 

 

Muista, että arvostelu kertoo aina arvostelijasta itsestään

 

Kun joku arvostelee sinua, hän katsoo maailmaa omien pelkojensa, epävarmuuksiensa, arvojensa ja menneisyytensä läpi.

 

Toisen ihmisen kritiikki on hänen sisäisen maailmansa heijastus, ei objektiivinen totuus sinusta.

 

Usein eniten arvostelevat ne ihmiset, jotka ovat kaikkein ankarimpia myös itselleen.

 

Kaikkien mielipiteillä ei ole samanlaista painoarvoa. Voit tietoisesti valita, kenen palautteella on väliä.

 

Suojele omaa rauhaasi ja rakenna sisäistä turvaa, jota muiden sanat eivät pääse horjuttamaan.

 

Muiden mielipiteistä ja arvostelusta irti päästäminen on taito, jota voi opetella ja vahvistaa tietoisesti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua kiusataan parhaillaan etupäässä nuorison toimesta. Minua seuraillaan ja jatkuvasti yritetään ottaa selville se, että mitä teen. Poliisi on haastatellut heitä. Nimet ovat tiedossa. On todettu, että se on totta. En jaksa uskoa, että aloittajalla olisi skitsofrenia, vaan traumaperäinen stressihäiriö, johon saa terapiasta apua, mutta myös PTSD:ssä on pahoja takautumia. Joku lääkitys (ei bentso, koska bentsot pahentavat ongelmaa) voi auttaa suhtautumaan asioihin vähän rennommin, mutta totta kai koko ajan on tiedossa se, että koettu on totta ja siksi on ollut pakko muuttaa omia toimintatapoja. Minun ikkunoitani on ihan oikeasti tarkkailtu nuorison toimesta ja on olemassa videoleikkeitä niistä. Nuoriso on saanut toistuvasti rangaistuksia, mutta ne tuntuvat vain suututtavan heitä entisestäänkin. Heidät on jätetty kasvattamatta. He seurailevat paikasta toiseen, koska eräs tietty ihminen aina lähettää heidän ryhmäänsä tietoa, että mihin suuntaan olen mennyt. Aluksi epäilin, että onkohan mielenterveyteni ihan kunnossa, mutta kun videotallenteita kertyi tajusin, että tämä on nyt tätä nuorison harrastamaa vainoamista omalla kohdallani. Kiitos ammattiavun suhtaudun kaikkeen kuitenkin iloisin mielin. Terapiassa ammattilaiset näkivät videoleikkeet ja sanoivat, että vika on täysin siinä ryhmässä. Kannattaa itse keskittyä siihen, mistä itse tykkään. Olen kiusaamisen aikana kehittynyt ihmisenä valtavasti positiivisempaan suuntaan. Uskallan antaa sopivissa määrin takaisin, mutta silti niin, ettei sydämensyke nouse, eikä ilo katoa. Täsmäohjeet toimivat. Suosittelen avun hakemista, jos mahdollista! Mielenterveyspäivystys on yleensä maksuton. Sellaisia lääkkeitä on, jotka eivät laita päätä sekaisin, vaan rauhoittavat olematta silti PKV-lääkkeitä. Kokeilemalla selviää! Meitä on valitettavasti nykyään tuhansia, jotka koemme tällaista, mutta kun ottaa vain päivän kerrallaan, eikä enempää, niin se helpottaa. Välillä tunti kerrallaan voi olla riittävä aika. Tsemppiä aivan älyttömästi kaikille kiusaamisen uhreille! Minä itse en luovuta. Älkää tekään luovuttako, vaan ottakaa iloinen hymy huulille, vaikka se kuinka tuntuisi mahdottomalta. Hymy vaan helpottaa oloa! Voimia!

Vierailija
16/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitko altistaa itseäsi asioille? Esim vaikka että tekisit Facebookin omalla nimellä ja naamalla? Vai onko se mahdoton ajatus, joka voimistaa näitä vainoamisharhoja? Ajattele asia niin että satojen miljoonien ihmisten naama on netissä. Tiedän pari skitsofreenikkoa ja hekin ovat omalla naamalla netissä, ilmeisesti kärsivät hieman erilaisista oireista, tai ei ainakaan yhtä kovat seuraamisharhat. 

Vierailija
17/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voitko altistaa itseäsi asioille? Esim vaikka että tekisit Facebookin omalla nimellä ja naamalla? Vai onko se mahdoton ajatus, joka voimistaa näitä vainoamisharhoja? Ajattele asia niin että satojen miljoonien ihmisten naama on netissä. Tiedän pari skitsofreenikkoa ja hekin ovat omalla naamalla netissä, ilmeisesti kärsivät hieman erilaisista oireista, tai ei ainakaan yhtä kovat seuraamisharhat. 

Eivät ne ole harhoja. Hän on kokenut kiusaamista ihan oikeasti. Ei sen jälkeen tee mieli olla Facebookissa omalla nimellä ja kasvoilla. Se on täysin ymmärrettävää, ettei halua asettua alttiiksi niin, että kiusaajat näkisivät ne. Voi olla vastenmielistä lähteä liikkeelle ulos. Tilannetta voi verrata siihen, että on ollut sodassa eturintamalla. Sieltä tullaan kotiin niin, että PTSD "vaivaa" hautaan saakka. Sille ei oikeastaan voi juuri mitään, mutta jos trauman jälkeen on vaikea lähteä ulos, niin siihen voisi auttaa minikuntosali. Tuolin alle voi kätkeä minikuntopyörän, painoja yms. Laittaa seuraksi YouTubesta jonkun kivan videon ja siinä samalla pyöräilee. Siinäkin kunto kasvaa kuitenkin ja mieli pysyy hyvänä, kun ei syyllisyys kalva mielessä, että kun ei pääse liikkumaan. T: kiusatun äiti, joka rakensi lapsille oman kuntosalin sisälle

Vierailija
18/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sama ja kun työpaikalla kuultiin siitä, kiusaus alkoi sielläkin.

Janssonin kiusaus. On se kova poika kiusaamaan se Janssonin Pera. Kiusaaminen, pölöjä!

Vierailija
19/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon kirjoitetaan siitä, millainen kusi pää persoonaltaan on koulukiusaaja, mutta millainen ihminen joutuu kiusatuksi? Onko jokin tietty ihmistyyppi, joka alttiimpi sellaiselle? Se on kyllä kumma, että kiusaamista ei ikinä tunnu saavan kouluista pois. Ikuiset traumat ihan varmasti jää. 

Vierailija
20/22 |
15.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paljon kirjoitetaan siitä, millainen kusi pää persoonaltaan on koulukiusaaja, mutta millainen ihminen joutuu kiusatuksi? Onko jokin tietty ihmistyyppi, joka alttiimpi sellaiselle? Se on kyllä kumma, että kiusaamista ei ikinä tunnu saavan kouluista pois. Ikuiset traumat ihan varmasti jää. 

Nykypäivän kiusaaminen on vielä paljon rajumpaa Tiktok yms takia. Kiusaamista ei käytännössä pääse karkuun ollenkaan. Lisäksi vielä tekoälyvideot yms. Tästä seuraa vielä paljon mt-ongelmia tulevaisuudessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kaksi