Tiedättekö sen katseen, kun olet lihonut ja tuttu näkee sut pitkästä aikaa
Sellainen hämmentyneen ihmettelevä, ihan kuin ei tunnistaisi kunnolla. Olen siis lihonut vuodessa kymmenen kiloa, joista viisi kiloa kesän aikana. Tuo katse tulee jo ihmisiltä, jotka on nähneet mut viimeksi keväällä.
Ja kyllä, inhoan itseäni ja haluan laihtua.
Kommentit (35)
Juuri tuon katseen muistelu oli mulla motivaattorina kun pudotin roimasti painoa nuoruudessani! Ja se nautinnon määrä niistä katseista, kun samat ihmiset näkivät minut puoli vuotta myöhemmin parikymmentä kiloa keveämpänä!
Musta tuntuu, että viittä kiiloa ei edes huomaa.
En mieti tuollaista. Lihoin 10 kiloa ja sillä sipuli.
En valitettavasti tiedä. En ole lihonut.
Ihmiset on niin ulkonäkökeskeisiä (ei kaikki), että kannattaa jättää noi katseet ihan omaan arvoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei kymmenen kilon lihominen vie automaattisesti ulkonäköä huonompaan suuntaan. Oletko ajatellut, että saatat näyttää jonkun mielestä jopa paremmalta?
No en todellakaan näytä paremmalta. Olin jo ennestään lievästi ylipainoinen ja nyt viisari painui jo lihavuuden puolelle. Siis todellakin vain huonompaan suuntaan on menty.
Enemmän ärsyttää, kun kehutaan laihtumisen jälkeen. Laihduin 13 kg, kun en voinut hyvin. Näytätpä hyvältä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että viittä kiiloa ei edes huomaa.
Riippuu pituudesta. Lyhyellä ihmisellä viisi kiloa näkyy hyvinkin herkästi. Ja jos ekana pyöristyy posket, kuten mulla, ei lihomista ja ulkonäön merkittävää huonontumista voi mitenkään olla huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän ärsyttää, kun kehutaan laihtumisen jälkeen. Laihduin 13 kg, kun en voinut hyvin. Näytätpä hyvältä nyt.
Toikin on niin totta! Laihuus mielletään aina terveeksi, hyväksi ja kauniiksi, vaikka taustalla olisi mitä.
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti tiedä. En ole lihonut.
Outo valinta käyttää sanaa valitettavasti tuossa asiayhteydessä.
No miten itse reagoit kun et ole esimerkiksi nähnyt ihmistä moneen vuoteen ja päässäsi on muistikuva hänestä hoikkana, uudelleen nähdessä vastaan löllertääkin aivan joku ihan eri pyöreä ihminen.
En tykkää yhtään itsestäni kun olen lihonut ja siksikin oikeasti vaan nolottaa nähdä joku vanha tuttu. Sitä vaan toivoo että maahan repeäisi jokin aukko joka nielaisi näkyvistä kun hävettää niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuon katseen muistelu oli mulla motivaattorina kun pudotin roimasti painoa nuoruudessani! Ja se nautinnon määrä niistä katseista, kun samat ihmiset näkivät minut puoli vuotta myöhemmin parikymmentä kiloa keveämpänä!
Jotkut kyllä voi kadehtia jos laihtuu
Vierailija kirjoitti:
No miten itse reagoit kun et ole esimerkiksi nähnyt ihmistä moneen vuoteen ja päässäsi on muistikuva hänestä hoikkana, uudelleen nähdessä vastaan löllertääkin aivan joku ihan eri pyöreä ihminen.
En ajattele mitään. Moni lihoo vanhetessaan.
Tai laihtunut. Kun olin laihtunut 10 kg kesälomalla, niin paras ystäväni (sitaateissa) ei sanonut mitään.
Oli kyllä näkyvää varmasti, kun luokan pojat oli että: Mitä sä olet tehnyt? . Oletko juossut koko kesän?
Kysyin vielä kaverilta, että etkö huomannut mitään? Sanoi että ei, vilpittömin ilmein.
Vierailija kirjoitti:
Ei kymmenen kilon lihominen vie automaattisesti ulkonäköä huonompaan suuntaan. Oletko ajatellut, että saatat näyttää jonkun mielestä jopa paremmalta?
😆🤣😂😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän ärsyttää, kun kehutaan laihtumisen jälkeen. Laihduin 13 kg, kun en voinut hyvin. Näytätpä hyvältä nyt.
Toikin on niin totta! Laihuus mielletään aina terveeksi, hyväksi ja kauniiksi, vaikka taustalla olisi mitä.
Eikun eiköhän tuon kirjoittajan pointti ollut se, että tuohan on tavallaan kiertoteitse sanomista, ettei hän näyttänyt aiemmin hyvältä, vaan vasta 13 kiloa laihempana hän näyttää hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Tai laihtunut. Kun olin laihtunut 10 kg kesälomalla, niin paras ystäväni (sitaateissa) ei sanonut mitään.
Oli kyllä näkyvää varmasti, kun luokan pojat oli että: Mitä sä olet tehnyt? . Oletko juossut koko kesän?
Kysyin vielä kaverilta, että etkö huomannut mitään? Sanoi että ei, vilpittömin ilmein.
Olit siis kadottanut viimeisetkin lihakset ja ottanut nesteenpoistolääkettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten itse reagoit kun et ole esimerkiksi nähnyt ihmistä moneen vuoteen ja päässäsi on muistikuva hänestä hoikkana, uudelleen nähdessä vastaan löllertääkin aivan joku ihan eri pyöreä ihminen.
En ajattele mitään. Moni lihoo vanhetessaan.
Aikamoista jos kasvoillesi ei ilmaannu minkäänlaista yllätyksen mikroilmettäkään. Taidat olla joku robotti.