Siskoni antaa vauvan ”kasvatusneuvoja” pyytämättä
Olen hiljattain tullut äidiksi (esikoinen) ja isosiskollani on jo neljä pientä lasta. Olen nuoruudessani hoitanut vauvoja ja äidiksi tulo on tuntunut luontevalta, vaikka paljon onkin ollut opeteltavaa (olen myös jo reilusti kolmenkympin tuolla puolen eli en mikään teiniäiti.) Minusta on ollut ihana tutustua vauvaan ja hänen tarpeisiinsa, ja meille on muodostunutkin jo toimivia rutiineja. Hoivaan vauvaa huolella, turvallisesti ja rakkaudella.
Minua kuitenkin on alkanut ärsyttää siskoni jatkuva neuvominen pyytämättä. Liittyipä se sitten vauvan pepun pesuun tai vaatteisiin, joissa vauva nukkuu, on siskollani tarve kommentoida miten kannattaisi toimia ja myös miten ei pitäisi toimia. Eslm.
vauvan pukeutumisen kanssa itse tiedän parhaiten miten vauvalla on hyvä, kun olen jo oppinut vauvaa tarkkailemalla miten hänen ei tule liian kylmä tai kuuma. Neuvomisesta tulee minulle vain olo, että olen hänen mielestään jotenki huono äiti, joka ei ymmärrä miten vauvoja hoidetaan, enkä ainakaan omaani.
Kenties tämä loukkaa enemmän nyt tässä hormonimyllerryksessä ja karvani alkavat nousta pystyyn, jos laitan vauvasta kuvan perheemme whatsappiin, ja sisko kommentoi siihen jotakin ”onhan vauvalla riittävästi päällä” tai ”ethän anna tuttia rinnan sijaan”-tyyppistä.
Jossain vaiheessa mittani varmaan täyttyy ja ennen kuin ärähdän niin toivoisin neuvoja, miten ottaa asia puheeksi. Ja toisaalta, jos itse olet tällainen ”neuvoja” niin voitko kertoa, mistä tämä tarve neuvoa pyytämättä kumpuaa?
Kommentit (16)
Uskon, että ärsyttää. Semmoinen tuli mieleen, että sano jollakin neutraalilla hetkellä nätisti mutta lujasti, että kiitos huolenpidosta, mutta me kyllä pärjätään.
Me isosiskot ollaan vähän huolehtivaisia pikkusisarustemme suhteen, mutta liika on liikaa.
Jos neuvon, teen sitä koska ajattelen sen olevan avuksi. Jokseenkin myös tiedostamatta, koska myönnän, että ulkoapäin katsoessa muiden toimintaa neuvojen jakaminen on helpompaa.
Se että minulle ärähdettäisiin tästä, toivoisin että ensin siitä huomautettaisiin asiallisesti, esim. ”en tarvitse neuvojasi”.
Ärähtäminen ensimmäisenä keinona tuntuu epämiellyttävältä.
sano että olkoot neuvomatta, ei ole sen vaikeampaa
Yritä opetella ajattelemaan nuo neuvot siihen malliin, että sisko yrittää auttaa sua, ettet tee samoja virheitä kun hän ja äitiys on helpompaa eikä niin, että sinä olisit jotenkin huono äiti ja siksi hän sinua neuvoo.
Kaikki tekee virheitä ekalla kerralla ollessaan äiti. Sisko vain yrittää auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos neuvon, teen sitä koska ajattelen sen olevan avuksi. Jokseenkin myös tiedostamatta, koska myönnän, että ulkoapäin katsoessa muiden toimintaa neuvojen jakaminen on helpompaa.
Se että minulle ärähdettäisiin tästä, toivoisin että ensin siitä huomautettaisiin asiallisesti, esim. ”en tarvitse neuvojasi”.
Ärähtäminen ensimmäisenä keinona tuntuu epämiellyttävältä.
Aha ja epämiellyttävää ei ole se että tyrkyttää neuvoja pyytämättä?
Aina voi sanoa että jos mä hoidan tän oman lapseni ja sinä omasi. Kun tarvitsen neuvoja niin pyydän niitä. Ja vielä mainita että toivon että pyyntöjäni kunnioitetaan kuten minäkin olen kunnioittanut sinun rauhaasi lastesi kanssa.
Pätemisen tarvetta ja itsensä erinomaiseksi tekemistä tuollainen neuvominen/vi**uilu. Jos ei kerran ole mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos neuvon, teen sitä koska ajattelen sen olevan avuksi. Jokseenkin myös tiedostamatta, koska myönnän, että ulkoapäin katsoessa muiden toimintaa neuvojen jakaminen on helpompaa.
Se että minulle ärähdettäisiin tästä, toivoisin että ensin siitä huomautettaisiin asiallisesti, esim. ”en tarvitse neuvojasi”.
Ärähtäminen ensimmäisenä keinona tuntuu epämiellyttävältä.Aha ja epämiellyttävää ei ole se että tyrkyttää neuvoja pyytämättä?
No siis mähän tavallaan myönnän itsekin, että neuvontani on varmasti epämiellyttävää?
Lähinnä pointtini on, että ap:n kannattaa pyrkiä keskustelemaan asiallisesti, ilman ärähtelyä.
Sanoisin nätisti, että kiva kun huolehdit, mutta tehdään niin, että minä kysyn jos neuvoja tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin nätisti, että kiva kun huolehdit, mutta tehdään niin, että minä kysyn jos neuvoja tarvitsen.
Näin juuri, neuvoja voidaan pyytää. Pyytämättä neuvominen on äärimmäisen alentavaa.
Vai että äärimmäisen alentavaa? Ei nyt sentään.
Meidät isotsiskot ja erityisesti perheen esikoiset on kasvatettu pieninä pitämään huolta nuoremmista sisaruksista. Tajusin tämän itse kunnolla vasta aikuisena, kun äiti sanoi, kuinka helppoa oli, kun olimme pieniä ja minä tulin aina sanomaan, jos jompikumpi nuoremmista sisaruksista teki jotain, mitä ei saisi. Meitä oli siis kolme alle kouluikäistä lasta leikkimässä isolla pihalla ilman valvontaa.
Tuo nuoremmista sisaruksista jää helposti päälle ja jatkuu vanhempana nuorempien neuvomisena, jos siihen ei itse tajua kiinnittää huomiota.
Sanoisin siskollesi: "Ymmärrän, että tarkoitat hyvää, mutta jatkuva pyytämättä neuvominen tuntuu ärsyttävältä ja siltä, että et lainkaan luota kykyihini pärjätä äitinä. Voitaisiinko sopia, että annat minun tehdä omat virheeni ja neuvot vain silloin, kun kysyn neuvoja."
En jaksanut lukea. Välttelet siskoa, jouluna näette. Jos silloinkaan.
Eikö voi vaan sanoa, että minä pyydän neuvoja, kun tarvitsen niitä.
Pyytämättä neuvominen on huonoa käytöstä, jota moni ei tajua huonoksi käytökseksi. Jos teillä on hyvät välit, sanoisin siskolle asiasta rauhallisesti ja asiallisesti (ei silloin kun hän on juuri neuvonut), että "kuule, sä usein alat neuvoa miten mun kannattaisi tehdä asiat "Ellan" kanssa. Mä tiedän, että tarkoitat auttaa, mutta se ei auta minua ja on itse asiassa ärsyttävää. Toivoisin, että lopettaisit sen. Kun mä tarvitsen neuvoja niin tulen kysymään sulta."
Sitten jos hän reagoi tähän negatiivisesti, niin alkaisin nähdä häntä vähemmän ja sanoisin vaan napakasti itse tilanteessa, että "lopeta neuvominen, kiitos" eikä mitään keskustelua asiasta vaan tuossa on sinulla raja.
Up