Ottaisitko mieluummin rivitalon isolla pihalla vai
Kommentit (11)
Ensisijaisesti okt:n, mulla on huonoja kokemuksia rivariyhtiöistä .. okt:ssa vastaa itse energian kulutuksesta, piha- ja lumitöistä ja on omaa rauhaa. Rivareissa ei ole koskaan niin hyvä äänieristys, etteikö ääniä kuuluisi.
Mutta riippuu paljon asunnoista, pohjaratkaisusta ja ennen kaikkea kämpän iästä. 70-luvulla valmistunutta en ostaisi.
En voisi kuvitellakaan, että olisi seinänaapureita! Vaikka olisi mitä muita hienouksia ja miten iso piha tahansa, omaa rauhaa ei ole. Rakastan asua omassa talossa, saadaan olla täällä ihan vaan issekseen.
Itselleni ei oma piha ole ollenkaan tärkeä, mutta koska oletan, että rivitalo tuottaisi vähemmän työtä, valitsen sen. Siis olettaen, että siellä on huoltoyhtiö jne, eikä itse tarvitse säätää joka ongelmaa. Piha ei ole mikään kriteeri. Inhoan pihan laittamista ja kaikkea sellaista. Mieluiten asun joko kerrostalossa tai rivitalossa, jossa on iso, taloyhtiön laittama ja huoltama piha sekä lapsille hyvä leikkipiha (keinuja, hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilyteline, yms).
jos on iso taloyhtiö. Silloin ei yksi hankala kanssa-asukki vaikeuta asioiden hoitoa. Me emme ole kivinkaan käteviä ja musta on ihanaa, että jos on vesivahinko tms. on aina se isännöitsijä, joka hoitaa kaiken :-). Meillä on joskus tulevaisuudessa edessä muutto omakotitaloon, ja se hirvittää mua jo nyt.
meillä alle 600 neliön tontti, ja sekin vähän liikaa... Ei kiinnosta paskankaan vertaa nyhjätä pihahommissa! Asfalttia ja nurmikkoa on saatu laitettua, ei ensimmäistäkään kukkapenkkiä tai pihakiveä. No, ens kesänä pitäs kai jo jotain saada tehtyä.
tykkään muutenkin rivitaloista, vaikka pihatkin olisivat saman kokoiset keskenään. Rivitalossa on tunnelmaa :) Asumme kylläkin mieheni tahdon mukaisesti omakotitalossa jossa on iso piha. Ihan hyvä tämäkin.
mutta ex-naapureihini kyllästyneenä valitsen (ja valitsin oikeastikin) okt:n pienellä pihalla.
Minua ei saisi omakotitaloon asumaan.
sellaisessa nyt asunkin. Ja parasta tässä on kiva naapurusto, lapsille paljon kavereita. Ja kun on hyvin suunniteltu rivari ja ne isot pihat, jossa paljon puita ja pensaita, saa kyllä olla halutessaan ihan riittävän rauhassa.
Alan olla kurkkua myöten täynnä taloyhtiön sekoiluja. Lisäksi en ole mitenkään innokas kukkien kasvattaja.