Uusperheeseen yhteinen lapsi?

Te, jotka olette saanneet yhteisen lapsen uusperheessä. Helpottuiko arki vai tuliko kaikesta vain haastavampaa?

Olen elänyt nyt 7 vuotta uusperheessä, jossa miehellä alakouluikäinen lapsi ja itse olen lapseton. Meillä on mennyt tähän asti ihan hyvin. Tulen lapsen kanssa hyvin toimeen sekä myös mieheni eksä on mukava. Ongelmat suhteessa ovat lähinnä yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat tai lähinnä niiden puuttuminen ja lapsiviikot meillä sekä oma ulkopuolisuuden ajoittainen tunne.

Alkuun lapsi oli meillä aina vuoroviikoin, joka toimi hyvin. Ajan myötä lapsi alkoi kuitenkin olemaan meillä vapailla enemmän ja nyt lapsi on alkanut viettäämään melkein kaikki viikonloput/lomat meillä. Hyvä, että lapsi viihtyy meillä ja totta kai kotiin saa aina tulla. Mutta minusta tuntuu, ettei omaa aikaa sekä parisuhdeaikaa jää mieheni kanssa enää ollenkaan. Olen joutunut monet kerrat perumaan omat menoni lapsen tultua meille ja tuntuu, etten enää edes uskalla tehdä mitään isoja suunnitelmia pidemmälle aikavälille, kun ne eivät kuitenkaan onnistu. Ja miehelle tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, enkä halua hänelle tästä alkaa valittamaankaan. Itsehän tähän suhteeseen lähdin ja hyväksyin lapsen.

Olen myös itse halunnut aina lapsia ja olen yrittänyt mieheltä ajoittain kysellä, milloin voitaisiin lasta alkaa yrittämään. Tuntuu ettei mies ole yhteiseen lapseen sittenkää kovin innokas, vaikka ennen suhdetta puhuttiin lapsista ja mies halusi myös yhteisen lapsen. Mies vetoaa kaikessa  lapseensa. Tuntuu, että kaikki pyörii vain ja ainoastaan nykyisen lapsen ympärillä. Mitään tulevaisuuden suunnitelmia ei voi tehdä, koska lapsi. Arvostan miestä siinä, että hän asettaa lapsensa etusijalle ja ottaa lapsen huomioon eri asioissa, mutta miksi hän on edes alkanut suhteeseen kanssani, jos aika ei riitä minulle.

Tuntuu, että minulla ei ole päätäntävaltaa mihinkään. Joustan vain jatkuvasti kaikessa ja toimin kodin- sekä lapsenhoitajana. Ikää alkaa jo olemaan molemmilla sen verran, ettei lapsentekoa voi enään lykätä. Pelottaa ottaa asia puheeksi, sillä olen aika varma, että mies ei lasta halua. Mutta vaikka suostuisikin, kuinka paljon vaikeammaksi arki menisi? Tulisiko enemmän tunne, että ollaan oikeasti perhe, enkä ole vain joku ulkopuolinen ihminen tässä perheessä. Tuntuisi myös ihanalta, jos kerrankin saisi päättää asioista, eikä olisi pelkkää vastuuta ja velvollisuutta.