Itseoppinut taiteilija Janne Ratia ihmettelee töidensä suosiota: ”Kuin 4-vuotias olisi tehnyt”
"Heinäkuun 1. päivän iltana nokialainen Janne Ratia maalasi sinisen, koiraa muistuttavan hahmon uneksimassa niityllä. Hän pani työstä kuvan taideryhmään someen ja kävi nukkumaan.
Aamulla alkoi tapahtua. Puhelin tuuttasi kymmeniä viestejä ja tuhansia reaktioita. Ihmiset ympäri Suomen ilmoittivat ostavansa työn, ja pari minuuttia heräämisensä jälkeen Ratia oli tehnyt kaupat ensimmäisen kiinnostuneen kanssa."
”Kuvanihan näyttävät siltä, kuin ne olisi tehnyt 4-vuotias. Mutta olisiko juju siinä, että näin 50-vuotiaana sellaiseen tekemiseen tilaan on vaikea päästä.”
Sininen koira maksoi 380 euroa ja oli kalleimmasta päästä Ratian töitä. Vuodessa Janne on myynyt 100 teosta.
Lähde: HS.fi
Siitä vaan kaikki työttömät kokeilemaan samaa!