Korealaiset ovat ilmiömäisiä näyttelijöitä
Kommentit (10)
...onko mahdoton ajatus, että diktaattori on kaikkien rakastama ja pelkäämä eivätkä he osaa olla ilman häntä?
kun ei ole koskaan puhunut edes hänen kanssaan
Näyttelikö nekin?
millainen ihminen parkuu ääneen ja huutaa, hakkaa maata jos ihminen jota ei tunne kuolee?
etta näyttelijöitä ja oudokkeja olemme me suomalaiset ja jotka emme nykyyään näytä yhtään tunteita hautajaisissa.
Olettaisin, että pohjoiskorean kaltaisessa maassa tunteita pitää jatkuvasti padota niin voimakkaasti, joten jos lupa tulee, niin sitä itkee vaikka diktaattorin kissaa.
Myös suomalaisessa kulttuurissa oli aikoinaan itkijänaisia, jotka suureen ääneen vollottivat ja voivottelivat rituaalisesti ja tavallaan "käskystä". Oliko se turhaa tai edes keinotekoista?
Erilaisissa kulttuureissa on erilaisia tapoja näyttää tunteita, myös todennäköisesti hyvin erilaisia tunnekäsityksiä. Mikä on aito tunne? Eikö "opittu" ja ehdollistunut tunnereaktio ole "aito"? Entä mihin kategoriaan asettuu kollektiivinen tunne, joka "tarttuu" erilaisista syistä? (Itse esim. tunnustan iloitseeni, kun Suomi voitti MM-kultaa, vaikka en perusta lätkästä paskaakaan. Samoin silmät kostuvat nyyhkyleffojen erittäin käsikirjoitetuissa kohtauksissa, joiden banaaliuden järjellä ymmärrän hyvin.) Rituaalinen ja kollektiivinen sureminen tai iloitseminen ovat myös tunneilmaisua, jonka syyt ja juuret ovat moninaisia. Niillä on myös käsittääkseni tutkitusti ihmisten psyykeelle myönteisiä seurauksia.
On tosi vaikea meidän demokraattisesta länsimaisesta perimästä ymmärtää - todennäköisesti hyvin ristiriitaisiakin - tunteita, joita liittyy diktatuuriin ja muutoksiin siinä. Nämä ihmiset ovat koko ikänsä ehdollistettu ja opetettu ajattelemaan ja käyttäytymään tietyllä tavalla, ja olo voi tällaisessa tilanteessa olla sekä helpottunut että äärimmäisen turvaton.
Minusta on ylimielistä ja kapeakatseista lähteä tuomitsemaan tunnekäyttäytymistä, jota ei omista lähtökohdistaan oikeasti voi lainkaan ymmärtää! - Sitä paitsi, vaikka kyse olisi puhtaasta näyttelemisestä, todennäköisesti itsekin näyttelisit kuin kymmenkertainen Oscar-voittaja, jos pelissä olisi oma ja perheesi hyvinvointi ja turvallisuus; etenkin jos olisit siihen kasvanut koko ikäsi!
Suuri osa suomalaisista näyttelee työpaikkahaastatteluissa olevansa dynaamisia ja visionäärisiä ja blaa blaa bisnesjargonia, ja vakuuttelevat että heidän mielenstään riistokapitalismi on ihan mahtaavaa ja elämänsä uhraaminen työlle on ihan parasta ja täältä tämä dynaaminen moniosaaja nyt tulee tuottamaan teille upeaa tulosta.
Appivanhempanikin"itkivät" kun Enver Hoxha(yleistiedottomat googlatkaa)kuoli koska julkinen suremattomuus olisi ollut riski joutua salaisen poliisin kuulusteluihin ja mahdollisesti vankeuteen. Oma työpaikka olisi voinut mennä ja lasten tulevaisuus koulutuksen, työn ja parinvalinnan suhteen tuhoutua. Eihän silloin tiennyt että vapaus koittaisi 5 vuoden päästä.
joissa kyylätään jokainen työttömän ilme ja ele. Jos et vaikuta innostuneelta niin tulee ruksi paperiin että on "työhaluton". Tai sitten kysytään että asteikolla 1-10 miten innostunut olet tästä (huu-haa)kurssista? Ihan sairasta, mutta totta.
On se kumma että ei saa olla oma itsensä. Mitä väliä sillä on onko hymy korvissa töissä vai peruslukemilla jos kuitenkin hommansa tekee hyvin? Onko työkkärin täti itse aina hymyilevä ja into piukkana?
Jatkossa viitata pohjois-Korealaisiin erikseen, etelä-Korealaiset ovat niin eri sakkia ettei voi puhua vain "Korealaisista". Toinen maa on hyvinvoiva talousjätti ja toinen retuperällä oleva kehitysmaa.
...onko mahdoton ajatus, että diktaattori on kaikkien rakastama ja pelkäämä eivätkä he osaa olla ilman häntä?