Tuntuu aina mukavalta palvella tuota 6-vuotiasta.

Laitoin sille äsken iltapalaksi hodarin (vähänkö olin reilu?)



No, iskun sen käntyn lautaselle ja ojensin saaman eteen. Heti kun se legonrakentamiseltaan huomasi, että sille on tarjottu ruokaa, tuli mukava kommentti äidille:



EEEIIIIII, TYHMÄÄÄÄÄÄÄ, MÄ EN HALUNNUT KETSUPPIA!!!



Niin rääkyvällä äänellä, kun voi lapsi suustaan päästää.



Ja yleisesti ottaen, kun joku menee vähän pieleen sen omista ajatuksista, jotka vaihtelevat päivittäin, pitää aina ensin rääkyä ja kiljua täysillä siitä mikä meni pieleen, kaupanpäälle lapsi poistuu paikalta ja ilmoittaa ettei enää IKINÄ syö iltapalaa tai mene pihalle tai käy vessassa tai pese käsiään tai tai... Ja oven paiskaaminen kaupanpäälle.



Ihan kuin meillä asuis joku 15-vuotias ääritapausteinityttö.