Kokoomus yksityistää terveydenhuoltoa
Julkista terveydenhuoltoa on yksityistetty 1990-luvun lopusta alkaen kokoomuksen johdolla. Ja miksikäs ei: ihmisten terveys on jatkuvan rahantulon (voittojen) lähde. Työ terveyden parissa ei käytännössä lopu koskaan: jokainen ihminen tarvitsee hoitoa jossakin vaiheessa elämää.
Julkinen terveydenhuolto asettuu kokoomuksen yksityistämishaaveita vastaan. Julkinen terveydenhuolto kun perustuu ajatukselle, että jokaisella on yhtäläinen pääsy, siis oikeus, terveyteen. Oikeus saada hoitoa, joka on riippumaton ihmisen taloudellisesta tilanteesta ja muista lähtökohdista. Esimerkiksi: saat hoitoa, vaikka sairastaisit perinnöllistä sairautta. Toisin sanoen sinun ei tarvitse pelätä saatko terveysvakuutusta ja siten hoitoa, koska sairastat diabetestä tai koska vanhemmallasi on ollut syöpä, sydänsairaus tai korkea verenpaine; ja jonka riskit periytyä määrittävät sinun pääsyä hoitoon.
Julkinen terveydenhuolto ei ole itsestäänselvyys, joka vain säilyy. Kokoomuksen johdolla julkista terveydenhuoltoa on ajettu kohti yksityistä terveydenhuoltoa. Julkisen rekrytointikiellot, hupenevat resurssit (julkiseen terveydenhuoltoon tehdyt leikkaukset), hinnankorotukset ym. näkyvät muun muassa hoitojonoina, sairaanhoitajien sekä lääkäreiden kuormituksessa. Hoitotyö (myös hoivatyö) on kriittistä, ihmisten toimintakykyä turvaava ja takaava tekijä jokaisessa yhteiskunnassa. Tämän lisäksi myös hyvin työvoimaintensiivinen ala.
Vaikka syyttävä sormi osoittaa tässä kokoomukseen, tähän prosessiin ovat osallistuneet myös muut puolueet. Viimeisimpänä Orpon hallituksen hallituskumppanipuolueet PS, KD ja RKP. Poliitikkoja tulee vastuuttaa ja heidän puheilleen tai lupauksilleen tulee vaatia vastinetta.