Jos henkilö joka ei ole ulkoisesti sun tyyppiäsi lähestyy sua, pyytää treffeille tai muuten osoittaa olevansa ihastunut

Neutraalisti ja kohteliaasti kieltäytyen. 

Ärsyynnyn. Aiheuttaa sisäistä raivoa, vaikka esitän neutraalia.

Kiusaantunut olen, ja uskallan kieltäytyä. Jos mies on itseäni vanhempi, ahdistun ja sanon suoraan "ei kiitos, en ole kiinnostunut itseäni vanhemmista". 

Mitä tarkoittaa, ettei joku ole ulkoisesti tyyppiäni? Tarkoittaako se vain sitä, että hän ei viehätä minua ulkoisesti? Minulle kyllä se ulkoinen ja sisäinen viehättävyys on yksi ja sama asia, eli miehen ei tarvitse olla minkäään yleisten kriteerien mukaisesti komea ta edustava tms, jotta kiinnostuisin hänestä. Nuorena lähdin muutaman sellaisen tutun miehen kanssa treffeille, vaikka tiesin ihan varmasti, etten koskaan tulisi ihastumaan. Lähdin vain, koska pyydettiin ja tyyppi oli muuten ihan mukava. En jotenkin tajunnut, ettei kannattaisi lähteä kun toinen on aivan tosissaan kiinnostunut. Kerroin kyllä tunteistani ihan suoraan.

Haukun hänet pystyyn ja nolaan niin täydellisesti, ettei koskaan uskalla enää lähestyä ketään.

Voihan se lähestyjä olla komeakin, mutta ei silti omaa tyyppiä. Itse suhtaudun neutraalisti tai olen hieman otettu. Toki pätee vain niihin, jotka ymmärtävät ei-sanan heti.

Otan selvää minkälainen hän on sisäisesti. Ties vaikka olisi helmi. 

Ei ole käynyt noin, että joku mielestäni aivan epäviehättävä olisi lähestynyt. 

Mutta jos kävisi, niin suhtautuisin asiallisesti. 

Hirveä huuto ja kirkuminen tyyliin "Häivy siitä hyypiö!" ja heti ilmoitus ahdistelusta poliisille.

Jos lähestyjä on kännissä tai muiden päihteiden alainen ja minä selvästi siistin näköinen ja selvä. Ärsyttää. 

Myös roimasti ylipainoiset, tai pahasti eri-ikäisten isku yritykset ärsyttävät. 

Deittailussa on tietyt normit ja jos niitä ei ymmärrä, en usko, että tyyppi ymmärtää elämästä oikein muutakaan.

Tasoteoria! Kukaan ei myönnä sitä ja kaikki sen tietävät alitajuisesti.

Ignooraan, mutta jos jää roikkumaan, sanon rumasti.

Nykyään ei ole juuri pyydetty kun olen ollut jo pitkään perheellinen ja parisuhteessa. Kerran ihan tuntematon mies alkoi jutella ja olisi halunnut tutustua enemmän. Hän kysyi onko minulla perhettä ja hän harmitteli asiaa. Itse en olisi ollut muutenkaan hänestä kiinnostunut. Kielytäydyin treffeistä ihan ystävällisesti. Vähän aikaa olimme jutelleet saman odotustilan penkillä istuessamme. 

No minä olen ahdistunut ja kiusaantunut, mutta en kylläkään siksi, että epäviehättävät ihmiset aiheuttaisivat jotain raivoa. Enemmänkin siksi, että en ole ylipäätään tottunut lähestymisyrityksiin, enkä tiedä miten niihin kuuluu vastata. Muistan vieläkin häveten, kuinka aloin nauraa tuollaisessa tapauksessa. En siis nauranut mitenkään pilkallisesti, vaan se oli sellaista kiusaantunutta "hahaha, ai että, hehe, joo kaikenlaista heh, haa nyt mun täytyykin mennä sori moooiiiii hahahaa" hysteriaa. En toki tiedä, miltä se vastapuolelle kuulosti. Toivottavasti vaikutin vain mielenvikaiselta enkä pilkalliselta.

Ainoat kerrat, kun lähestyminen on tuntunut nöyryyttävältä - sellaiselta, että "tällaisenako minut nähdään" - on ollut se kun spurgut, känniläiset tai vanhat eläkeläisukot ovat tulleet ehdottelemaan. Mutta en tiedä pitäisikö sitäkään ottaa henkilökohtaisesti, kaipa ne ehdottelevat kaikille.

Nuorena ollessani taisi olla kuusi tällaista miestä, jotka tunsin ja joiden kanssa olin keskustellut aikaisemmin ja joiden kanssa lähdin treffeille. Tunsin heidät kaikki joistakin yhteisistä kuvioista. Lähdin (erikseen tietysti) treffeille heidän kaikkien kanssa kun he pyysivät ja vaikka en ollut romanttisesti ihastunut. Kukaan heistä ei viehättänyt minua ulkoisesti eli en olisi pystynyt suutelemaan tai koskettamaan. En oikein ymmärrä miksi silti lähdin treffeille.