Miehen muuttunut asenne, pitäisikö olla huolissaan?
Tilanne on siis se, että nykyään tuntuu, että hän hakemalla hakee ihan pienistä asioista riitaa ja aika usein mun ihan normaalit kommentitkin tulkitsee jotenkin syyttäväksi tai epäkunnioittaviksi, mistä sitten suuttuu ja tulee kamala selvittely. Mies on reissutöissä eli suurimman osan viikosta toisella paikkakunnalla. Minä siis kotona hoidan kaiken sillä välin ja käyn toki itsekin töissä. Meillä on myös lapsia perheessä sekä kotieläimiä. Kun mies tulee kotiin, haluaa hän vähintäänkin iltaisin saada urheilla yksikseen. Ja painottaa tätä kovasti, että hänellä on oikeus myös omaan aikaan. Sanomattakin varmaan selvää, että minä hoidan suurimman osan kotitöistä ja arjen vastuista. Tässäkin on tullut iso muutos, että mies ei enää ota niin paljoa vastuuta kodinasioista vaan on vähän kuin sivusta katselija ja jos jotain pyydän niin voi tehdä, mutta oma-aloitteisesti ei enää tee samanlailla kuin ennen. Tämän lisäksi kaikki hellyys ja kosketus on vähentynyt. Ennen jos oli poissa ollut, tuli hän aina halaamaan ja pussaamaan ja oltiin sitten paljon lähekkäin. Nyt kun tulee kotiin, ei anna halia ei pusua ei mitään.
Minullahan mitään omaa aikaa ei tällä hetkellä ole ollenkaan, koska arkipäivät menee töissä, kodinhoitoon ja lasten kyytimisiin harrastuksiin ja toki sit kotieläimiin. En ole tästä jaksanut edes aloittaa mitään isompaa riitaa (tiedän, että riita siitä tulee), kun en vaan jaksa.
Olen itse tällä hetkellä aika uupunut tähän arjen pyörittämiseen yksin ja sen lisäksi mieltäni painaa aika suuresti miehen käytös ja miten se on muuttunut. Olenko ihan väärässä nyt ajatusteni kanssa, jos koen, että ensinnäkin tilanne on epäreilu? Toisekseen minua harmittaa miehen asenne minua kohtaan ja muuttuneet tavat. Onko tässä syytä olla huolissaan ja mitä pitäisi tehdä? Olisin kiitollinen, jos joku edes viitsisi vastata asiallisesti. Minulla on oikeasti voimavarat aika vähissä ja mieliala maissa niin en kaipaisi lisää haukkumista.
Kommentit (7)
No jos mies ei tokene keskustelulla niin sitten ero ja miehelle lemmikit ja lapset 50% ajasta. Tietääpä sitten millaista on perhettä pyörittää. Olet varmaan yleisesti useinmiten tehnyt melkein kaiken ja mies päässyt kuin koira veräjästä. Nyt hän yrittää sälyttää sitä vähempääkin osallistumistaan sinulle. Miehellä voi olla siellä reissussa joku uusi nainen ja siksi on vetäytymässä perheestänne. Kunnon keskustelu ja töiden jako kotona ja jollei tästä päästä yhteisymmärrykseen niin ero.
Sillä on toinen nainen.
Tunnistin itseni tuosta miehesi käytöksestä ja minulla se johtuu siitä, että petän miestäni.
Jotainhan siinä on, kun käytös on muuttunut. Ehkä miehestä aiemmin oli kiva tulla kotiin ja nyt ei enää olekaan. Varmaan mieskin toivoisi halausta ja hymyä kun saapuu. Koittakaa jutella.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin.
Sinä se osaat olla idiootti ihan joka tilanteessa.
Ensimmäinen ajatus oli, että miehellä on toinen. Huono omatunto kääntyy sinuun.
Jos kysyt, tuskin vastaa. Shokkihoito tehoaa paremmin. Sinuna sanoisin miehelle, että sun salarakas soitti mulle. Katso sitten mitä tapahtuu.
Mene töihin.