Onko ihmiset jotenkin kahelimpia kuin ennen vai antaako sosiaalinen media vain sellaisen kuvan?
Kommentit (22)
Ei. Viimeisen vuoden aikana äidilleni on sitten puhjennut mieletön vauvakuume ja tarve päästä tiineeksi. Tilanne on saanut viime aikoina jopa ihan koomista piirteitä, kun äiti laittaa linkkejä kaiken maailman lapsi, raskaus ja synnytysartikkeleihin liki päivittäin. Puhuu kuinka voimme olla samaan aikaan raskaana ja imettää toistemme vauvoja. Muutenkin puhuu rivoja ja lääppii miestäni. Että riittää varmaan myös äidille kun tytär jo raskaana.
Ovat, ovat todellakin kahelimpia.
Enne oli sentään jotain käytösrajoja sen suhteen mitä toisille, itsellensä tuntemattomille voi sanoa tai tehdä. Nyt ei näytä olevan mitään rajoja missään kohtaa.
Jopa aikuiset ihmiset ovat menettäneet kykynsä kontrolloida käytöstään. Jopa lääkäri ammattia harjoittaessaan voi sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo, eikä tunnu missään: ja totta kai, eihän siinä potilaskohtaamisessa ole todistajia, eli jos pt tekee valituksen, niin helppohan siihen on vastata "en muista tuollaista, ei tuollaista tapahtunut".
Niin.
Ja sitten nämä alaikäiset... Aivan järkyttäviä kaikin puolin. Kun ei ole tajua, mikä on laillista ja mikä ei, niin sittenhän sitä tehdään ihan mitä tahansa päätöntä toisten ihmisten kiusaksi.
Totta kai some vaikuttaa, ja kaikki se materiaali mitä tv:stä, netflixeistä syydetään, ihan siis rajattomasti pa skaa.
Aivan helvetin paljon kahelimpia. Kaikki suodattimet katosivat koronan aikaan. Toki myös some ja viime vuosien typeryyden ylistys näkyvät.
Hulluimmat huutavat kovimmin ja some-algoritmit vain pahentavat asiaa.
Tästä aiheesta saisi monta kirjaa pitkän tutkimuksen. Lyhyesti kyllä ja ei.
On kahelimpia, koska maailma on sekaisin ja ihmisiä aivopestään jatkuvasti.
Entisaikoina kahelit pysyi piilossa, ei niitä päästetty televisioon jauhamaan salaliittoteorioita. Nyt kuka tahansa voi netissä jakaa omia harhoja ja joukossa tyhmyys tiivistyy, kaikki ne kahelit on löytänyt toisensa ja ruokkii niitä kahelijuttuja.
Ennen oli tavoite näyttää normaalilta, nut on tavoite näyttää pöpiltä, ja kertoa kaikki paskimmatkin, esimerkiksi rasistiset ajatukset.
Some pilaa kaiken.
Minusta ihmiset eivät kyllä arjessa vaikuta mitenkään erikoisen kaheleilta. Joskus harvoin törmää kummallisiin nykyilmiöihin (esim. jollain kaupan nuorella myyjällä se Gen Z -tuijotus tai bussissa jotkut ihmiset (useimmiten alakoululaiset tai ulkomaalaiset) katsovat äänet täysillä puhelimesta videoita) mutta yleisesti ottaen ihmiset käyttäytyvät ihan normaalisti.
En tiedä sitten teeskentelevätkö vain normaalia. Mutta luulen, että vain pieni osa ihmisistä on nettikaheleita.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Viimeisen vuoden aikana äidilleni on sitten puhjennut mieletön vauvakuume ja tarve päästä tiineeksi. Tilanne on saanut viime aikoina jopa ihan koomista piirteitä, kun äiti laittaa linkkejä kaiken maailman lapsi, raskaus ja synnytysartikkeleihin liki päivittäin. Puhuu kuinka voimme olla samaan aikaan raskaana ja imettää toistemme vauvoja. Muutenkin puhuu rivoja ja lääppii miestäni. Että riittää varmaan myös äidille kun tytär jo raskaana.
Jarmo kerro lisää..
Vierailija kirjoitti:
Ovat, ovat todellakin kahelimpia.
Enne oli sentään jotain käytösrajoja sen suhteen mitä toisille, itsellensä tuntemattomille voi sanoa tai tehdä. Nyt ei näytä olevan mitään rajoja missään kohtaa.
Jopa aikuiset ihmiset ovat menettäneet kykynsä kontrolloida käytöstään. Jopa lääkäri ammattia harjoittaessaan voi sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo, eikä tunnu missään: ja totta kai, eihän siinä potilaskohtaamisessa ole todistajia, eli jos pt tekee valituksen, niin helppohan siihen on vastata "en muista tuollaista, ei tuollaista tapahtunut".
Niin.
Ja sitten nämä alaikäiset... Aivan järkyttäviä kaikin puolin. Kun ei ole tajua, mikä on laillista ja mikä ei, niin sittenhän sitä tehdään ihan mitä tahansa päätöntä toisten ihmisten kiusaksi.
Totta kai some vaikuttaa, ja kaikki se materiaali mitä tv:stä, netflixeistä syydetään, ihan siis rajattomasti pa skaa.
Tämä. Some ja netflix syytää pelkkää tusinap*skaa ja uutisointia jonka alkuperä sekä todenperäisyys on hämärän peitossa.
Tulisiko olla vaihteeksi jotain käytösohjelmaa, tunteiden hyviä hallintakeinoja jne???
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta saisi monta kirjaa pitkän tutkimuksen. Lyhyesti kyllä ja ei.
Nuorten mielenterveyskriisillä on yhteiskunnallinen tausta
1.9.2025 — Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Ilmiötä on tärkeää tarkastella yhteiskuntatieteellisen nuorisotutkimuksen ja kestävän ...
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta saisi monta kirjaa pitkän tutkimuksen. Lyhyesti kyllä ja ei.
Mielenterveyteen liittyvät käynnit ovat lisääntyneet merkittävästi Terveystalossa: Tavis Amanda
28.11.2023 — Esimerkiksi Terveystalossa ahdistuneisuus- ja masennusdiagnooseihin liittyvien käyntien määrä on kasvanut 36,5 prosenttia 2020-luvun aikana.
Nämä sisällöntuottajiksi itseään kutsuvat ovat hetken suosittuja, mutta sitten se maine karisee, ja pitää mennä oikeisiin töihin.
Sama se on kaikilla ns. mediapersoonillakin, että ei se julkisuus kauaa elätä.
On olemassa täysjärkisiä joita vainoavat täysin kajahtaneet vasemmistoliberaalit. Eli osa on samanlaisia kuin aina, osa läpeensä pimeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta saisi monta kirjaa pitkän tutkimuksen. Lyhyesti kyllä ja ei.
Mielenterveyteen liittyvät käynnit ovat lisääntyneet merkittävästi Terveystalossa: Tavis Amanda
28.11.2023 — Esimerkiksi Terveystalossa ahdistuneisuus- ja masennusdiagnooseihin liittyvien käyntien määrä on kasvanut 36,5 prosenttia 2020-luvun aikana.
Mt-diagnooseja saa nykyään todella helposti. Ei auta, vaikka lääkärille kertoisi, ettei minulla ole oiretta x, y, tai z, jotka vaadittaisiin, että diagnostiset kriteerit täyttyisivät. Pahoinvointi varmasti onkin lisääntynyt, koska tämä aika nyt on mitä on, mutta kaikki pahoinvointi ei ole sairautta.
Ilmiöitä nykyään ovat AI slop, Etelän kaupungeissa varis-suomen puhuminen lasten ja nuorten keskuudessa, ääripäiden hörhöt (woke, trumpistit, putinistit, elokapina, sinimusta,..) vievät poliittista keskustelua netissä, koulun oppimistulosten jatkuva heikkeneminen, kärjistynyt ja henkilöön käypä somekeskustelu. Ja varmaan pari muutakin löytyy.
Aina on ollut vaatimattomia ihmisiä jotka ei pidä meteliä tekemisistään. Niin on nytkin, he eivät vain ole somessa kertomassa siitä.
Manosfääri on vienyt sekoilun ihan uusiin sfääreihin. En olisi uskonut että (nuoret) miehet olisivat tässä määrin manipuloitavissa kaikenlaiseen typerään. Maksetaan tonnikaupalla rahaa humpuukimestareille eli pickupartisteille noloista ja todistetusti huonoista naisten iskemisvinkeistä, hakataan naamaa vasaralla (looksmaxxing) ja uusimpana villlityksenä alfailussa on haista mahdollisimman pahalle (pheromonemaxxing).
Eri tavalla kaheleita ja sosmedia oikein imuroi nykykaheleita. Ottaako joku tosissaan jonkun sometyrkyn jutut? Mä ja tutut ainakin nauretaan jos kattoo jotain tai arvostellaan tissejä yms