Rydman käänsi takkinsa, kuten persujen kuuluukin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) kiistää perääntyneensä sosiaali- ja terveysalan (STEA) järjestöjen avustuskriteerien kanssa.
– Itse olen sen päätöksen tehnyt ja jos olen perääntynyt, olen perääntynyt itse itselleni, Rydman sanoi tiistaina eduskunnassa.
Kommentit (14)
Rydman kannattaakin nyt maamujen oikeuksia
Uudessa versiossa kehotetaan olemaan soveltamatta kohtaa, jossa kerrotaan, että avustuksia ei myönnetä järjestöille, joiden toiminta kohdistuu ”pääasiassa yhteen tiettyyn ei-terveydellisperusteiseen tausta- tai identiteettiryhmään”.
Linjauksen katsottiin syrjivän esimerkiksi maa.hanmu.uttajien kotoutumiseen tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin liittyvää työtä tekeviä järjestöjä.
Sketsihahmo Wille " Kirjan mukaan mennään" Rydman taas vauhdissa. Kikattaa taas Il:n haastattelussa: Voitoksi voi tulkita kukin mitä haluaa, hihi- ja tämä uusi nerokas lausunto kuulostaa joltain Juicen biisiltä: Jos olen perääntynyt, niin olen perääntynyt itse itselleni -muuten vaan.
Huomenna varmaan joku hassu lippis päässä provosoivalla tekstillä. Suomi on jumalauta Eu:n sosiaalisen kehityksen tarkkiksella Romanian ja Bulgarian kanssa samassa viiteryhmässä, sotepalvelut on kriisissä ja henkilökuntaa irtisanotaan ja meillä on tällainen klovni sosiaali- ja terveysministerinä, joka vaikuttaa nauttivan, kun nostaa asiakasmaksut kohtuuttomiksi ja hymyillen tuhoaa oman sektorinsa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Uudessa versiossa kehotetaan olemaan soveltamatta kohtaa, jossa kerrotaan, että avustuksia ei myönnetä järjestöille, joiden toiminta kohdistuu ”pääasiassa yhteen tiettyyn ei-terveydellisperusteiseen tausta- tai identiteettiryhmään”.
Linjauksen katsottiin syrjivän esimerkiksi maa.hanmu.uttajien kotoutumiseen tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin liittyvää työtä tekeviä järjestöjä.
Turvakodeilta rahat pois.
Vierailija kirjoitti:
Oikeuskanslerilla voi olla toisenlainen näkemys asiaan. Valtakunnanoikeus kutsuu.
Mikä ihmeen valtakunnanoikeus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeuskanslerilla voi olla toisenlainen näkemys asiaan. Valtakunnanoikeus kutsuu.
Mikä ihmeen valtakunnanoikeus?
Petteri sinne on joutumassa, kun oikeuskansleri toteaa Orpon vastineeseen koskien Valmet Automotivea ja Gardenia: Jätkähän puhuu aivan paskaa.
Mitä, ryynis kannattaa myös pridea. Kohta varmaan sateenkaaren väreissä.
Vierailija kirjoitti:
Rydman kannattaakin nyt maamujen oikeuksia
Lisää maamuja sanoi ryydis
Vierailija kirjoitti:
Rydman kannattaakin nyt maamujen oikeuksia
Maamuu kelpaa persujen sänkyynkin rakastajaksi. Eivät persut heitä vastaan käänny, voi pian jäädä pimpsat ja pojupimpsat saamatta.
Purra käänsi takkinsa köyhille, Persut käänsi takkinsa yhteisvelalle ja nyt tämä. Persut valehtelee aina.
Stea-järjestöjen hankittava rahansa muualta ku verorahoista
Mies joka rakastaa itseään. Juicen biiseistä tulee ensimmäisenä Rydmanista mieleen ja nythän hän sanoo itse jo kolme kertaa samassa lauseessa.
-winner-
Lippalakki tarkoitti siis hänen aloitettaan, send it back. Ja takashan se tuli bumerangina!
Oikeuskanslerilla voi olla toisenlainen näkemys asiaan. Valtakunnanoikeus kutsuu.