Miltä terve ihastuminen/rakastuminen tuntuu alkusuhteessa?

Nostan 

Ap

Minulla se on aina mennyt melkein heti pakkomielteeksi, eli en tiedä tervettä tapaa.

Olisiko molemminpuolinen kunnioitus ja ystävyys hyvä alku tunteille?

Hyvä kysymys. Olin itsekin pitkään erittäin toksisessa suhteessa, joka johti kohdallani PTSD-diagnoosiin ja monen vuoden toipumisprosessiin. Lisäksi on ollut useampia ihastuskuvioita, joista olen myöhemmin tajunnut, että olen tuntenut vaistomaisesti vetoa tavalla tai toisella kyseenalaisiin miehiin.

Ihastumisiin on minullakin liittynyt voimakasta perhosten lentelyä vatsanpohjassa, mutta toisaalta sen tunteen puutekaan ei ole ollut tae mistään. Pitkäkestoisen suhteen alussa ei ollut tällaista ihastumista, vaan oikeastaan päinvastoin: en tuntenut minkäänlaista vetoa eksää kohtaan, mutta hänen kanssaan oli tosi helppo ja luonteva jutella, ja pikkuhiljaa hän onnistui kietomaan minut myrkylliseen seittiinsä.

Aiemmin tänä vuonna tapasin lyhyesti miehen, joka aiheutti lieviä perhosia vatsanpohjaan, mutta siinäkin tilanteessa mietin lähes pakokauhuisena, oliko kyse siitä, että hänessä oli jotain toksista ja kehoni reagoi tilanteeseen ja vanhat traumat aktivoituivat, vai oliko se vain orastavan ihastuksen kutkuttavaa tunnetta, kun hyvin puoleensavetävä mies osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja katsoi kiinteästi silmiin. Jälkeenpäin tajusin keskustelusta tiettyjä juttuja, jotka viittasivat vahvasti ensimmäiseen vaihtoehtoon, eli mies vedätti minua aika törkeästikin.

Mutta mistä sen tietää, milloin ne perhoset vatsanpohjassa ovat huono juttu ja milloin taas onkin kyseessä ihastus terveeseen, tasapainoiseen ihmiseen? Ja entäs kun ei voi luottaa edes perhosten puuttumiseen, kun sekään ei takaa, että toisen osapuolen kanssa voisi saada turvallisen, hyvän parisuhteen?

Minulla se on sellaista että mietin tätä ihmistä jatkuvasti ja haluan olla kokoajan tekemisissä. Myös keskusteluissa tuon tätä ihmistä esille kokoajan. Kukaan ei ole koskaan kelpuuttanut lopuksi minua kuitenkaan, eli ehkä teen jotain väärin.

Perhoset vatsanpohjassa on tavallinen tunne alkuihastumisessa. Eri ihmiset ihastuvat eri piirteisiin. Muut asiat kuin "perhoset" määrittävät sen, onko joku epätervettä ihastumista. - kyökkipsykologi 50v.

En tiedä. Ei ole tapahtunut vielä.

N73

Mikä siinä on tervettä? Ihanalta se voi tuntua mutta ei se tervettä ole. Onneksi se kuitenkin tasoittuu pian.

Älä perusta ihmissuhteitasi tällaiselle vaan sille, että tunnet miehen, tämän elämän, verkostot, taustat, luonteen, kunnioitat tätä ihmisenä ja ystävänä. Näet hänet potentiaalisena aviomiehenäsi, jonka kanssa koet seesteisyyttä ja rauhaa, josta voitte molemmat nauttia loppuelämänne ja myös tuonpuoleisessa. 

Vasta sitten kun tämä perusta on kunnossa ja tunnet miehen kunnolla, voit miettiä elämäsi hänen kanssaan jakamista. Jos mies yrittää paritella kanssasi ennen näitä tai välttää jotakin näistä, hän ei ole arvoisesi, eikä ansaitse mitään pääsyä elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Olin itsekin pitkään erittäin toksisessa suhteessa, joka johti kohdallani PTSD-diagnoosiin ja monen vuoden toipumisprosessiin. Lisäksi on ollut useampia ihastuskuvioita, joista olen myöhemmin tajunnut, että olen tuntenut vaistomaisesti vetoa tavalla tai toisella kyseenalaisiin miehiin.

Ihastumisiin on minullakin liittynyt voimakasta perhosten lentelyä vatsanpohjassa, mutta toisaalta sen tunteen puutekaan ei ole ollut tae mistään. Pitkäkestoisen suhteen alussa ei ollut tällaista ihastumista, vaan oikeastaan päinvastoin: en tuntenut minkäänlaista vetoa eksää kohtaan, mutta hänen kanssaan oli tosi helppo ja luonteva jutella, ja pikkuhiljaa hän onnistui kietomaan minut myrkylliseen seittiinsä.

Aiemmin tänä vuonna tapasin lyhyesti miehen, joka aiheutti lieviä perhosia vatsanpohjaan, mutta siinäkin tilanteessa mietin lähes pakokauhuisena, oliko kyse siitä, että hänessä oli jotain toksista ja kehoni reagoi tilanteeseen ja vanhat traumat aktivoituivat, vai oliko se vain orastavan ihastuksen kutkuttavaa tunnetta, kun hyvin puoleensavetävä mies osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja katsoi kiinteästi silmiin. Jälkeenpäin tajusin keskustelusta tiettyjä juttuja, jotka viittasivat vahvasti ensimmäiseen vaihtoehtoon, eli mies vedätti minua aika törkeästikin.

Mutta mistä sen tietää, milloin ne perhoset vatsanpohjassa ovat huono juttu ja milloin taas onkin kyseessä ihastus terveeseen, tasapainoiseen ihmiseen? Ja entäs kun ei voi luottaa edes perhosten puuttumiseen, kun sekään ei takaa, että toisen osapuolen kanssa voisi saada turvallisen, hyvän parisuhteen?

Ne perhoset voi yksinkertaisesti ignorata ja tarkastella miestä objektiivisesti kumppanina. Hyvin todennäköistä on, että maallista ja nautintokeskeistä elämää viettävä mies ei ole hyvä tai luotettava kumppani, sillä siihen liittyy vahvasti seksuaalisten partnerien vaihtelu, ihan niinkuin eläimilläkin. Tietysti itsekin voi elää kuin elukka, mutta suositeltavampaa on vaan pysytellä erossa tällaisista tyypeistä. Varsinkin naisena, joka vastaanottaa miehen genetiikkaa kehoonsa. 

Jos käytätte hormonaalista ehkäisyä niin lopettakaa se, sillä se vääristää suhtautumistanne seksuaalisuuteen ja vähentää kunnioitustanne omaa kehoanne kohtaan. Saa teidät itsekin kohtelemaan itseänne seksivälineinä hedelmällisen, arvokkaan naisen sijaan.

Kuunteleminen olisi tervettä, kysele, älä oleta ja mieti mitä vastaus tarkoittaa. 

No vaikka en ole ollut terveessä suhteessa. Saatika en edes tiedä normaalista hyvästä perhe elämästä mitään. Veikkaukseni on että tunne on sama kun ihastuu. Muut elämän asiat on paremmin mitä aikaisemmissa. Ehkä tasapainossa enempi? Ainoastaan spekuloin ja arvelen.

T.Kelaloinen