Perheellisistä ei ole paljon iloa kuin itselleen!

Olinpa kerran itse perheetön, ei ollut miestä eikä lapsia. Suurin osa kavereistani ja tuttavistani olivat saaneet omat perheensä minua paljon aikaisemmin. Näillä ihmisillä oli rajallisesti aikaa ja kiinnostusta tavata ihmisiä työ- ja perhe-elämän lisäksi. Tapasinkin näitä ihmisiä usein yhdistettynä "viralliseen" toimintaan erilaisissa harrastuspiireissä. Näin he saivat yhdistettyä sekä työn että huvin. Minä kuljin kaverina siinä sivussa. Ei tavattu oikeastaan ollenkaan huvin vuoksi. Kaikki tapaamisemme liittyivät tavalla tai toisella yhteisiin toimintoihin muka tärkeissä vapaaehtoistehtävissä. Nyt itse perheellisenä huomaan sen, että yhteydenotot minuun päin ovat vähentyneet huomattavasti. Ehkä he ovat halunneet suoda minulle perherauhan tai minusta ei ole enää hyötyä heidän projektiapulaisena. En tiedä... Surullista huomata, ettei minulla ole ollut näille ihmisille muuta arvoa kuin se, miten paljon olen voinut auttaa heitä vapaaehtoisprojekteissa ollessani perheetön ja lapseton.