Suutuinko turhaan..?
Tätä olen nyt paljon miettinyt, että suutuinko kuitenkin turhaan äitini veljelle ja hänen vaimolleen tuossa reilu viitisen vuotta sitten jo, sillä mummoni mielestä suutuin. Eli siis äitini veljen vaimo sanoi minua ollessani vielä nuori/lapsi, että olen "vammainen" ja että "syön liikaa" eikä hänelle jäänyt perhepäivällisellä mun takia "mitään ruokaa", vaikka ruokaa kyllä jäi, ja muistaakseni noi haukkumiset tapahtui vieläpä eri kerroilla.
Lisäksi he ovat varastaneet/vieneet luvatta mummoltani eri arvoisia (ei kovin kalliita) esineitä, koska äidin veljen logiikalla kaikki mummin tavarat "on myös hänen". Mutta mummoni mielestä olen katkera/vihainen heille turhaan, koska "eihän ne oo mulle mitään tehny". Joo eipä, mitä nyt sanoneet vammaiseksi ja liikaa syöväksi ym. Emme tosiaan ole tavanneet moniin vuosiin enoani ja hänen vaimoaan, onneksi.
Mutta siis, kuten otsikossakin kysyn, niin suutuinko teidän mielestä turhaan heille?
Kommentit (5)
Turhaa on valvoa noin vanhoja juttuja, etenkin jos ette vuosiin ole ollut edes tekemisissä. Keksitään mummon kanssa jotain muuta puhuttavaa.
Päästä irti tuosta asiasta jo. Kulutat ihan turhaan energiaa tuon vatvomiseen. Valvomisessa näkee ongelmia sielläkin missä niitä ei ole, joten suuntaa energia johonkin järkevämpään. Ja jos et halua olla tekemisissä sukulaisen kanssa niin älä ole.
Kai sinä kerroit mummolle, että sinun mielestäni nuo puheet olivat pahoja tekoja sinua kohtaan.
Se on sitten mummon oma asia, kenen antaa viedä omia tavaroitaan.
Tuo tavaroiden luvatta vieminen on niin tuttua. Monet vanhat ihmiset haluavat päästä turhasta tavarasta eroon ja tyrkkyttävät niitä kelle vain kuka huolii. Sitten joku sivullinen keksii, miten joku varastaa / vie luvatta tavaroita. Ikävintä on, jos kyseessä on joku lahjaksi annettu asia kuten vaikkapa uunivuoka, joka annetaan eteenpäin. Lahjanantaja saattaa haikailla antamansa lahjan perään jopa vuosikymmeniä ja ihmetellä, kuka sen on varastanut.
Sulla oli mielestäni täysin pätevä syy suuttua.