Lempikirjasi?
Mikä on sellainen kirja johon palaat aina uudestaan tai joka on jäänyt pysyvästi mieleen? Saa olla romaani, tietokirja, elämäkerta, lastenkirja, runokokoelma tai vaikka joku ”nolo” hömppäkirja jota ei kehtaisi hienommissa kirjallisuuspiireissä tunnustaa lukevansa
Itselläni se on ehkä vähän yllättäen Marcus Aureliuksen Itselleni. Luin sen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten aika vaikeassa elämäntilanteessa, enkä silloin tiennyt stoalaisuudesta juuri mitään. Olin vain nähnyt kirjan nimen jossain ja ajattelin, että kokeillaan nyt sitten. Aluksi teksti tuntui raskaalta ja toisteiselta, kun eihän se ole mikään tavallinen yhtenäinen kirja vaan enemmänkin Aureliuksen omia muistiinpanoja ja muistutuksia itselleen.
Mutta jotenkin se kolahti. Erityisesti ajatus siitä, että kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseensa voi, oli silloin todella tarpeellinen. Tiedän, kuulostaa ehkä vähän sellaiselta Instagramin ”valitse onnellisuus” -lauseelta mutta kirjassa asia käsitellään paljon realistisemmin. Ei siinä väitetä, että vaikeat asiat eivät olisi vaikeita tai että negatiiviset tunteet pitäisi vain ajatella pois. Enemmänkin siinä muistutetaan, ettei kaikkea kannata tehdä mielessään vielä pahemmaksi kuin se jo on.
https://kirjafiili.com/kirja/itselleni-9789527240175
Tykkään myös siitä, ettei Aurelius esiinny minään täydellisenä guruna. Päinvastoin kirjasta huomaa, että hän joutuu muistuttamaan itseään samoista asioista uudestaan ja uudestaan. Ole kärsivällinen. Älä hermostu typeristä ihmisistä. Muista että kuolet. Tee velvollisuutesi. Älä tavoittele muiden hyväksyntää. Eli hyvin samaa settiä, jonka kanssa moni painii edelleen melkein kaksi tuhatta vuotta myöhemmin Jotenkin lohdullista huomata, ettei ihmisluonto ole siitä hirveästi muuttunut.
En lue kirjaa yleensä kannesta kanteen, vaan saatan ottaa sen esiin ja lukea muutaman sivun satunnaisesta kohdasta. Välillä joku ajatus osuu todella hyvin, välillä taas teksti menee täysin ohi. Riippuu varmaan omasta elämäntilanteesta. Nuorempana olisin ehkä pitänyt koko kirjaa kuivana ja itsestäänselvyyksiä täynnä olevana jaaritteluna. Nykyään huomaan, että ne ”itsestäänselvyydet” ovat usein juuri niitä asioita, jotka käytännössä unohtaa ensimmäisenä.
En silti allekirjoita kaikkea stoalaisuudessa. Joskus siitä tulee vähän sellainen olo, että ihmisen pitäisi kestää kaikki hiljaa ja vain hallita omat tunteensa, vaikka oikeasti pitäisi suuttua, vetää rajoja tai muuttaa olosuhteita. Ehkä kirjaa ei kannatakaan lukea minään elämänohjeiden lakikirjana, vaan poimia sieltä se mikä itselle toimii.
Ja nyt ehkä provosoiva mielipide: pidän vähän epäilyttävänä aikuisia, jotka sanovat, etteivät lue koskaan mitään. En tarkoita, että kaikkien pitäisi lukea venäläisiä klassikoita tai esitellä kirjahyllyään somessa, mutta miten voi olla, ettei yksikään kirja kiinnosta? Ja anteeksi nyt vain mutta pelkkä Harry Potter lapsuudesta ei ehkä enää nelikymppisenä riitä vastaukseksi lempikirjakysymykseen.
Toinen epäsuosittu mielipide: monet ”rakastetut klassikot” ovat oikeasti pitkäveteisiä, ja ihmiset väittävät pitävänsä niistä vain vaikuttaakseen sivistyneiltä. Esimerkiksi Alkemisti oli mielestäni lähinnä pitkäksi venytetty Facebookin mietelause. En ymmärrä sen hehkutusta ollenkaan.
Mikä teidän lempikirjanne on ja miksi? Onko joku kirja muuttanut oikeasti ajatteluanne tai auttanut jossain elämäntilanteessa? Entä mikä on sellainen kaikkien kehuma kirja, joka oli teidän mielestänne aivan yliarvostettu?
Kommentit (6)
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Luin sen ekan kerran nuorena ja silloin siinä jäi mieleen lähinnä se tarina. Kun sen on lukenut eri ikäkausina kertomus on avautunut ihan eri tavalla.
Monet Paulo Coelhon kirjat kuten mainitsemasi Alkemisti, ovat yliarvostettuja.
Raamattu. Luojan vinkit on parempia kuin jonkun diktaattori Airiliuksen