Miksi sellaista taidetta tuetaan julkisilla apurahoilla, joka ei menesty markkinoilla tai kiinnosta suurta yleisöä?
Miksi julkisia apurahoja ja muita tukia myönnetään taiteelle, joka ei myy, kerää yleisöä tai tunnu kiinnostavan katsojia. Jos jokin taidemuoto ei löydä ostajia tai yleisöä, mikä on peruste sille, että sitä rahoitetaan verovaroilla?
Toisaalta taiteen tarkoitus ei välttämättä ole kaupallinen menestys, vaan kulttuurin kehittäminen, uusien ilmaisumuotojen etsiminen tai yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen. Missä pitäisi kulkea raja taiteen tukemisen ja markkinoiden päätettäväksi jättämisen välillä?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa sitten kuvaidetta (sitä saa taidelainaamoista korottomalla osamaksulla) ja kirjallisuutta. Käykää konserteissa älkääkä kuvitelko että kaiken taiteen on oltava maksutonta.
Ehkä tällaisena välimallin ajatuksena voitaisiin edellyttää jonkinlaista tulosvastuullisuutta. Esim. satojen tuhansien antaminen jollekin elokuvaohjaajaharjoittelijalle elokuvaan, jota kukaan ei käy katsomassa, on kyllä ihan järjetöntä.
Parhaita tapoja tukea taiteilijaa on järjestää työtilat. Kaupungeilla ja kunnilla on usein tiloja. Moni tavallinenkin kansalainen voisi mielellään käyttää tuollaisia työtiloja omiin taideharrastuksiinsa, mutta usein tilojen annetaan mieluummin vain rapistua.
Vierailija kirjoitti:
Olin jonkin aikaa työtön ja eräs antoi neuvon: ryhdy taiteilijaksi ja hae apurahoja niin saat voita leivän päälle.
Miten kävi?
Aloit työttömäksi persuksi. Loisit.
Kyllähän se menestyy, mutta kun nykyään haluta kuluttaa taidetta niin, että se maksaa vaan pennosia.
Esim. painetusta kirjasta sai kirjailija sentään ennen muutaman euron, mutta nyt kuunnellaan sovelluksesta äänikirjana muutamalla sentillä. Tulot on romahtaneet.
Elättämään itseään ei pysty kuin muutama bestselleristi. Mun mielestä on silti positiivista, että tarjontaa on enemmän kuin niiden 30 ihmisen tuotokset, jotka pystyy elättämään itseään. Oliskohan kohta sitten heitäkään. Kieli alkaisi näivettyä ilman sen käytön ammattilaisia.
Mitenkä sellainen taiteilija muuten pärjäisi ? Varsinkaan ellei hänellä ole apuraha-anomusten käsittelijöissä joko sukulaisia tai ryyppy-/panokaveria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mietit maailmanhistorian merkittäviä taiteilijoita, niin hyvin yleistä on ettei taiteilija kiinnostanut omana elinaikanaan. Taide on usein aikaansa edellä. Markkinapainotteinen taide on enemmän viihdettä kuin taidetta.
Niin ja merkittävätkin taiteilijat saivat apurahoja. Esim. Sibelius.
Sibelius oli muuten koko ajan rahapulassa ja veloissa. Ei maksettu hänellekään arvonsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin jonkin aikaa työtön ja eräs antoi neuvon: ryhdy taiteilijaksi ja hae apurahoja niin saat voita leivän päälle.
Voithan vapaasti niin tehdä, mutta aika hemmetisti vaatii näyttöjä sulta, että mitään irtoaa.
Eli siis ihan raakaa työtä. Harjoittelusta ei kukaan maksa sulle mitään eli teet ns. palkatonta työtä.
Jokainen tajuaa, että ei kukaan tuota tee ilman jonkinnäköistä sisäistä pakkoa.
Laittoi pohtimaan.
Kun ajatellaan Yleä, sen tehtävänä on tuottaa mahdollisimman laajalle yleisölle materiaalia. Siksi Yle esimerkiksi rahoittaa viittomankielisiä ohjelmia tai kotimaisia scifielokuvia, vaikka näiden yleisö voi olla pieni.
Mietin onko samanlaista säännöstä myös muissa taiteenmuodoissa, kuten kuvataiteessa? Rahoitetaanko sitä tiettyä pienen yleisön taidetta juuri siksi, että muuten tämä pieni yleisö jäisi ilman?
Prosenttitaide? Höpötystä!
Ainakin Oulun Hietasaaren pysäköintitalon seinään tehty varastorakennus on kuulemma todellakin olevinaan taidetta!
Maksoi kuulemma 50.000 eur. Hinta perustuu prosenttitaide- hinnoitteluun.
On siinä taiteilijalla naurussa pitelemistä. Tästä maksettu hah, hah, haa.
Kun taiteeseen käytetään yhteiskunnan rahaa, pitäisi pystyä vastaamaan ainakin kolmeen kysymykseen:
1. Kuinka laajasti rahoitus jakautuu eri tekijöille?
2. Kuinka monta kertaa sama henkilö tai pieni verkosto saa rahoitusta?
3. Miten arvioidaan se, mitä yhteiskunta saa vastineeksi rahoitukselleen?
Kun taiteesta tulee apuraha-ammatti
Taiteen tukeminen on tärkeää, mutta myös apurahajärjestelmää pitää voida arvostella.
Onko ongelma syntymässä silloin, kun taiteilijan työksi muodostuu apurahojen hakeminen vuodesta toiseen ja taide jää pienen piirin sisäiseksi keskusteluksi? Teoksia esitellään samoissa gallerioissa, samoille ihmisille, ja näyttelyt tuottavat ennen kaikkea uusia meriittejä seuraavaa apurahahakemusta varten.
Syntyy helposti kehä: apuraha näyttely meriitti uusi apuraha.
Mutta missä vaiheessa kysytään, löytääkö taide yleisönsä?
Taiteen ei tarvitse olla kaupallista eikä sen tarvitse miellyttää suurta yleisöä. Silti julkisella rahalla tuettavan taiteen vaikuttavuudesta pitää voida keskustella avoimesti.
Onko tarkoituksena tukea taidetta vai ylläpitää pienen taidepiirin asemaa?
Apuraha on mahdollisuus, ei automaattinen oikeus.
Ja ehkä tärkein kysymys kuuluu:
Miksi juuri tätä taidetta, juuri näitä tekijöitä – ja kuinka kauan?
Kommunistien touhuja. Harvoin mitään oikeaa taidetta nähnytkään.
Ja W.A. Mozart. Kirjoitti rahvaalle viihdettä, esim Taikahuilun