Millainen ihminen vihaa emojeja?
Mulla tulee mieleen sellainen kiukkuinen konservatiivi-inceli, joka vihaa emojeja siksi, että ne ovat vielä liian uusi keksintö konservatiivin hitaasti uusiin asioihin tottuville aivoille ja myös siksi, että ne ovat suosittuja seksiä harrastavien normojen keskuudessa.
Toinen syy vihata emojeja on se, että emojeilla ilmaistaan tunteita ja tällaisella henkilöllä voi olla jotain vaikeuksia omien tunteiden ilmaisussa esim. autismin kirjoilla olemisen takia tai siksi, että lapsuuden kodissa ei saanut näyttää tunteitaan, joka on tehnyt kyseisestä henkilöstä tunnevammaisen.
Kommentit (43)
En vihaa, mutta myönnän pitäväni etenkin työviesteissä emojeja käyttäviä henkilöitä vähän hölmöinä, ne antavat vaan ammattitaidottoman kuvan. Ymmärrän jossain kollegoiden kesken käytetyssä pikaviestimessä peukun kuittauksena siihen, että viesti on luettu (toivottavasti myös ymmärretty), mutta asiakassähköposteihin ei emojeja.
Jos en jaksa kirjoittaa, niin katson viestin ja vastaan myöhemmin paremmalla ajalla. En pidä emojirivistöä vastauksena enkä jaksa alkaa miettinään tulkintaa millekin kikkulalle. Jos on asiaa, kirjoita se auki. Tai soita.
Emoji-sanakirjoja ei tehdä turhaan. Kaikki ei jaksa opetella ylimääräistä kieltä.
Vierailija kirjoitti:

Oot tyypillinen tunnevammainen autistituraani. Mistä johtuu, että suomalaisille tunteiden ilmaiseminen on niin kiusallista, kömpelöä ja vaikeaa? 🤔 Onko Ruotsin ja Venäjän vallan alla totuttu nöyristelemään ja pitämään tunteet omana tietonaan? 🤔

Eikö autisti/psykopaatti osaa tulkita ilmeitä? Huutista vammaiselle 🤣
En vihaa, mutta sitä vihaan että niitä käytetään paikoissa joihin ne eivät kuulu. Esimerkiksi työsähköpostit ja muu virallinen kommunikointi, ei herran jestas sinne mitään emojitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vihaa, mutta myönnän pitäväni etenkin työviesteissä emojeja käyttäviä henkilöitä vähän hölmöinä, ne antavat vaan ammattitaidottoman kuvan. Ymmärrän jossain kollegoiden kesken käytetyssä pikaviestimessä peukun kuittauksena siihen, että viesti on luettu (toivottavasti myös ymmärretty), mutta asiakassähköposteihin ei emojeja.
Jos en jaksa kirjoittaa, niin katson viestin ja vastaan myöhemmin paremmalla ajalla. En pidä emojirivistöä vastauksena enkä jaksa alkaa miettinään tulkintaa millekin kikkulalle. Jos on asiaa, kirjoita se auki. Tai soita.
Oot tyypillinen tunnevammainen autistituraani. Mistä johtuu, että suomalaisille tunteiden ilmaiseminen on niin kiusallista, kömpelöä ja vaikeaa? 🤔 Onko Ruotsin ja Venäjän vallan alla totuttu nöyristelemään ja pitämään tunteet omana tietonaan? 🤔
Sinulle tunteet on siis keltaisia yksinkertaistettuja palloja silmillä ja pikselikakkakasoja? Eikö verbaalinen lahjakkuus riitä kokonaisten lauseiden muodostamiseen ja kasvojen mikroilmeet tai kirjoitetun tekstin nyanssit aukea vai miten luokittelet emojienn käyttämättömyyden tunterttomuudeksi tai jopa autistiseksi piirteeksi?
Turaani tarkoittaa muuten turkkilaisiin tai mongolikansoihin 1900-luvun taitteessa kuuluneita henkilöitä. Mun sukujuureni ei ole sieltä suunnalta.

Jep. Autistivammainen olet kuten arvelinkin. Neitsyyskin mahdollisesti tallessa 🤭
Turaani on pilkkanimitys suomalaisista. Sanojen merkitykset muuttuvat ajan kanssa, arvon konservatiiviretardi 😘

Sinä olet latvalaho ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emoji-sanakirjoja ei tehdä turhaan. Kaikki ei jaksa opetella ylimääräistä kieltä.
Eikö autisti/psykopaatti osaa tulkita ilmeitä? Huutista vammaiselle 🤣
No mikä ilme jollain jyrsijällä on ja mitä se tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vihaa, mutta myönnän pitäväni etenkin työviesteissä emojeja käyttäviä henkilöitä vähän hölmöinä, ne antavat vaan ammattitaidottoman kuvan. Ymmärrän jossain kollegoiden kesken käytetyssä pikaviestimessä peukun kuittauksena siihen, että viesti on luettu (toivottavasti myös ymmärretty), mutta asiakassähköposteihin ei emojeja.
Jos en jaksa kirjoittaa, niin katson viestin ja vastaan myöhemmin paremmalla ajalla. En pidä emojirivistöä vastauksena enkä jaksa alkaa miettinään tulkintaa millekin kikkulalle. Jos on asiaa, kirjoita se auki. Tai soita.
Oot tyypillinen tunnevammainen autistituraani. Mistä johtuu, että suomalaisille tunteiden ilmaiseminen on niin kiusallista, kömpelöä ja vaikeaa? 🤔 Onko Ruotsin ja Venäjän vallan alla totuttu nöyristelemään ja pitämään tunteet omana tietonaan? 🤔
Sinulle tunteet on siis keltaisia yksinkertaistettuja palloja silmillä ja pikselikakkakasoja? Eikö verbaalinen lahjakkuus riitä kokonaisten lauseiden muodostamiseen ja kasvojen mikroilmeet tai kirjoitetun tekstin nyanssit aukea vai miten luokittelet emojienn käyttämättömyyden tunterttomuudeksi tai jopa autistiseksi piirteeksi?
Turaani tarkoittaa muuten turkkilaisiin tai mongolikansoihin 1900-luvun taitteessa kuuluneita henkilöitä. Mun sukujuureni ei ole sieltä suunnalta.
Jep. Autistivammainen olet kuten arvelinkin. Neitsyyskin mahdollisesti tallessa 🤭
Turaani on pilkkanimitys suomalaisista. Sanojen merkitykset muuttuvat ajan kanssa, arvon konservatiiviretardi 😘
Ryssätrolli paljasti itsensä 🤭🤭🤭🤭
Ei täällä kukaan normaalijärkinen emojeja käytäkään 😘😘😘😘

Turaanilla tunteisiin 🤣 Vedätkö taas vaimoa turpaan kiukuspäissäsi? 😆 Parisuhdeväkivaltakin on yks häpeällinen tilasto jota turaanit johtavat 🤭
Mielestäni ihminen joka ei osaa ilmaista tunteitaan ilman emojia, on jäänyt kehityksessä lapsen tasolle. Tunteiden sanoittamista taidetaan nykyään harjoitella jo päiväkodissa?

>kaikki, joista en pidä on oltava ryssätrolleja
Mitäs muuta kehitysvammaiselle? Saako pelkästään venäläiset pilkata suomalaisia? En tiennytkään, että heillä on sellainen etuoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ihminen joka ei osaa ilmaista tunteitaan ilman emojia, on jäänyt kehityksessä lapsen tasolle. Tunteiden sanoittamista taidetaan nykyään harjoitella jo päiväkodissa?
No sehän onkin tosin fiksun näköistä tekstiä kun kirjoittaa "nauraa" tai "itkee" 🤦🏼 Kyllä emojit vaan tekee tunteiden ilmaisusta tekstissä paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ihminen joka ei osaa ilmaista tunteitaan ilman emojia, on jäänyt kehityksessä lapsen tasolle. Tunteiden sanoittamista taidetaan nykyään harjoitella jo päiväkodissa?
Kirjoitustaidon vajavuutra peitellään emoijeilla.
Vähän ne pösilön tunnusmerkkejä ovat.