Nyt kaikki parikymppiset, kertokaa mitä ajattelette

että töissä käydään vaan työn vuoksi. Siellähän vietetään aika paljon valveillaoloajasta, kai se nyt olisi kiva viihtyä ihmiseten kanssa jotka sun kanssa siellä on.



35-v on usein jo sellainen ettei pidä itseään tärkeimpänä. Ne lapset saa kaikkea uutta, mutta itseen ei panosteta. Näyttää tyylittömältä. 50v panostaa taas ulkonäköönsä, kuten tenitkin.

automaattisesti ruveta vastaamaan kunnes muistinkin olevani jo lähes 30v. ... :)

vaan tekemässä töitä. Lähinnä kiinnostaa se, että suhtautuuko toinen minuun asiallisesti, ei alennu tai yritä sälyttää minulle omia/muiden töitä. Kyllä sitä jokainen osaa jutella jostain ajankohtaisesta asiasta sen verran kuin tarvitsee, ei siinä ole iällä väliä.



Jos uusi työntekijä tulee, ja hänellä on lapsia, niin saattaa pelottaa poissaolojen määrä. Toisaalta vanhemmalla työntekijällä lapset ovat todennäköisemmin vanhempia, eli eivät niin vaikuta.

Työpaikallani on eräs todella mukava 36 -vuotias kolmen lapsen äiti, jonka kanssa tulee juteltua useamminkin työpäivän aikana. :)

Toisaalta, löytyy myös n. 30 -vuotias naishenkilö, jonka kanssa ei ole oikein mitään puheenaihetta.



Niin ja itse olen 21 -vuotias, toistaiseksi vielä lapseton :)

vaikka olisi jo enemmän ikääkin. jopa teinien isoäiti pysyy näin ajan hermolla.

Jos sillä nuorekkaat jutut, suhtautuu tasavertaisesti meihin nuorempiin eikä koko ajan vedä lapsia joka juttuun niin en edes ajattele tyypin ikää.. Eikä sitä silloin ajattele mistä aiheista, kuten mm. bändeistä hänen kanssa voi puhua, koska ei tätä ihmistä silloin pidä mitenkään "erilaisena"

Eli riippuu ihan täysin miten tämä +35-vee itse käyttäytyy ja millainen on.. :)

oloni kiusaantuneeksi sellaisten 25-vuotiaiden keskuudessa. Me ollaan vaan niin eri planeetoilta nykyään kun mua ei kiinnosta viikonlopun kännäysjutut eikä heitä mun jutut (olen 3 lapsen äiti).

jo 25-vuotias tuntui jotenkin tosi vanhalta.



Valmistuttuani 23-vuotiaana ja mentyäni kokopäivätöihin muistan kuitenkin pitäneeni firman 30-vuotiaita vain hyvällä tavalla aikuisina, ja tuntui hassulta kun ne itse tekivät numeroa siitä miten kamalaa on täyttää 30 ja olla nyt vanha.



25-vuotiaana mielestäni vielä 35 oli tavallaan kiehtovan kokenut (enkä siis tarkoita vain seksiä tai työtä, vaan ylipäänsä), kun taas 39 oli "jo melkein 40", eli mielestäni melkein jo eri sukupolvea.

mutta mulla koko parikymppisikäni ajan synkannut tosi hyvin 30+ naisten kanssa. Paras ystäväni (olemme olleet ystäviä 10 vuotta) on minua 6 vuotta vanhempi. Mielestäni yli kolmekymppiset pohtivat asioita syvällisemmin kuin parikymppiset yleensä. Lisäksi ovat empaattisia ja huumorintajuisia, uskaltavat nauraa myös itselleen.



Nelikymppiset sitä vastoin ovat usein tosi kireitä ja jotenkin tyytymättömän oloisia. Ikäänkuin taantuisivat taas teiniksi. Kilpailevat keskenään kenellä on paras status, ura, lapset jne.

Minkälaisia juttuja tuon ikäisillä teidän mielstä on? Ymmärtääkö ne enää mitään nuorten juttuja, bändejä, elämäntapaa tai ylipäänsä elämää?

30-40-vuotiaiden kanssa töissä, kun vielä olin n. 25 v. Riippuu niin paljon ihmisestä kenen kanssa synkkaa ja kenen ei.

Ja kun itse olin parikymppinen ei itseänikään pahemmin kiinnostanut bändit ja muu vastaavaa. Eli paremmin viihdyin vaikka saman henkisen nelikymppisen kanssa töissä kuin jonkun teini-ikäänsä yhä elävän bilehileen kanssa.

jos ajattelet, että parikymppisten (20+) puheenaiheet ovat jotain bändejä sun muuta. Muuten en ajattele kolmekymppisten olevan mitään ikäloppuja, päin vastoin. Rinnastan ennemmin parikymppisiin kuin viisikymppisiin.



t. 20v

Riippuu tyypistä. Joidenkin ihmisten kanssa tulee helposti juttuun, toisten ei. Ei se oikeastaan ikää katso. Yleensä ne, jotka ovat kovin tietoisia ikäerosta vaikuttavat vanhemmilta kuin ne, joita asia ei vaivaannuta.



Mut keskimäärin 35-37 vuotias nainen ei ole vielä ikäloppu, päinvastoin. Rinnastan vähän vanhemmat naiset ehkä enemmän omaan ikäluokkaani kuin 50-60-luvun taitetta ennen syntyneisiin. Jossain 60-luvun alkupuolella menee kuitenkin se raja, jonka jälkeen tulee iso ikäpolvimuutos, tai ainakin siltä vaikuttaa. Mutta kuvittelisin, että siinä on kyse enemmän suhteesta sotaan kuin ikään. Tai siis, koen, että vaikka vuonna -65 syntynyt on usein ajatusmaailmaltaan lähempänä minua kuin vuonna -55 syntynyttä, vaikka ikäero on kin isompi.



Miehistä en osaa sanoa, koska olen naisena just sen ikäinen, että 35-40-vuotiailla miehillä on aika usein kova tarve todistella olevansa tosi nuorekkaita ja viriilejä, minkä välitön seuraus on ainoastaan se, että he vaikuttavat keski-ikäistyviltä sediltä ja jotenkin vähän surullisilta.



Naisista, joilla on useampi lapsi, olen yleensä vähän harmissani, koska mulla on ollut huono tuuri työpaikkojen suhteen. Kaikissa vakiduuneissa yli kahden lapsen äidit ovat olleet naimisissa lusmujen miesten kanssa, jotka eivät koskaan ota itse sitä vapaata lastenhoitosyistä vaan se nainen on sitten vaan usein pois ja muut joutuvat tuuraamaan. Lisäksi Pyhät Äidit ovat yleensä olleet sitä mieltä, että koska heillä on lapsia, tulee heidän saada etuoikeuksia loma-aikojen valinnassa eikä heitä voi koskaan pyytää tuuraamaan muita kuten muut toistuvasti tuuraavat heitä. Monilapsiset miehet ovat yleensä ok, kuten myös ne naiset, jotka ovat naineet kunnon miehen.



Mitä tulee eri-ikäisten jutuista, ihmiset, jotka suhtautuvat alentuvasti erilaisiin elämäntilanteisiin ja tyyleihin ovat yleisesti ottaen ärsyttäviä. Tuntuu, että vaiva on yleinen just kollegasuhteissa, joissa on ikäero +15v. Joillakin vanhemmilla ihmisillä on tarve hakea itselleen auktoriteettiasemaa iän ja/tai kokemuksen kautta riippumatta siitä, ovatko e pätevämpiä tai fiksumpia.



Ihmiset, jotka puhuvat vain yhdestä asiasta ovat samaten rasittavia. Vaiva on yleinen etenkin +50 miehillä, jotka ovat ostaneet sen ikäkapinaa henkivän moottoriajoneuvon ja naisilla, joilla on joko alle 3-vuotias lapsi tai useita alle 10-vuotiaita lapsia.



Pelkkä lapsista puhuminen ja äitiyden taakse vetäytyminen työpaikan dynamiikan suhteen on minusta välillä pelottavinta. Tarkoittaako lastensaanti minunkin (tai ystävieni) kohdalla lobotomiaa, jossa kaikki tähän mennessä kehittäväksi koetut asiat jäävät ja ihmisesta tulee Äiti, jolle perhejutut ovat totaalisen sokea piste?

Luulin ensin, että ketjun aloittaja on mies...



Minusta on ylipäätään kauheaa, että usein tuntuu, että naisilla se lähtökohta on aina olla napit vastakkain, ja sitten tilannetta vähitellen sulatellaan. Miksei voitaisi lähteä jo alunperin liikkeelle solidaarisemmalla ilmapiirillä.



Niin ja sitten yhdelle tähän kommentoineelle. Sitä en oikein ymmärrä, miten sinusta on kamalaa, jos se parikymppinen päästää suustaan, että "kauhee, kun väsyttää, nukun päikkärit kun meen kotiin". Mitä tässä on outoa? Okei valituksen makua, mutta mielestäni siihen, jos vähän iäkkäämpi arvostelee nuorempien "turhaa lätinää" on usein syynä se, että nuoremmat ovat kasvaneet jo vähän erilaisessa ympäristössä, jossa small talkia harrastetaan, ja siinä on ajatuksena nimenomaan jutella mukavia, eikä mennä niihin syvällisyyksiin.



21-vuotiaana en itse jaksaisi kuunnella joka viikonloppu bilettävän tilityksiä illoistaan. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, missä on töissä ja kuinka koulutetulla alalla?



Sitä en tajua, miten joku voi oikeasti ajatella näin:" Ja ymmärrys ei riitä, että ehkä niissä loma-ajoissa näillä vanhemmilla naisilla voi olla vaikka ekaluokkalainen yksin kotona, jos loma ei järjesty. Joustoa ei löydy." Miksi ihmeessä jonkun pitäisi joustaa omista oikeuksistaan vain siksi, että sinä olet päättänyt hankkia lapsia?? Usein tilanne voi jopa olla se, että odotetaan työkaverilta joustoa ennen kuin omalta mieheltä! Sehän siinä on etuja, ettei niitä vielä ole, että pystyy elämään vähän rennommin tällaisissa asioissa. Ethän voi vierasta ihmistä sitouttaa sinun lapseesi. Etkä myöskään tietää toisen elämäntilannetta, se, että on iältään nuorempi ei tosiaan kerro vielä kaikkea.

ja aina oon tullu juttuun ihan kaikenikästen kaa. Mut mulla onkin aika paljon lähemmäs kolmekymppisiä kavereina (ei työn puolesta), et voi olla et sekin vaikuttaa. Ei sitä ikäeroa välttämästi ihan hirveesti mieti, paitsi sillon kun nää "vanhemmat" valittelee vaihdevuosivaivojaan tai muuta sellasta.

naisista vanhempina naisina. Mutta rinnastavan sitten kummikin enemmän parikymppisiin kun viiskymppisiin.

Outoa, koska mainitaan kuitenkin vanhempi-sana.



Ja joku luuli, että 35v:llä on vanhempia laipsia jo. Meillä ainakin monella on tossa iässä vielä ihan pieni ja ehkä toinen syntymässä.



Itse olen "vanhempi nanen" eli 37v. Ja meillä on töissä muutamia alle 25-v.

ja vaikka tullaan toimeen, niin kyllä he ovat ihan eri planeetalta. Se elämänkokemus puuttuu. Jutut ovat kauhean itsekeskeisiä "kauhee, kun väsyttää, nukun päikkärit kun meen kotiin". "Raskas työ vaatii raskaat huvit". Ja maanantaina kerrataan mitä ei viikonlopusta muisteta.

Ja ymmärrys ei riitä, että ehkä niissä loma-ajoissa näillä vanhemmilla naisilla voi olla vaikka ekaluokkalainen yksin kotona, jos loma ei järjesty. Joustoa ei löydy.



Mutta 50-v ihmiset ovat sitten jo kauhean ilotonta porukkaa. he eivät yleensä naura itselleen tai käytä mustaa huumoria. Tämä on hauskempaa niiden parikymppisten kanssa.

Tulen työpaikalleni tekemään töitä, en ystävystymään. Työni ei ole tiimityöskentelyä, joten käytännössä on se ja sama millaiset välit työntekijöillä on keskenään. Toki nyt on asialliset välit kaikkiin, kun jonkin verran kuitenkin joudutaan yhteistyötäkin tekemään, esim. vaihtamaan tietoa osastojen välillä.



No kuitenkin. Itsellänikin on lapsia. Juttuni eivät ole mitään dokausreissuista kertovaa, mutta en myöskään työpaikallani juttele lapsistani, ihan jo siksi että perheeni asiat eivät kuulu muille työntekijöille. Koen jotenkin hämmentävänä kun eräs nainen, 37, ei muusta puhukaan kuin lapsistaan, tai miehestään, josta ei löydä mitään positiivista sanottavaa. Saman ihmisen juttuihin kyllä kuuluu myös seiskassa esiintyvät "julkkikset" ja juttujen laadut on mitä on.

Työpaikallamme on enemmän näitä "bilehileitä" noin 30-50 vuotiassa kuin meissä nuoremmissa.



Käytännössä kuitenkaan ikä ei vaikuta siihen mitä ihmisestä ajattelee. Tuo mainitsemani 37-vuotias on sellainen joka kohtelee kaikkia todella alentuvasti.

Tiedän muuten että tekstistäni saa sellaisen kuvan että olen itsekin muiden seurassa alentuva, mutta työpaikalla olen mieluiten hiljaa, enkä jaksa esim. lounastauon aikana kommentoida muiden juttuja. Olen varmasti aika rasittava ihminen monen työtoverin mielestä kun en osallistu kahvihuone keskusteluihin, mutta en vain jaksa sitä shaiban jauhamista mitä suurin osa tauoilla harrastaa.

Moni työpaikkani naisista ei edes puhu minulle, mutta miehet ovat sanoneet että ne naiset pitävät minua outona. =D