Ovatko lapsuusmuistosi turvallisia ja lämpimiä?

No periaatteessa, mutta kotona oli usein helvetti.

Ei todellakaan vaain täysin päinvastoin.

No jos noista on valittava, niin kyllä. Mutta ei se lapsuus mitään pelkkää onnea ollut todellakaan.

Kun perheen toisella tai molemmilla vanhemmilla on alkoholi- tai muu päihdeongelma heidän lapsillaan jää käytännössä monasti lapsuus elämättä ja se aika on vain päivästä toiseen jotenkin selviämistä ja elämistä siinä pelossa, että taas tänään tapahtuu jotain pahaa ja lapset saattavat myös joutua aika ajoin jopa huolehtimaan vanhemmistaan.  Tämä on valitettavan yleinen ilmiö suomalaisissa kodeissa kuuluu sitten perhe mihin tuloluokkaan tahansa eikä perheen ulkopuoliset ihmiset edes välttämättä tiedä perheen tilannetta, sillä lapset on opetetaan usein vaikenemaan näistä asioista.

Kyllä, sain kasvaa rakastavassa ja turvallisessa kodissa.  Minua on aina kannustettu ja ymmärretty, vanhempani olivat viisaita ja suvaitsevia ihmisiä.  En sirä tajunnut teini-iän myrskyissä, kunnes ystäväni kehuivat vanhempiani ja rupesin näkemään eräiden toisten perheiden epävakauden.  Onneksi saimme sisarusteni kanssa huolehtia vanhemmasta sukupolvesta heidän ikäännyttyään, saimme vastavuoroisesti tukea ja auttaa  kun koittivat luopumisen vuodet.  Olen kiitollinen lapsuuskodistani.

50-luvulla syntyneenä sanon että lapsuus oli turvallinen ja onnellinen. Omakotialueella, tekemistä ja kavereita riitti. Äiti oli kotiäiti. Vanhemmat eivät koskaan riidelleet.

No joo. Vanhempani ovat hyviä ihmisiä ja tekivät parhaansa, mikä monesti oli objektiivisestikin arvioiden oikein hyvää tasoa. Jotain ylisukupolvisia tunnelukkoja on varmasti periytynyt, mutta 40-luvulla syntyneiltä ihmisiltä oikein mallikas suoritus kyllä.

Ulospäin kaikin tavoin menestynyttä elämää, suljettujen ovien takana vanhempien mielenterveysongelmasta aiheutuva perhehelvetti ja jatkuva kuoleman uhka.

50/50. 

Köyhyys, kurjuus ja hulluus, mutta myös kulttuuria, viisautta ja henkistä perintöä.

EI