Lue keskustelun säännöt.
Melkein 6v poika ja päiväkoti.... Ku ei vaan suju.
20.01.2012 |
Pitkä sepustus, mutta kiitos, jos joku jaksaa lukea... ja jopa kommentoida...
Poika oli vähän päälle 2v, kun meni eka kertaa päiväkotiin. Hällä oli jo valmiiksi melkoinen uhmis päällä tuohon aikaan ja etenkin lähdöt päiväkotiin ja päiväkodista kotiin olivatkin sitten ihan katastrofaalisia. Jos kysyttiin, niin tykkäsi päiväkodista ja halusi mennä sinne, mutta kun piti vaikka pukea aamulla päälle, niin homma meni kutakuinkin aina painimatsiksi. Mä vein suoraa huutoa kirkuvan pojan hoitoon ja iltapäivästä hain sen taas kirkuvana takaisin... Hoitopäivän jälkeen lähteminen ihan mihin vaan olikin sitten jo ihan työn ja tuskan takana, enkä yleensä sit mielellään lähtenytkään mihinkään. Linnottauduin mieluummin kotiin.
POika oli 3v, kun jäin pikkusisaruksesta äitiyslomalle. Noin vuoden verran siitä, poika sai vielä jättimäisiä raivareita ja muistan mm. kiljuneeni isompaa sisarusta apuun, kun nuorin konttas lastenhuoneeseen samaan aikaan, kun minä syöksyn metallisten pikkuautojen sarjatulessa taltuttamaan poikaa... (Huusin siis isomman hakemaan pienemmän pois tulilinjalta) Poika otti kilareita milloin mistäkin. Välillä kukaan ei ees ottanut tolkkua mistä sillä meni herne nenään... Tai vaihtoetoisesti hän meni täysin lukkoon. Ei reagoinut mihinkään mitenkään ja makasi vaan lattialla kattoon tuijottaen... (Äitini joskus kysyikin, että oletko nyt ihan varma, ettei sillä ole epilepsia tai jotain....)
Kerhossa poika kävi kerran viikossa lähes koko mun hoitovapaan ajan.
Sit alkoi pikkuhiljaa elo rauhoittua. Viimeiset puoli vuotta me jo liikuttiinkin vaikka missä, kun ei aina tarvinnut aloittaa kolmatta maailmansotaa, että saa yhden pojan ovesta ylipäätään ulos asti...
Syksyllä menin takaisin töihin. Lapset meni aluksi perhepäivähoitajalle. Syksy meni tosi hyvin. Aamuisin ei tapeltu juuri lainkaan ja kaikki oli ihan ok. Hoitajalle tais kerran tehdä sen tempun, että piiloutui pöydän alle, kun olis pukea pitänyt ja sekin ihan alkupäivinä. Sen jälkeen ei mitään.
Koska poika ei koskaan ole ollut sosiaalisesti järin lahjakas (tai oikeastaan häntä ei ihmiset ole koskaan juuri kiinnostaneet) ja on esim. perhekahvilassa saanut tietyn tyyppisten lasten kanssa hyvinkin nopeasti ties mitä konflikteja aikaiseksi, halusin hänet päiväkotiin isompaan ryhmään ennen eskarin alkua. Vuoden alusta saatiinkin sitten paikka yhdistetystä eskareiden ja piskareiden ryhmästä. Muiden lasten kanssa on mennyt ihan ok ja on jopa saanut pari kaveria (pojalla ei ole eläissään ollut kuin yksi leikkikaveri sisarusten lisäksi, vaikka olen koittanut viedä paikkoihin, jossa tapaa muita lapsia yms.)
Mutta...
Siirtymätilanteissa on taas alkanut mennä takaisin vanhoihin kaavoihin... Saattaa päiväkodissakin heittäytyä täysin umpimieliseksi johonkin nurkkaan ja kieltäytyy kertakaikkiaan tekemästä yhtikäs mitään. Aamut on välillä ihan katastrofaalisia (montahan kertaa jätkä on jo lähtenyt pelkissä sisävaatteissa hoitoon, kun en jouda vartoomaan, että herra saa vaatteet päälleen...). Ja iltapäivisin saan suunnilleen kantaa pojan autoon. Etenkin iltapäivistä ryttyilee hoitajillekin ihan entiseen malliin. Ennen ne naureskeli, että on toisella vähän vaikee toi uhmaikä. Pitäs varmaan kysyä mikä tekosyy nyt keksittäisiin...
Tänään meinas mulla mennä ihan totaalisesti kuppi nurin, kun raahasin jätkän aamulla puoliväkisin autoon. Päiväkodin pihassa käveli jo jopa ihan itse, vaikka linnoittautuikin sitten portille ja kieltäytyi etenemästä tuumaakaan. Pikkusisko sisään ja jätkää hakemaan. Paiskoi kenkänsä ja tumppunsa yms. pitkin seiniä ja jäi lopulta jurottamaan eteiseen...Hakiessa veti pultit, kun ei saanut avata porttia... Jämähti niille sijoilleen ja kannoin lopulta autoon (20kg poika ei kyllä oo enää mikään ihan kevyt kannettava toim. huom.)
Mentiin mummille syömään ja myöhemmin vein pojan liikuntaleikkikouluun (on käynyt siellä toimintaterapeutin suosituksesta kaksi vuotta - tasapainossa ja karkeamotoriikassa/oman kehon hahamottamisessa laahaa kehitys vähän jäljessä) Meni liikkariin ihan reippaana ja iloisena. Itse lähdin hakemaan vanhinta tallilta ja siskoni haki pojan myöhemmin sieltä pois. Ei ollut kuulemma tehnyt liikkarissa yhtään mitään - oli jurottanut jossain nurkassa koko kolme varttia... Ja siskolla oli ollut lievästi hankaluuksia saada poika lähtemään sieltä pois... Itse tulin vanhimman kanssa mummille vähän myöhemmin, niin kiukusta ei jälkeäkään. Poika leikki ihan tyytyväisenä.
Kotiinlähdön koittaessa poika suuttui siskolleen (onneks oli jo pukenut...) ja 20m matka autolle kesti iäisyyden, kun jätkä heittäytyi maahan kiukkuamaan kolme kertaa ja lopulta, kun oli jo menettänyt koko viikon peliajat ja viikonlopun telkkarinkattomiset karjuikin sitten iloisesti koko hiivatin matkan kotiin ihan suoraa huutoa. Ja jatkoi kotona tunnin verran samaa rataa, paiskoi vaatteensa pitkin poikin, yritti potkia, lyödä ja töniä minua ja kippasi lopulta pikkusiskon nurin, kun sisko tuli liian liki... Iltapala oltiin onneksi syöty jo mummolassa, joten pistin pojan suoraan sänkyyn (jonka päätti tyhjentää iltansa ratoksi ja parkui sitten kun tulee kylmä ilman peittoa ja se on kova ilman patjaa... Kuinka yllättävää...)
Että semmonen perustorstai joo...
Aluksi aattelin, että jotain alkujärkytystä päiväkodin aloittamisesta. Mutta tää alkaa muistuttaa kokonaisuudessaan jo niin paljon aikaa ennen pienimmän syntymää, että oikeasti pelottaa... On yritetty hyvällä (tarravihkoa sun muuta lahjontaa, paljon kehuja kun menee hyvin ja sitä rataa) ja pahalla (jäähyt, uhkailut, kiristykset, etujen karsiminen...), mutta ei...
Mua oikeasti on alkanut pelottaa tuleva eskari ja etenkin koulu... Mitä ihmettä mä teen nyt väärin pojan kanssa? En vaan tajuu. Huomiota poika on saanut oikeastaan enemmän kuin kukaan muu. Ihan jo silläkin, että mm. silloin, kun nuorin lapsista oli ihan vauva, oli vanhin eskarissa. Lähes koko eskarin ajan vauva nukkui aina samaan aikaan päikkärit ja kun vanhinkin oli poissa, me vietettiin pojan kanssa oikein laatuaikaa. + tietty se tosiasia, että poikaan joutuu pakosti kiinnittämään enemmän huomiota kuin muihin... Tietyistä syistä...
Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? Mitään perheneuvolaa tms. meidän tuppukylässä ei ole... Neuvola ei ole koskaan oikein ottanut mitään kantaa. Lohdutellut vaan, että kyllä se uhmaikäkin joskus sit ohi menee... NIIN MILLOIN?????
Kommentit (15)
En sano, että ois pahasti jotain vialla, mutta jotain ongelmaa tunteiden hallinnassa ja omatoiminnan ohjaamisessa. Sen verran rajuja nuo lukkotilanteet ovat teillä.
Menisin sinne neuvolaan ja vaatisin lähetteen jollekin lastenlääkärille tms joka vois tutkia lapsen ja joku psykologi antaa teille hyvät ohjeet arjesta selviämiseen ja oivalluksia teille ymmärtää lasta ja lapselle välineitä ilmaista itteensä paremmin ja fiksummin. Helppais teidän arkea ihmeesti. Pari käyntiäkin saattais riittää.
Voimia arkeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyytäkää erityislastentarhanopettaja (ELTO) seuraamaan poikaanne päiväkotiin. LTO:t voivat myös hänelle kertoa tilanteista.
Lisäksi neuvolan kautta on haettava lisäapua. Vaikka teidän kunnassa ei suoraan palveluita olisi, niin ne hankitaan sitten jostain muualta. Eli teidän täytyy nyt olla aktiivisia ja vaatia tutkimuksiin pääsyä.
Ap kuvailee tekstissään omaa, esikoisen ja kuopuksen suhdetta 6-vuotiaaseen. Onko lapsella isä kuvioissa mukana? Ovatko muut lapset tyttöjä? Mikä on isän rooli perheessä? Onko lapsi hankala myös isänsä kanssa?
ja viettää tällä hetkellä melko paljonkin aikaa lasten kanssa. Ihan keskenäänkin (mä teen jonkinverran iltavuoroja ja esim. koulujen loma-ajat isä on ollut lasten kanssa kotona). Ja sisarukset on tyttöjä. Vaikka vanhin nyt ei kovin prinsessa olekaan :D
Pojan kanssa isä jopa leikkii, sille ei ole oikein auennut noi tyttöin kotkotukset, mutta legoista yms. mieskin ymmärtää jotain, joten niillä mennään :P
Isän pinna on tosin melkolailla lyhyempi kuin minun ja saattaa antaa periksikin pojalle... (Esim. ei sit lähdetä mihinkään, mikä nyt lähinnä ketuttaa sisaruksia, eikä poikaa...)
Poika on tasaisen hankala kaikkien kanssa, jos sille päälle sattuu... Eikä ole ikinä ollut mitenkään vieraskoreakaan. Jos puuska iskee, niin se on ihan se ja sama paljonko on yleisöä ja kuka on vastassa.. Onpa käynyt niinkin, että kerhossa poikaa ei saaneet aina ulos ensinkään ja mä sit kävin ihan itse keräilemässä kiukuttelevan kullanmuruni sieltä penkin alta jurottamasta...
poikasi kuulostaa samnlaiselta kuin oma tyttöni tuossa iässä :/ sai vasta vähän ennen kouluikää lievän kehitysvammadiagnoosin ja raivareihin on lääkitys saatiin n vuosi sitten kun 11v neidin kilarit alkaa olla vähän turhan rajuja .
Missä lasten isä on ??
Saako poika mitään positiivista palautetta, jos päivä on mennyt hyvin? Onko mitään 'porkkanaa', jolla häntä voisi houkutella hyvään käytökseen?
Itsellä joskus on ollut päällimmäisenä myös pelikiellot jne. Lopulta oli enemmän apua, kun lapsen kanssa sovittiin, mitä mukavaa seuraa, kun kaikki on mennyt tietyn ajan hyvin. Se tietty aika voi ensin olla aika lyhyt (päivä tai kaksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut mulle tuli mieleen yks puolituttu äiti poikansa kanssa. Näin heitä perhekahvilassa nuorimman lapsen äitiysloman/hoitovapaan aikana.
Alkuun hiukan paheksuin pojan kurittomuutta, mutta melko nopeasti huomasin äidin tekevän ihan kaikkensa pojan vouhkaamisen kanssa, kiinnitin huomioni itse poikaan.
Ei poika minun nähdäkseni pahalla riehunut, kunhan purki energiaa, ja itseasiassa aloin pitää pojasta ihan mielettömästi.
Yleensäkin pidän reippaista ja rohkeista lapsista ihan erityisen paljon.
Joo tämä tuskin sinua helpotti ongelmasi suhteen, mutta jos olet juuri sen kuvailemani pojan äiti, niin tsemppiä, varmasti aika auttaa, ja on meitä nytkin jotka pitävät lapsestasi. Vaikka se ensialkuun vaikuttaakin kurittomalta.
Toisiks vanhin kylläkin laittoi vuoden verran hanttiin aamusin, kun piti mennä hoitoon. Mulla oli aivan sormet kipeenä, kun pakolla puin vaatteet päälle ja ilman ulkovaatteita kannoin pihan poikki päiväkotiin. Et siinä mielessä tiedän, et mitä toi on kun laspi ei ole yhteistyöhalunen. Mut olis sillon vasta 2 vuotias, et jaksoin hyvin kantaakin.
Varmaan kannattaa mennä ihan oikeisiin tutkimuksiin. Lähetteen saa ainakin yksityisen kautta. Tk:sta turha koittaa mitään. Kouluajasta ei tule helppoa.
Naapurin pojalla on asperger ja olen joskus nähny, et saa tajuttomia raivareita tuossa niiden pihalla. Ei käy normaali luokkaa koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän esikoinen on perusluonteeltaan rauhallinen kaveri. Mutta jostain 2v iästä sai järkyttäviä raivareita jostain pienestä jutusta tai syyttä. Onneksi puoliksi sattumalta huomattiin että noita järkkyjä raivareita tuli vain silloin kun lapsi oli syönyt noin 2 tuntia aikaisemmin pähkinöitä. Kun pähkinät poistettiin ruokavaliosta loppui raivaritkin.
Tosin puolivuotta myöhemmin allergisoitui mansikalle ja sai siitä vastaavia raivareita (joskus jopa oksensi). Ja ajan myötä ruokavalio on elänyt kun on allergisoitunut uusille asioille ja toisaalta jotkut aikaisemmin sopimattomat ruuat ovat ruvenneet sopimaan. (Ja ennen kivistystä meillä ei kaikki uhmat ym. ole allergiaa vaan kokeillaan tosi huolella ennenkuin uskotaan että joku ruoka-aine on sopimaton. Ja ruoka-aineesta johtuvassa huonossa olossa ei saa silti vahingoittaa muita vaikka itsellä onkin huono olo).
Minusta ap;n kannattaisi miettiä voiko pojan käytöksen takana olla allergiaa, astmaa tai refluksia. Mikä tahansa noista voisi aiheuttaa ainakin osan ap:n kuvaamista oireista. Mietippä kuinka jotkut naisetkin ovat kiukkuisia PMS oireissaan. Itsekkin huomaan että kiukkuan perheelleni kun astma vaivaa. On vain niin tosi kurja olla kun hengittäminen on raskasta ja olo on koko ajan kuin rintakehän ympärillä olisi vyö jota lisäksi kiristetään aina vähän väliä kireämmälle... Ei paljoa huvita pukea tai lähteä johonkin ym.
Miksi ap:n lapsi reakoi päiväkotiin eri tavalla kuin perhepäivähoitajalla oloon. Voiko päiväkodissa esim. hegitystä ahdistaa jostain syystä (eläinpölyt, huono sisäilma, erilaiset ruoka-aineet esim. mausteet) ? Tai vaivaako siellä se ettei jaksa liikkua niin paljoa kun halauaisi ja kun näkee muiden juoksevan jne tai liikunnan jälkeen tulee huono olo.
Kysymyksiä ap:lle
- Onko perheessänne tai suvussa astmaa, allergioita tai refluksia ?
- Onko lapsella siitepöly tai eläinallergioita ?
- Nukkuiko lapsi vauvana hyvin ? Pulautteliko tai nieleskelikö ylös nousevaa ruokaa ?
- Jaksaako lapsi liikkua normaalisti ja tuleeko liikunnan jälkeen raivoamista tai muuten huono olo ?
- Milloin lapsen korvat on muuten tarkastettu viimeksi ?
Voin laittaa tämän ketjun itselleni suosikkeihin. Jos ap;ta kiinnostaa kysyä minulta jotain asiasta.
Minusta kannattaisi lapselta tutkia fyysisten sairauksien mahdollisuus ensin ja jos niitä ei ole niin sitten psykologin juttusille tai jotain muuta. Ap:n kirjoituksen perusteella tuskin on kyse pelkästään jostain kurinpidosta jne.
Tsemppiä ja jaksamista.
pyytää aika vaikka neuvolalääkärille ja jutella siellä tuosta asiasta. Neuvolalääkäri voi sitten laittaa lähetteen tutkimuksiin. Niihin olisi varmaan hyvä, ainakin kaiken varalta, päästä. Olisi sitten ainakin selvitetty onko jotain neurologista, tai psyykkisellä puolella jotain ongelmaa, josta voisi lähteä liikkelle ja johon voisi puuttua.
Minä itse sain oman poikani tutkimuksiin ja lasten psykiatrisen asiakkaaksi kun neuvolalääkäri laittoi pyynnöstä lähetteen. Meilläkin oli käytösongelmaa ja sosiaalisten tilanteiden ongelmaa (on vieläkin). Ei kuitenkaan tuommoista, toisen tyyppistä, että sen puoleen en osaa oikein antaa muita vinkkejä/neuvoja, muuta kuin sitä avun hakemista.
Hienosti te kuitenkin olette pojan kanssa toimineet. Teksistäsi kuultaa, kuinka upeasti olette kaikkenne tehneet ja edelleen teette! Hatunnosto sinulle. Ei ole varmasti arki kovin helppoa. Ja tsemppiä tulevaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko pk:ssa mitenkään kommentoitu pojan käytöstä? Osaavatko he sanoa mitään? Ovatko ehdottaneet ELTOa paikalle? Voisitko itse ehdottaa? Hän olisi varmaan hyvä tarkkailemaan tilannetta pk:ssa.
olisi ollut parempi lapselle kuin iso päiväkotiryhmä? Lapsella voi olla nyt ikävä vanhaa hoitajaa ja ryhmää ja käytös saattaa olla protestia muutoksesta. Onhan hän aiemminkin muutokseen eli päiväkodin aloitukseen ja sisaruksen syntymään reagoinut samalla tavalla. Toisilla lapsilla kestää tosi kauan sopeutua muutoksiin elämässä ja kuulostaa että temperamenttiä lapselta löytyy. Kannattaisi varmaan pikaisesti päiväkodissa ottaa puheeksi huoli ja ehdottaa erityislto:n apua tilanteeseen. Tai sitten neuvola ja neuvolapsykologi. Ja vaikka kuinka on rankkaa lapsen kanssa ja sisarus tarvitsee tietenkin osasnsa niin paljon, paljon halia ja yhdessäoloa päiväkotipäivän jälkeen ja ei liikaa menemisiä iltaisin ja viikonloppusin vaan rauhallista yhdessäoloa.
Ja jotta itse jaksat niin välillä lähdet tuulettumaan kotiympyröistä ihan itseksesi! Muista!
T: temperamenttisen lapsen äiti ja paljon työssään lapsia hoitanut pk:n työntekijä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin sitten päiväkodin kanssa keskustelu ja tuki varmaan paikallaan. Voiko olla että neuvolassa ei ole psykologia? Kysy neuvolasta perheneuvolan yhteystiedot, kai sellainen nyt joka kunnassa on? Sieltä saisit vinkkejä ja toimintamalleja miten toimia. Voimia.
etenkin tutulta kuulostaa nuo siirtymätilanteiden ongelmat, karkeamotoriikan ongelmat ja "mököttäminen" tai perät piiloon meneminen. Mun lapsi esim pakeni ekaluokalla kaappiin piiloon, kun luokan piti vaihtaa pulpetteja. TOisilla kerroilla hän kääriytyi mattoon. Mitään joukkoliikuntapelejä tms ei pystynyt pelaamaan. Jos yleensä meni peliin mukaan, seisoi siellä tyhmän näköisenä ja sai pallosta päähänstä tai törmäsi jotakuta päin, mutta usein vain nökötti kentän laidalla.
Tyypillistä oli myös, että ongelmat olivat pahimmillaan jossain muualla kuin kotona, yleensä siellä, misä oli yli 5 muutakin ihmistä.
Meidän lapsella diagnosoitiin jonkun aikaa tuon jälkeen tutkimuksissa aspergerin oireyhtymä.
Sain siirtymätilanteet kasaan kahdella keinolla. a) siirtymsätä pitää AINA varoittaa vähän aikaisemmin ja jollain käytännönläheisellä tavalla. Kotoa lähtiessä voi sanoa vaikka,e ttä "nyt äiti käy vessassa, saata sillä aikaa leikki loppuun ja sit lähdetään". Päivhoidosta lähtiessä vaikka että "äiti hakee repun naulakosta, leiki sillä aikaa loppuun ja sit lähdetään". VIisiminuuttiset ja kellonajat ei yleensä ole tarpeeksi konkreettisia, koska näillä lapsilla ei juuri ole ajantajua.
b) toinen keino, joka usein pitää yhdistää edelliseen on se,e ttä sekä päivästä että näistä säännöllisesti toistuvista lähtötoimista jms tehdään kuvalliset, kirjoitetut "toimintaohjelistat", jotka voi muovittaa ja kantaa mukana tai kiinnittää seinälle. Vaikka te olette koko lapsen 6vuotisen historian pukeneet samalla tavalla ulos lähtiessänne ja sun mielestä se on rutiini, ongelma johtuu ósittain siitä,e ttä lapsi ei ole tajunnut sen toistuvan aina samalla tavalla. Jos hän kuitenkin on assin tapainen, hän haluaa asioiden toistuvan samalla tavalla ja rutiininomaisesti ja koska hän ei ole tajunnut sinun rutiiniasi, hän luo oman. Ja suutuu hirveästi aina kun se ei toteudu. Joten piirrä ja kirjoita se omasi paperille, josta hän voi sen tarkistaa. Piirrokset myös hahmottaa paremmin kuin pelkän suullisen selittämisen.
Samanlaisia apukeinoja on paljon. tutustu vaikkanäihin linkkeihin http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/neptunus/oppaatjakuvat.ht…
http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/neptunus.html
mitä siihen liikuntakerhoon tulee, niin jos ongelma on tämä, siitä kannattaa vähin äänin luopua. Kyseessä ei ole uhma eikä tyytymättömyys, vaan yksinkertaisesti se, että siellä on liikaa väkeä, eikä lapsesi pysty käsittelemään muistä ihmisistä lähteviä ääniä eikä hahmota esim sitä, mistä suunnasta joku juoskeen kohti, vaan jää alle. SItten aina sattuu, eikä ole mikään ihme, ettei se ole kivaa. Kannattaa harrastaa vähä-äänisempiä yksilölajeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaadi neuvolalääkäriltä lähete neurologille. Jos neuvola vaan hymistelee, niin vie yksityiselle. Vanhempien on oltava aktiivisia näissä asioissa, muuten ei mitään tapahdu. Ei SAA jättäytyä päiväkodin henkilöstön tai neuvolaväen varaan.
Onko toimintaterapeutti testannut onko lapsella SI-häiriö? Googleta SI-häiriö, minusta lapsesi käytös voisi viitata siihen. Tai voihan olla, että lapsi on ihan normaali, mutta varmasti ei voi tietää ennenkuin on tutkittu?
jos löytyy jotain esim neurologista vikaa, saatte apua.
Jos ei, niin oletpahan sulkenut senkin vaihtoehdon pois.
Ehdottaisin pojalle kuitenkin jonkinlaista terapiaa