Mitä peruskoulun uskonnontunneilla opetetaan, kun osa riparilaisista ei tiedä mitään uskonnosta?
Olen ollut kesätyöntekijänä ripareilla tänä kesänä. Jokaisella riparilla on ollut useampikin kirkkoon kuuluva ja ev. lut. uskonnonopetuksessa käynyt nuori, joka ei käytännössä tiedä mitään uskonnosta. Ihan perusasiat ovat hukassa: sanovat, etteivät koskaan ole kuulleetkaan Nooan arkista, eivät tiedä keitä Joosef ja Maria ovat eikä osata kertoa ihan perusasioita Jeesuksen elämästä. Siis tällaisia asioita, joita voi pitää kristillisessä länsimaassa yleissivistyksenä ja onhan noista opetettu koulussa omina kouluvuosinani. Eräänkin ryhmän pappi sanoi, että rippikoululaisten tietämys on mennyt todella paljon alaspäin alle 10 vuodessa. Nykyisin ripareilla joudutaan kuulemma käymään läpi alakoulun uskonnontuntien asioita eivätkä nuoret enää kysele esimerkiksi pohtivia kysymyksiä, kuten ennen.
Mitä peruskoulun uskonnontunneilla nykyisin opetetaan, kun osalla riparilaisista pohjatiedot kristinuskosta ovat ihan nollassa?
Kommentit (38)
Ihan samat asiat opetetaan kuin ennenkin. Osa ei vain kuuntele.
erityisteinien kanssa työskentelevänä sanoisin, että kyse on kahdesta asiasta:
-nuori kyllä tietää asiat, mutta esittää toisten seurassa, ettei tiedä. kyselepä kahden kesken asioita, niin kummasti muistavat paremmin.
-osa nuorista on niin laiskoja, että eivät jaksa vastata. sanovat siis mieluummin "en tiedä" kuin selittäisivät jonkun asian pitkästi.
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta
Sinäkö et siis ole tietoinen, että koulussa on uskonto-niminen oppiaine, jossa opetetaan nimenomaan evankelisluterilaista uskoa?
En usko että on kovin huono asia jos nuoria ei ole intergoitu udkontoon
Tietäisivätpä nykyvanhemmat, millaisia riparit nykyisin ovat. Vaatimustaso on mennyt niin matalalle kuin vain voi, kun ei koulussakaan enää voi vaatia kuten ennen. Ei ole riparilla loppukoetta, kaikki konfirmoidaan armollisesti. Ei tarvitse osata ulkoläksyjä oikeasti ulkoa, kunhan vähän sinnepäin lukee.
Opetetaan islamia opetushallituksen oppimateriaalilla.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samat asiat opetetaan kuin ennenkin. Osa ei vain kuuntele.
ei kyllä,opeteta samaa kuin ennen ja hyvä, ettei opeteta. meillä luettii. raamattua tai laulettiin virsiä ja kaikenlaista uskontunnustuksellista sisättöä.
enää pitkään aikaan katsomusaine ei ole ollut tunnustuksellista. ja hyvä niin!
Vierailija kirjoitti:
Ihan samat asiat opetetaan kuin ennenkin. Osa ei vain kuuntele.
Eikö sitä oppimista kontrolloida lainkaan? En sano, että uskonto on koulussa prioriteetti, mutta se mikä opetetaan pitäisi myös osata.
Vierailija kirjoitti:
Tietäisivätpä nykyvanhemmat, millaisia riparit nykyisin ovat. Vaatimustaso on mennyt niin matalalle kuin vain voi, kun ei koulussakaan enää voi vaatia kuten ennen. Ei ole riparilla loppukoetta, kaikki konfirmoidaan armollisesti. Ei tarvitse osata ulkoläksyjä oikeasti ulkoa, kunhan vähän sinnepäin lukee.
automaattiveronmaksajia sieltä kävelee ulos, elleivät sitten ensimmäisessä työpaikassaan ihmettele kirkollisveroaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samat asiat opetetaan kuin ennenkin. Osa ei vain kuuntele.
Eikö sitä oppimista kontrolloida lainkaan? En sano, että uskonto on koulussa prioriteetti, mutta se mikä opetetaan pitäisi myös osata.
Oletko tyhmä vai esitätkö vain?
En tiedä, miten paljon ehtivät käydä Raamattua läpi nykyisillä uskonnon tunneilla. Mitä oon ala-asteen uskonnonkirjoja nähnyt, niin tosi paljon tuntuu olevan yleistä eettistä asiaa, kaveritaitoja ja käyttäytymistä. Sitten jumalanpalveluselämää ja kirkollisia toimituksia, eri kirkkokuntien eroja näissä.
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta
Ei tunnu häviävän, kun yli 90% vainajista halutaan siunattaviksi hautaan kristillisin menoin: tarvitaan seurakunnan työntekijät pappi ja kanttori, sekä seurakunnan omistama siunauskappeli. Tämä tarve ei millään tavoin korreloi kirkon jäsenmäärän kanssa.
Terveisin pappi
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta
Rauhan uskonto tilalle
Fiksuja nuoria, tehokas huuhaafiltteri ollut päällä alakoulusta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Fiksuja nuoria, tehokas huuhaafiltteri ollut päällä alakoulusta lähtien.
Yleissivistysfiltteri.
Sulkee monia ovia, mm. kansainvälisissä tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samat asiat opetetaan kuin ennenkin. Osa ei vain kuuntele.
Raamatun asiat jäävät ilmeisesti alakoulun puolelle. Yläkoulussa vain hiukan raapaistaan Raamatun rakennetta.
Vierailija kirjoitti:
erityisteinien kanssa työskentelevänä sanoisin, että kyse on kahdesta asiasta:
-nuori kyllä tietää asiat, mutta esittää toisten seurassa, ettei tiedä. kyselepä kahden kesken asioita, niin kummasti muistavat paremmin.
-osa nuorista on niin laiskoja, että eivät jaksa vastata. sanovat siis mieluummin "en tiedä" kuin selittäisivät jonkun asian pitkästi.
Miksi pitäisi osata selittää tietävänsä jotain jostain paimentolaistarinasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta
Rauhan uskonto tilalle
Ai, niinkuin keppostelijoilla? R*iskaajien uskonto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta
Sinäkö et siis ole tietoinen, että koulussa on uskonto-niminen oppiaine, jossa opetetaan nimenomaan evankelisluterilaista uskoa?
Uskonnon opetus Suomessa ei, lain mukaan, saa olla tunnustuksellista. Uskonnontunneilla opetetaan eri uskonnoista pääpiirteet ja kodin tehtävä on puolestaan opettaa se oma uskomus tai olla opettamatta.
Se on vanhempien tehtävä opettaa. Mut hyvä et kristinusko häviää suomesta