Minulla on ajantaju sekaisin tai en tiedä onko se normaalia vai ihan sekaisin?
Jo se että aamua muistelee tuntuu että siitä on todella kauan et 12 tuntia on minulle jotain pari kuukautta melkein. Sitten viikon päähän tuntuu usealta kuukaudelta ja jos miettii vaikka toukokuun alkua josta pari kuukautta niin tuntuu vuodelta. Ja jos vuoden päähän miettii niin jos en meinaa muistaa viikon päähän niin ei muista mitä vuosi sitten teki ja se taas tuntuu että siitä olisi ikuisuus puhutaan varmaan 10-15 vuodesta.
Sitten jos menee 20 vuotta ajassa taaksepäin niin se tuntuu suht normaalille eli siitä on mielenkin mukaan 20 vuotta. No siinä tapahtui vähän alle 20 vuotta sitten traumaattisia asioita et en tiedä onko niillä jotain vaikutusta tähän ja on mielenterveysongelmia ja vaikeita sellaisia. Mutta tuo 20 vuotta ja siitä pidemmälle tuntuu täsmäävän päässä ja mitä oikeasti aikaa kulunut niin yhteen kun taas sitä tuoreemmat tapahtumat on yhtä sekasotkua eli niistä ei niin muista ja ajallisesti ihan sekaisin kun ei tahdo tuntua että tyyliin 10 vuotta sitten tapahtunut oli silloin vaan joskus paljon kauemmin jne.
En tiedä onko muilla mitään tällaista? On minulla hoitokontakti mutta en muista olenko puhunut tästä. Luultavasti olen mutta täytyy varmaan uudestaan.
Muilla yhtään tällaista? ap