Kuinka monta puun taimea istutit
60 -70 -luvulla? Itse muistan valtavat talkoot ja ehkä satoja
Kommentit (10)
Orava hoitaa asian mun puolesta. Tammia kasvaa kymmeniä meidän pihalla.
Päivässä jo istutettiin satoja taimia.
Kyllä metsän omistajat istuttaa tuhansia taimia tänä päivänäkin. Laatikko kaupalla taimia menee
Meillä isä palkkasi työntekijät, ei ollut talkoohomma. Mulle sama hinta per taimi kuin muillekin.
Varovasti arvoituna 25000 männyntainta. Lasketaanko myös kylvöt? Pottiputkella pistettiin n. 2000 tainta /työpäivä alan ammattilaisena.
Tuhansia, kolme kesää kävin tekemässä.
En yhtään, mutta 2000-luvulla tuhansia.
Kasvatin istutuskuntoon 15 000 taimea alakouluikäisenä. Ja olen ollut istuttamassa niitä muutaman hehtaarin verran.
2000 luvun alussa maatalouskoulussa istutin pottiputkella joitain kymmeniä. Hatunnosto sille, joka sitä työkseen tekee.
Sain tosi hyvän palkan, joten aika paljon.