IS: Johannan arkinen niksi laski kolesterolin
Mikä niksi? Aikaa meni alle minuutti ja lääkäri pitää uskottavana.
Maksumuuri. Kuka lukenut?
Kommentit (9)
Lopetti herkkujen syömisen kokonaan.
Alkoi rajoittaa syömisiään niin että oli pienet miinuskalorit ja nälän tunne koko ajan.
Työterveyslääkäri ehdotti helsinkiläiselle Johannalle, 52, kolesterolilääkityksen aloittamista, mutta tämä kokeili tehdä vielä yhden muutoksen.
Johannan yllätykseksi pieni arjen niksi näkyi seuraavissa verikokeissa kolesteroliarvon laskuna. Lääkäri ei edes yllättynyt.
Johanna sai idean lehtijutusta, jossa kerrottiin, että kahvi saattaa nostaa kolesterolia, jos se on keitetty ilman paperista suodatinpussia. Tällaista saattaa olla esimerkiksi kahviautomaatilla, espressokoneella tai kapselikeittimellä valmistettu kahvi.
– Juon kahvini mustana, ja töissä automaattikahvia kuluu päivittäin neljä kupillista. Viikonloppuisin juon kaksi kupillista päivässä tavallisella kahvinkeittimellä keitettyä suodatinkahvia, hän kertoo tottumuksistaan.
Mietin, että kahvi olisi ruokavaliossani sellainen asia, jota voisin yrittää korjata, koska käytän sitä niin suuria määriä.
Omaa kahvinkeitintä Johanna ei raahannut työpaikalle, vaan hän alkoi suodattaa automaattikahvin paperisen suodatinpussin läpi. Muutos parempaan näkyi seuraavissa laboratoriokokeissa, mikä yllätti hänet iloisesti.
– Olin todella ihmeissäni, että tällaisella päivittäisellä pikkurutiinilla voi oikeasti olla merkitystä. Suodatinpussin käyttö on niin helppo niksi, että suosittelen lämpimästi muillekin! Aikaa menee ehkä minuutti kauemmin kuin ennen.
Onpa hyvä niksi, kun ei juo lainkaan kahvia.
Eipä se kyllä juuri laskenut. Eli ihan huuhaata koko juttu. Ihan normaalia vaihtelua.
Seuraavassa mittauksessa noin kymmenen kuukauden kuluttua kokonaiskolesteroli oli pudonnut 4,9:ään, ja LDL-kolesteroli 3,2:sta 3,1:een. En ole viime kuukausina voinut harrastaa liikuntaa normaalisti, joten uskon, että kun taas pääsen liikkumaan, saan arvot vieläkin alhaisemmiksi.
Johannan mukaan hän ei tehnyt elintavoissaan mitään muita muutoksia. Hänen ruokavalionsa on jo pitkään ollut kasvispainotteinen sekaruokavalio.
– Käytän 17-prosenttista juustoa, ja siitä tai kananmunista en halua luopua. Punaista lihaa olen vähentänyt ja leikkeleiden käytön lopettanut jo aiemmin.
Sisätautien erikoislääkäri Robert Bergholm.
Sisätautien erikoislääkäri Robert Bergholm. Kuva: Pihlajalinna
Ainakaan toistaiseksi Johanna ei ole aloittanut lääkkeitä, mutta hän tarkkailee kolesteroliaan edelleen siltä varalta, että se nousee uudelleen ja lääkitystä tarvitaan.
– On todella hienoa, että ihmiset haluavat tehdä tällaisia muutoksia terveytensä eteen, sisätautien erikoislääkäri Robert Bergholm Pihlajalinnasta kehaisee Johannaa.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei juo kahvia ollenkaan?
Sitten alat popsimaan statiinejä.
Aikaa menee 5 segundia päivässä.
Alkoi valuttaa työpaikan automaattikahvin suodatinpussin läpi.