Mikä pointti on elämässä yksin?
Kommentit (19)
Ainakin itse olen koko ajan enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että mitä iloa parisuhteesta olisi. Oma aika, omat päätökset, omat harrastukset. Ja mies olen.
Vierailija kirjoitti:
Rauha ja vapaus. Ei tarvitse pestä kenenkään kalsareita, kuunnella maiskutusta eikä odottaa vessavuoroa.
Rauha ja vapaus - mutta ei rakkautta. Kuulostaa kolkolta, kylmältä, tyhjältä.
Mulla on miesystävä, oltu 12 v yhdessä. Meillä on omat kodit, suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rauha ja vapaus. Ei tarvitse pestä kenenkään kalsareita, kuunnella maiskutusta eikä odottaa vessavuoroa.
Rauha ja vapaus - mutta ei rakkautta. Kuulostaa kolkolta, kylmältä, tyhjältä.
Oletko niitä ihmisiä jotka ripustaisivat koko hyvinvointinsa siihen kumppaniin? Mitään omia harrasteita, mielenkiinnonkohteita tai muutakaan ei ole.
Se, että oppii rakastamaan itseään eikä kinua sitä ihmisiltä, joita et aidosti kiinnosta saati, että rakastaisivat sinua aidosti. Most people don't love even themselves. Viisas lause, jonka joskus luin jostain. Muiden "rakkaus" on usein myös äärimmäisen ehdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rauha ja vapaus. Ei tarvitse pestä kenenkään kalsareita, kuunnella maiskutusta eikä odottaa vessavuoroa.
Rauha ja vapaus - mutta ei rakkautta. Kuulostaa kolkolta, kylmältä, tyhjältä.
Oletko niitä ihmisiä jotka ripustaisivat koko hyvinvointinsa siihen kumppaniin? Mitään omia harrasteita, mielenkiinnonkohteita tai muutakaan ei ole.
Tottakai on. Mutta ei niistä ihan pelkästään koko elämän sisällöksi tunnu olevan. Mutta pakkohan se on sitten olla, vaikka tuntuisikin, että kuluttaa vain aikaansa, kunnes kuolee.
Olin itsekin tulossa sanomaan, että vapaus. Sekä vapaus tehdä mitä lystää, että olla juuri sellainen kuin on, anteeksipyytelemättä tai mukautumatta toisen toiveisiin. Ihmissuhteissa kun joutuu aina tekemään kompromisseja, parisuhteessa kenties kaikista eniten.
Sinkkuna omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni pystyn olemaan 100% oma itseni, parisuhteessa joutuisin "esittämään" parempaa kuin olenkaan, jotta yltäisin edes ns. perusvaatimuksiin mitä parisuhteelta ja yhteiselolta odotetaan. Omassa sinkkukämpässä taas voi elää kuin pelossa.
Vain yksinäinen elämä on oikeaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin itse olen koko ajan enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että mitä iloa parisuhteesta olisi. Oma aika, omat päätökset, omat harrastukset. Ja mies olen.
Mutta entä jos tuohon elämään sujahtaisi puoliso jolla on samat harrastukset sun kanssa ja jonka kanssa olisi hyvä vaan olla ja haluaisit viettää hänen kanssaan ja seksikin luistaisi? Itselläni etsinnässä tälläinen mies. En ole vielä luovuttanut. Mutta yhtään turhake miestä joka ei sopisi mun elämänmenoon en ole tielle i hankkimassa.
Elää ja antaa toistenkin elää. - En ole eläessäni asunut saman katon alla kenenkään kanssa sen jälkeen kun olin muuttanut lapsuudenkodidtani pois, (Ellei sitten tällaista ajanjaksona pidetä armeijassa oloa tai opiskeluaikaani, jollloin elin joitain aikoja myös opiskelijasolussa; niin suomessa kuin suomen rajojen ulkopuolellakin).
Minusta me itse kukin olemme vastuussa omista valinnoistamme ja päätöksisitämme. On ja on ollut hetkiä jolloin olen oikkeasti ajatellut ja vähän haaveillutkin ja unelmoinut mahdollsiuudesta elää samankaton alla kumppanin kanssa (Miksi se arkisinkin kotiruoka maisuu usein paremmalta, jos sen voi jakaa toisen kanssa? Miksi lakanoiden viikkaaminen on mukavampaa kaksin kuin yksin?.
On ollut kummallsita lukea kirjoitiuksiam joissa kerrotaan, että kun on ollut niin ja niin kauan sinkkuna, niin ei voisi enää sopeutua yhdessä elämiseen samankaton alla, jos ei koskaan aiemminkaan ole kyenneyt elämään tai voinut elää kimpassa tos(t)en kanssa.
Ikäänkuin asuinkumppani(t) käyttäytyisivät aina ja poikkeuksetta samalla tavoin. Varmasti siinäkin on eroa milainen on elämänvaihe. On varmast eri asua yhdessä silloin jos rinnala on myös lapsii(a) kuin kahden aikuisen oparisuhteessa jossa jälkikasvu on "jo" muuttanut omilleen.
Ikävuosia kun on tullut lisää ja kun on jo nähnyt sitä osan meistä on tullut päätökseen, niin sitä toisinaan yrittää muistaa olla kiitollinen siitä, että pärjää ja tulee toimeen itsekseen; ainakin toistaiseksi ilman erityistä kotiapua tms,
Ikisinkku mies 40+
Se, että saa napista siitä palstalla päivästä toiseen js vuodesta toiseen.
Yksin oleminen on parasta elämää 👍
Vierailija kirjoitti:
Mulla on miesystävä, oltu 12 v yhdessä. Meillä on omat kodit, suosittelen.
Tämä oli minullakin se oikea ratkaisu. Muutettiin viisi vuotta sitten paritaloon ja tämä on täydellistä. Olemme myös erakkoja molemmat ja ei tarvitse nähdä joka päivä vaikka samassa rakennuksessa asutaan, oma tupa oma lupa mutta rakas elämässä mukana kuitenkin jos haluaa seuraa.
Olen sosiaalisena luonteena parisuhde ihminen,mutta parisuhteeseen vain ihmisen kanssa,jonka kanssa on mukava olla! Muuten eläisin yksin. Suhteessa teen oman osani,mutta jos siinä ei nauti eikä se onnistu,miksi tuhlata elämää huonossa suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Ainakin itse olen koko ajan enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että mitä iloa parisuhteesta olisi. Oma aika, omat päätökset, omat harrastukset. Ja mies olen.
Juuri näin.
Rauha ja vapaus. Ei tarvitse pestä kenenkään kalsareita, kuunnella maiskutusta eikä odottaa vessavuoroa.