Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko aikuiset lapset kiinnostuneita elämästänne?
25.06.2026 |
Lähtökohtana sanon, että minusta vanhemman tehtävä on hoivata lasta, eikä lapsella ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Itselleni lapsen hyvinvointi on tärkeintä, minähän olen juurikin halunnut aikanaan lapsen ja siksi oien olevani hänestä vieläkin vastuussa, vaikka hän on aikuinen. Olen yhteydessä ja autan aktiivisesti eri tavoin. Lapsi ei ole vanhemmilleen mitään ns velkaa.
Mutta onko teillä yleisesti ottaen kahdensuuntaiset välit aikuisiin lapsiinne? Olen huomannut olevani vähän surullinen, kun lapsi ei osoita mitään kiinnostusta minun elämääni kohtaan. Ei koskaan soita, ei koskaan tule käymään, eikä ole koskaan edes käynyt nykyisessä uudessa kodissani. Ymmärrän että nuorilla on omat elämät ja niin sen kuuluu ehdottomasti ollakin. Vanhempi kasvattavat heidät aikuisiksi ja sitten he lentävät pesästä omiin elämiinsä. Tunnen siitä kuitenkin vähän surua, ettei lasta yhtään kiinnosta minun elämäni, olen ehkä itsekäs.
Kai kaipaan teiltä vertaiskokemuksia. Miten teillä on ja kuinka olette selvinneet siitä elämänvaiheesta, kun nuori on muuttanut pois kotoa ja hänellä on ihan oma elämä muualla?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät. Ei heidän tarvitse olla.
Millä tasolla tarkoitat tuota? Tietävätkö lapsesi esimerkiksi, että missä sinä asut? Vai eikö heitä kiinnosta tietää edes sitä? Tsi jos sinulla on todettu syöpä, niin onko lapsesi koskaan ollut kiinnostunut siitä, että miten sinulla sen kanssa menee ja millaista hoitoa saat tms?
Yritin olla kiinnostunut, mutta kun nuo eivät koskaan tee mitään, niin en jaksa enää. Ei matkoja, ei museoita, ei konsertteja, ei balettia, ei avoimen yliopiston kursseja. Ei mitään muuta kuin kotona istumista ja television tuijottamista. Ainoa puheenaihe on jonkun minulle tuntemattoman sukulaisen kuolema, joka pitää käsitellä pitkittäin ja poikittain. En vaan jaksa.
Tiedän mitä AP tarkoittaa. Lapseni ovat muuttaneet jo aikoja sitten kotoa. Mutta kumpikaan ei juuri mitään yhteyttä edes pidä. Se on aika surullista.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mitä AP tarkoittaa. Lapseni ovat muuttaneet jo aikoja sitten kotoa. Mutta kumpikaan ei juuri mitään yhteyttä edes pidä. Se on aika surullista.
Yritän ajatella niin, että jos lapsi pitää itsestäänselvyytenä sitä, että äiti on aina "tuolla jossain" taustalla tai olemassa, niin se on tavallaan hyvä. Ja varmaan se on erityisesti nuorena aikuisena itsenäistymisvaihe, jossa otetaan irtiotto vanhempiin. Ei voi mitään silti, että etääntyminen surettaa. Ja vähän myös ihmetyttää, että miten äidin elämä ei kiinnosta yhtään. Oma äitini on elossa ja en voi kuvitella, etten tietäisi, missä hän asuu, tai tietäisi hänen terveydestään pääasioita. Vaikken ole käynyt joka viikko katsomassa, niin välillä kuitenkin ja muutoin kiinnostaa siis ne hänen elämänsä päälinjat.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Onko ketään samaa kokenutta?