Millaista luulet elämäsi olevan 15 vuoden kuluttua ? ev.

Varmaan on jo muutaman lapsenlapsikin (esikoinen nyt 22 ja toiseksi vanhin 20, eli kohtuullisen realistista olisi että jommalla kummalla olisi lapsia).



Kuopuskin on jo muuttanut pois kotoa, on nyt 8-vuotias.



Eli elelemme miehen kanssa kahdestaan, varmaan olemme vielä työelämässä. Molempien vanhemmat ovat ehkä jo kuolleet (ovat nyt 70-80 -vuotiaita).



Enpä kauheasti mitään muuta oleta.

Ehkä suurin kysymysmerkki liittyy siihen, että olenko silloin kahden vai kolmen lapsen äiti. Jälkimmäisessä tapauksessa kotona asuisi vielä yksi lapsi, muutoin ehkä miehen kanssa mietittäisiin asunnon vaihtoa pienempään... Toivon, että olen vielä työelämässä - tai sitten vaihtoehtoisesti lottomiljonääri ;)

Olen keski-ikäinen kahden lapsen äiti, johtotehtävissä. Olen muuttanut takaisin synnyinkaupunkiini. Ehkä olen tehnyt jatkotutkinnon. Naimisissa saman miehen kanssa, kenties ostanut omakotitalon. Mahdollisesti olen huolissani terveydestäni ja erään perinnöllisen sairauden puhkeamisesta kukkaansa.

Olen 53 vuotias, kaikki lainat maksettu, käymme mieheni kanssa kummatkin töissä, lapset opiskelevat...

Nuorin on tuolloin melkein 20-vuotias, kaksi muuta varmaan lähteneet jo omilleen. Mahtaa olla outoa tämän hetkiseen hulinaan verrattuna..



Voisinkohan kuitenkin jo uskaltaa odotetella lapsenlapsia? Esikoinen on silloin 27v. No, ehkä lapsenlapsiakin enemmän odotan sitä, että hän on hyvillä urilla elämässään. Nyt välillä huolestuttaa mikä tuosta pojasta tulee.. fiksu kuin mikä, mutta haaveammatti on räppäri :O



15 vuoden kuluttua olen hiljattain viettänyt 50-vuotispäiviäni. Toivottavasti olen työelämässä ja tyytyväinen työhöni. Tällä hetkellä olen kotiäitinä, sillä minulla ei ole työlupaa täällä missä asumme :/ Pelkään, että vuosien mittainen aukko CV:ssäni vaikuttaa tulevaisuudessa työnsaantimahdollisuuksiini.



Odotan innolla sitä, että saamme vihdoin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Sitä ei ole ollut vielä tähän mennessä (satunnaisia, muutaman tunnin sessioita lukuunottamatta) koskaan: lapsi kun on ollut kuviossa ensitapaamisesta lähtien. Toivottavasti olemme 15 vuoden päästä kumpikin yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt, voimme urheilla ja matkustella kahdestaan :)

Minä toivottavasti muutan mieheni kanssa osaksi vuotta maahan, jossa ei tarvita:



- talvitakkeja

- talvikenkiä

- lumilapioita

- lumiauroja

- ylipäätään paljoa vaatetta, kun menee ulos!



Esikoinen on toivottavasti jo naimisissa ja itsekin lapsen/lapsia saanut. Joten olen varmaan mummi.

Lapsista ensimmäinen toivottavasti opiskelee ja toinen kenties lukiossa tai amiksessa. Ja toivottavasti vielä kolmas silloin lähempänä rippikouluikää. Iso talomme on käymässä tyhjemmäksi, ehkä mietitään muuttoa pienempään? Mies on toivottavasti lähellä töissä ja ehdimme viettää yhdessä vapaa-aikaa, mihin nyt pienten lasten ja matkatöiden kanssa ei juuri tunnu jäävän aikaa. Oletan arjen olevan rauhallisempaa kuin nyt vaikka 5-10 vuoden päästä on varmaan vielä edessä tämänhetkistä kiireisemmätkin vuodet.

toivottavasti rakastamani miehen kanssa lopultakin!

Aika lohduttavaa...

toivottavasti en enää työelämässä. Lapseni on 24-vuotias, ehkä opiskelee, ehkä on työelämässä. Ehkä asumme mieheni kanssa jossain lämpimässä maassa.

Lapsi ehkä vielä on opiskelija, riippuu miten pitkät opinnot valitsee. Jos menee amk:iin, on valmis, mutta yliopisto saattaa olla vielä kesken.



Asutaan samassa talossa kuin nyt, ei velkoja. Käydään miehen kanssa töissä, todennäköiseseti tehdään lyhennettyä työviikkoa tai -päivää. Rupisten tulojen takia ei paljoa matkustella, mutta joskus ehkä.



Toinen vaihtoehto on, että määräaikaista työsuhdettani ei jatketa, enkä ikäni vuoksi saa enää töitä. Sitten minä olen pitkäaikaistyöttömänä kotona ja mies töissä. Ei mikään kiva vaihtoehto, mutta varsin todennäköinen.



Kolmas vaihtoehto on, että muutamme muualle työn perässä heti, kun lapsi on käynyt lukion loppuun kaupungissamme.



Mieleisin vaihtoehto on, että voitetaan lotossa ja asutaan puolet vuodesta Suomessa ja puolet jossain etelässä. Harrastellaan ja urheillaan :oD

nuorinkin lapsi muuttanut pois kotoa. Töitä toivottavasti teen, ikää silloin 55v. Enköhän samassa kaupungissa asustele. Mieselämästä en sano yhtään mitään, se kun on niin kovin muuttuva :)

Suurin kysymysmerkki minulla on, onko mieheni sairaus vienyt hänet hautaan vai ei :-( Muu taitaa olla aika toisarvoista.

ainakin lapset on jo tehty, olen siis 15 vuoden päästä 37v. Ja olen luultavasti ollut jo monta vuotta onnellisesti naimisissa nykyisen kihlattuni kanssa.



Elämän rajallisuus alkaa tulla vastaan sillä äitini on 15 vuoden kuluttua 73..saa nähdä onko hän vielä elossa silloin.



Ja toivottavasti en enää työskentele ammattissa, johon kohta puoliin valmistun (sairaanhoitaja), vaan olisin päässyt elämässä vähän pidemmälle.



Tämmösiä mietteitä täällä :)

hyvissä ruumiin ja sielun voimissa oleva 47-vuotias.



Ehkä minulla on lapsenlapsiakin, sillä lapseni on silloin melkein kolmekymppinen:)

45-vuotias. Mieheni ja minä olemme silloin asuneet ulkomailla jo kymmenen vuotta, ja todennäköisesti päättäneet jäädä lopullisesti. Siis ei työtä tekemään vaan "lomailemaan". Elämämme on siis ihanaa!