Alle 5 vuotta yhdessä olleet pariskunnat eivät tunne toisiaan

vaikka olisi tunnettu koko elama. Yllatathan usein itsesikin. Suhteen elinkaaresta puhuminen tuntuu ahdistavalta, jotenkin rajoittavalta.

me oltiin naimisissa ja 2 lapsen vanhempia kun oltiin oltu 5v yhdessä. Milloinhan tämä alkuhuuma sitten menee ohi, kun ei tämän ensimmäisen 13 vuoden aikana ole laantunut?

eivätkä tunne toisiaan. Mä erosin 17 vuoden jälkeen, koska olisi ollut helvetin paljon parempi, etten olisi oppinutkaan tuntemaan sitä älykääpiötä. Kivempi ois ollut olla tuntematta, ihan sama kuinka lyhyesti. Illuusiot on iloinen asia.

Ei ollut kamala kiire minnekkään. Moni kaveri sanoi suoraan, että mieheni ei minua huoli, kun ei ole kihlannut, vaikka ollaan seurusteltu jo 5 vuotta. Sitten tulin raskaaksi ja samat naamat valitti, että mies pitää takaporttia auki, kun ei kihlaa. Ja me ihmettelimme, että mikä kiire ja hoppu?

Päräytimme naimisiin kahden lapsen ja 11 vuoden "seurustelun" jälkeen. Silloin meistä tuntui siltä. Nyt naimisissakin ollaan oltu jo 7 vuotta ja oikein mukavalta tuntuu. Ja todellakin alkuhuuma on vaihtunut joksikin ihan muuksi, ja hyvä niin. Ja ne meidän arvostelijat, jotka pätkäisivät hyvinkin nopeasti naimisiin. Kaikki eronneet yhdessäolomme aikana. Paras 3 kertaa. Niin että tämä hissukseen eteneminen ei välttämättä ole paha asia.

alkuhuumaa =D



Mieheni tunnen erittäin hyvin, olemme olleet ystäviä/kavereita hiekkalaatikkoiästä asti.

Ei ollut kamala kiire minnekkään. Moni kaveri sanoi suoraan, että mieheni ei minua huoli, kun ei ole kihlannut, vaikka ollaan seurusteltu jo 5 vuotta. Sitten tulin raskaaksi ja samat naamat valitti, että mies pitää takaporttia auki, kun ei kihlaa. Ja me ihmettelimme, että mikä kiire ja hoppu?

Päräytimme naimisiin kahden lapsen ja 11 vuoden "seurustelun" jälkeen. Silloin meistä tuntui siltä. Nyt naimisissakin ollaan oltu jo 7 vuotta ja oikein mukavalta tuntuu. Ja todellakin alkuhuuma on vaihtunut joksikin ihan muuksi, ja hyvä niin. Ja ne meidän arvostelijat, jotka pätkäisivät hyvinkin nopeasti naimisiin. Kaikki eronneet yhdessäolomme aikana. Paras 3 kertaa. Niin että tämä hissukseen eteneminen ei välttämättä ole paha asia.

olemme olleet yhdessä 4 vuotta ja väitän kyllä että tunnen mieheni paremmin kuin hyvin ja samoin hän minut.

Meillä se alkuhuuma kesti vajaa puol vuotta, sitten tulikin jo arki vastaan.

olemme olleet yhdessä 4 vuotta ja väitän kyllä että tunnen mieheni paremmin kuin hyvin ja samoin hän minut.

Meillä se alkuhuuma kesti vajaa puol vuotta, sitten tulikin jo arki vastaan.

kyllä ihmisen oppii tuntemaan puolessa vuodessa (siis jos ei ole minkään hormonien sokaisema), se että ihmiset saattaa muuttua on eri juttu ja ne voi muuttua 15 vuoden jälkeenkin (ja todennäköisesti muuttuvatkin).

Turha edes väittää. Ja sitten vielä ihmetellään kun eroja on niin paljon.

etta on oltu yhdessa toisen kanssa niin, etta tunnetaan hyvin, mutta tama valkeni mulle vasta viime aikoina. Ja tosiaan koko elama oltu yhdessa, hiekkalaatikolta asti. Ja hyvin kauniita illuusioita. Enka mitaan sormusta kaipaile.

Turha edes väittää. Ja sitten vielä ihmetellään kun eroja on niin paljon.

ei yksikään minun tuntemani ihminen ole osoittautunut toisenlaiseksi mitä olen luullut n. puolen vuoden jälkeen. Enkä siis puhu vain parisuhteista. Enkä myöskään eroa (ainakaan omasta tahdostani) joka suhteesta puolen vuoden jälkeen. En tajua miksi ihmiset pitää toisia ihmisiä niin mysteerisinä ja pohjattomina kaivoina, ei ne nyt niin ihmeellisiä ole.

edellisessä suhteessä 7 vuotta, mies täysin kyvytön minkäännäköisiin keskusteluihin, riidat päättyivät minuutin kuluttua "turpa kiinni"-kommenttiin, ei mitään yhdessä tekemistä, ei kunnon väittelyjä, vääntöjä, sovintoseksistä puhumattakaan :D

Nyt 1,5 vuotta suhteessa, kaikki vapaa-aika yhdessä ja samat kiinnostuksen kohteet, piiiiiitkiä keskusteluja, mielipiteidenvaihtoa, vääntöä, sitä TUTUSTUMISTA. Eli näin lyhyessä ajassa tunnen nykyisen kumppani todella paljon paremmin.

Totta on, että toista ei voi koskaan ennustaa täysin, tätä näen työssäni paljon. Kymmeniä vuosia yhdessä olleet ja toisensa "läpikotaisin" tuntevat pariskunnat ovat aivan ihmeissään kun toinen osapuoli yhtäkkiä käyttäytyy täysin odottamattomalla tavalla.

nykyisin oltu 15 v yhdessä ja kyllä tunsimme toisemme hyvin jo ennen kuin 5 v oli täynnä.



Riippuu ihan ihmisistä ja suhteesta kuinka nopeasti se toisen tunteminen tulee.

Olen tuntenut mieheni läpikotaisin ensimmäisestä yhteisestä päivästämme saakka. Jonkun vaan tuntee.

Silti uusia asioita tulee jatkuvasti. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy koko ajan, kun elämä muokkaa.

Mistään tällaisesta asiasta ei kenelläkään ole ainoaa oikeaa tietoa.

Joo meillä ei ole ikinä ollut minkäänlaista alkuhuumaa! Heti oli arki vastassa, itse asiassa meillä meni todella huonosti ensimmäinen seurusteluvuosi, tapeltiin ja nukuttiin sohvalla joka toinen päivä... Kyllä se siitä sitten helpotti, tämän huumaavan "alkuhuuman" jälkeen, vuoden-parin päästä alettiin toisiamme tuntea niin hyvin ettei ollut yhteiselo niin vaikeaa. Nyt ollaan oltu 7 vuotta naimisissa ja kyllä riittää rakkautta ja romantiikkaa paljon paremmin kuin alkuhullaantumisen aikana!!!

luullaan, että "oi, tässä tämä oikea nyt on". Ja kuvitellaan, että tunnetaan jo ja että tämä muutaman kuukauden jakso jotenkin kuvastaisi sitä, millaista elämä tämän uuden kumppanin kanssa tulee olemaan. Ja sitten yllätytään, kun se intohimo ei jatku ja muutaman vuoden kuluttua kun se alun symbioosivaihe ("kaikki vapaa-aika yhdessä") on ohi, itketään kun ei haluta tai kumppani ei halua ja elämä on niin laimeaa. Tämä on täysin eläimellistä toimintaa, josta soisi ihmisten nousevan.

edellisessä suhteessä 7 vuotta, mies täysin kyvytön minkäännäköisiin keskusteluihin, riidat päättyivät minuutin kuluttua "turpa kiinni"-kommenttiin, ei mitään yhdessä tekemistä, ei kunnon väittelyjä, vääntöjä, sovintoseksistä puhumattakaan :D Nyt 1,5 vuotta suhteessa, kaikki vapaa-aika yhdessä ja samat kiinnostuksen kohteet, piiiiiitkiä keskusteluja, mielipiteidenvaihtoa, vääntöä, sitä TUTUSTUMISTA. Eli näin lyhyessä ajassa tunnen nykyisen kumppani todella paljon paremmin. Totta on, että toista ei voi koskaan ennustaa täysin, tätä näen työssäni paljon. Kymmeniä vuosia yhdessä olleet ja toisensa "läpikotaisin" tuntevat pariskunnat ovat aivan ihmeissään kun toinen osapuoli yhtäkkiä käyttäytyy täysin odottamattomalla tavalla.

alkuhuumaa =D

Mieheni tunnen erittäin hyvin, olemme olleet ystäviä/kavereita hiekkalaatikkoiästä asti.

ooo.. ihanaa!!

Voi ap! Mistä nämä sinun naurettavat väittämät oikein tulevat? Niillä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä...

että kuinka kauan ne ruusunpunaiset lasit roikkuvat päässä. Toki on niitäkin jotka eivät näe toisen todellista luonnetta vielä 5 vuodenkaan päästä, mutta väittäisin että siinä on kyse jostain ihan todellisista ongelmista, eikä niinkään alkuhuumasta.



Alkuhuuma kyllä tunnetusti loppuu normaaleissa suhteissa siinä vaiheessa kun saman katon alle muutetaan. Mutta tämäkin on parikohtaista. Parisuhteissa kun on aina kaksi ihmistä jotka ovat ainutlaatuisia (kukaan ei ole täysin samanlainen) ja niin ollen muodostavat uniikin suhteen. Ei suhteille voi tehdä ehdottomia määritelmiä, että milloin tapahtuu mitäkin, jokainen suhde etenee ihan omien määritteiden mukaan. Jos ei sitä ymmärrä, niin on paljon henkistä kasvua vielä edessä, kun kaikki ei aina menekkään niinkuin olettaa.



Ja miten edes määritellään toisen tunteminen? Voisinpa väittää että minä olen ainakin muuttunut jonkin verran 5 vuoden aikana. Elämäntilanteet muuttavat itseä ja muita, jopa perusluonne kokee muutoksia elämän varrella. En kyllä ikinä väittäsi tuntevani miestäni täysin, en voi väittää tuntevani aina itseänikään 100%.