Helpottaako omat lapset selviytymään vanhempien kuolemasta?

Varmaan monilla helpottaa. Mutta ajattelisi että myös iän myötä ajatus kuolemasta on yhä luonnollisempaa. Onko sulla sisaruksia tai ystäviä? 

Miksi pelkäät vanhempiesi kuolemaa? Ajatteletko että olisi helpompaa jos sinä kuolisit ensin?

Nyt kerron sinulle salaisuuden: jokainen meistä menettää vanhempansa. Jotkut meistä menettävät myös lapsensa.

Ei vanhempien kuolemasta tarvitse selviytyä millään muulla tavalla kuin jäämällä itse eloon.

Läheisten kuolemaa ei kannata märehtiä liikaa etukäteen, koska siihen ei kuitenkaan suhtaudu niin kuin nyt kuvittelee. Usein kuolemaa on edeltänyt sairaus, hauras vanhuus ja jolloin ehtii sopeutumaan vanhempansa lähtöön jopa toivoen heille armollista kuolemaa. Se, että  miettii läheisten kuolemaa on yhden sortin valmistautumista jo nyt, mutta sen varassa ei kannata kuitenkaan elää ja pelätä kaikkea mahdollista. 
Minulle kävi niin, että puolisoni kuoli sairaskohtaukseen ennen vanhempiani, Joten me ihmiset joudumme kohtaamaan kaikenlaisia haasteita, joihin lapset eivät välttämättä ole avuksi millään lailla.

Luulen, että jokainen vanhempi haluaa kuolla ennen lapsiaan, joten tällöin lapsenakin saa lohtua siitä että asiat menivät niin päin. 

Tottakai pitää hankkia lapsia ihan vaan että ne pitää seuraa ja palvelee loppuun asti. 

Ihmiset on tosi erilaisia, tunnen ihmisiä jotka ovat menettäneet toisen vanhemman ja ovat sen takia sairastuneet syömishäiriöön ja olleet erilaisissa hoidoissa henkisten asioiden takia yli 20 vuotta. Vaikka toinen vanhempi on ollut elossa, ja samalla ovat pilanneet omankin elämänsä.

Minä olen menettänyt molemmat vanhemmat. Sinällään ikäviä tapahtumia, mutta ovat osa elämää. Pikkuvelikin kuoli alle 25-vuotiaana äkilliseen sairauteen. Mutta elämän pitää jatkua. Se, että minulla on omia lapsia, ei tee asioista sen helpompaa. Oikeastaan päin vastoin, pitää yrittää kantaa heidänkin murheita ja kun painolasti omalle kohdalle sen kun kasvaa, niin riski sen alle lyyhistymiselle sen kun kasvaa.

Taas joku, joka kuvittelee surevien lasten hoitamisen oman surun ja hautajaisjärjestelyn lomassa helpottavan elämää :D

Eivät helpota. Omat lapset voivat olla mitä hyvänsä, eivätkä välttämättä osaa tukea vanhempiaan. Olitko sinä omien vanhempiesi tukena kun heidän vanhempansa kuolivat? 
Jos elämässä ei ole muuta kuin omat vanhemmat, niin tyhjyys on aika suuri. Ystävistä on apua, mutta he eivät ole verisukua.

Minä ainakin ymmärrän aloittajaa hyvin.

Mua kyllä helpotti surussa omat lapset. Niiden takia oli pakko pyörittää arkea surusta huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Taas joku, joka kuvittelee surevien lasten hoitamisen oman surun ja hautajaisjärjestelyn lomassa helpottavan elämää :D

Tai joku, joka näkee OMISTA lapsista, että sukupolvet vaihtuvat. 

Kaikki merkitykselliset ihmissuhteet auttaa selviytymään läheisen kuolemasta. Ja lapset (omat tai jonkun muun) tuovat monille lohdullista muistutusta elämän jatkumisesta ja luonnon kiertokulusta.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen vanhempi haluaa kuolla ennen lapsiaan, joten tällöin lapsenakin saa lohtua siitä että asiat menivät niin päin. 

Mä koin tämän näin. Jotenkin luonnollista että joutuu/pääsee hautaamaan omat vanhempansa. Vaikka ikinä aiemmin ei ollutkaan ymmärtänyt miltä se suru voi tuntua. En mä kaivannut siihen omia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhempien kuolemasta tarvitse selviytyä millään muulla tavalla kuin jäämällä itse eloon.

Jep

Ei kyse ole siitä, että lapset lohduttavat ja auttavat toiminnallaan selviytymään vaan siitä, että vanhempien kuoltua poistuu perheestä vain osa omien lasten jatkaessa elämää. Mutta ihminen, jolla ei ole omia lapsia, menettää vanhempien kuoltua paljon suuremman osan perheestä kuin ne, joilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä, että lapset lohduttavat ja auttavat toiminnallaan selviytymään vaan siitä, että vanhempien kuoltua poistuu perheestä vain osa omien lasten jatkaessa elämää. Mutta ihminen, jolla ei ole omia lapsia, menettää vanhempien kuoltua paljon suuremman osan perheestä kuin ne, joilla on lapsia.

Kai ihmisillä voi olla muitakin läheisiä ihmisiä kuin lähisuku?

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä, että lapset lohduttavat ja auttavat toiminnallaan selviytymään vaan siitä, että vanhempien kuoltua poistuu perheestä vain osa omien lasten jatkaessa elämää. Mutta ihminen, jolla ei ole omia lapsia, menettää vanhempien kuoltua paljon suuremman osan perheestä kuin ne, joilla on lapsia.

Mistä sä tiedät ketä muita henkilön elämässä on?  Voi olla vaikka minkälainen kaveri-/sukulaisyhteisö, johon ei kuulu omat vanhemmat tai omat lapset.  Joskus vanhemman kuolema voi olla myös helpotuskin, vaikka se tietenkin myös surullista on. Jokainen on oman onnensa seppä -sanonnassa on ihan perääkin. 

Ei helpottanut. Oli kamalaa oman surun keskellä nähdä vielä lapsen suru. Lohduttaa, vaikka itse olin aivan rikki. Lapselle myös konkretisoitui että joskus minäkin kuolen.