Miten se rakkaus saadaan syttymään uudelleen?

taidat olla mun mies? Tähän kun tietäisi ratkaisun.

ei se rakkaus mihinkään kadonnut mutta jäi kait hieman lapsiperheen arjen jalkoihin. Sitten mies joutui eri paikkakunnalle töihin ja näimme vain viikonloppuisin jonkin aikaa. Siinä tyhjää ruokapöydän tuolia katsoessa kolahti kyllä oikein todella että mikä aarre minulla hänessä onkaan.



Meillä on takana lapsettomuutta yms. ja siinä unohtui helposti myös se hyvä, mitä on saanut. Kuten vaikka se puoliso! Kun puoliso sitten oli poissa, mietin kuinka olen saattanut edes haluta mitään muuta. Pari kuukautta ulkomailla töissä ja minusta alkoi tuntua, että luovun mistä vain jos saan hänet takaisin.



En tiedä onko tästä nyt teille apua mutta minua on herätellyt se, ettei toinen itsestäänselvästi ole siinä. Meillä ei ollut mitään riitaa tai eropohdintoja mutta jotain arkea silti. Kun näin puolison lentokentällä, näin hänet eri silmin - ja oli vielä niin komeakin :)



Ehkä joku tasapaino oman elämän ja yhteisten harrastusten kesken pitäisi löytää.. minkä ikäisiä lapsenne ovat vai oletteko kaksin? Tunnetteko toisianne enää? Ainakin meillä mies luuli että lempiruokani on edelleen X, kuten se oli 10 vuotta sitten :D



Minusta on ollut kiva myös tehdä asioita yhdessä, kuten käydä luistelemassa tuttavapariskunnan kanssa tai vastaavaa. Sellaista rentoa yhdessäoloa jossa voi löytää puolisosta uusia puolia. Ainakin meille romantiikan "yrittämisestä" tulee sellainen soppa, ettei sitä kestä kumpikaan.

Tuota yhteistä rentoa yhdessäoloa on välillä saatu aikaiseksi. Kriiseilyä on jatkunut monta kuukautta. Nyt tilanne on niin paha, että mies ei halua tehdä mitään mun kanssa yhdessä. Hyvä, että kädestä pitää kiinni. Tätä vaihetta on jatkunut toista viikkoa. Taustalla on se, että uuden nousun jälkeen tuli taas takapakkia; harkitsin toiselle paikkakunnalle muuttoa töiden perässä pariksi kuukaudeksi. Mies ei tainnut tykätä ajatuksesta.



On niin ristiriitainen olo. Toinen haluaa etäisyyttä, mutta ahdistuu, jos olen lähdössä pois.

jos se kerran on luontevasti mahdollista?



Tietty puolison pitäisi ymmärtää, ettet tee sitä vain koska haluat hänestä eroon tai vastaavaa. Jos kyseessä on käytännön "pakko" niin saattaisin lähteä vaikka mitään kriisiä ei olisikaan, vai kuinka?



Ainakin meillä viikonlopputreffit olivat sitten ihania, ei tarvinnut mitään ihmeellistä edes järjestää kun oli niin kiva olla taas yhdessä. Joskus ero voi selkeyttää asioita.



Mutta riippuu toki teidän tilanteesta, pahentaako se paineita entisestään vai mitä tekee. Voimia :)



t. nro 2

ei kakkonen.

Ehkä tosiaan on parempi, että otan itsekin etäisyyttä ja keskityn omaan elämään. Ompahan ainakin aikaa toteuttaa itseänsä,



Pelottaa vaan, että kun fyysinen läheisyyskään ei miestä sytytä, että miten käy kun minä lopetan koskettamisen?

Iho tuntuu kovin erilaiselta, jos siitä on ollut erossa. Ainakin silloin, jos on ikävöinyt kovasti.



Mutta jos on jo rakentanut paljon suojamuureja, en tiedä miten niiden yli mennään.



Meillä kosketus oli vaikeinta raskaustoiveen aiheuttaman "pakkonaimisen" vuoksi. Keskenmenojen jälkeen taas mies ei vaan (väliaikaisesti) pystynyt, se oli hänen tapansa surra lapsen menetystä. Sitten minä taas olin pettyneempi kuin olisin ikinä saanut olla...



Parasta on silloin kun ei ole mitään odotuksia. Eräs kosketus, joka on jäänyt mieleen oli lentokentän tuloaulan ja matkatavarahihnan välisen lasiseinän läpi. Siinä oli hänen kämmenensä lämpö melkein minun ihollani. Se muutti paljon.



Ei ole helppoa tehdä päätöksiä.. uskon kuitenkin, että tiedät mitä haluat. Joskus asioita saa "mutkien" kautta mutta parisuhteessa on aina kaksi osapuolta.



t. 3&5

Mies on herkkä. Kosketus on ollut tärkeää. Hän ei vaan saa siitä enää hyvää oloa. Olen tainnut viedä sen hyvän tunteen pakottamalla pois.



Aina sanotaan, että on parempi ylläpitää kosketusta ja seksiä vaikka väkisin. Ei taida enää toimia?



Mistä saan voimia jaksaa, kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa odottaa. Minulla on ikävä häntä.

sanokoon AV-mammat mitä vaan, mutta olemme yhdessä tänään sen vuoksi, että olemme sallineet parisuhteeseen erilaisia aikoja.



Alkuaikoina intohimo oli tietysti ihanaa ja suurta.



Kosketus ja halailu on säilynyt mutta en edes kehtaa sanoa, kuinka hiljaista on makuuhuoneessa joskus ollut. Pahimpien (hoito)pettymysten aikaan en halunnut edes katsoa miestäni silmiin. Jos lääkäri oli ollut inhottava, tuli jotenkin huono ja hyväksikäytetty olo ja mietin, että puolison kosketus on ihan yhtä vastenmielinen. Ei siitä väkisin eteenpäin olisi päässyt... mies ei onneksi koskaan sanonut edes puolella sanalla, että minun "pitäisi" vielä hänelle jotakin. Olisin sanonut, että tuolla on ovi.

Hän saattoi hieroa hartioitani ja nukuimme sylikkäin, siinä kaikki. Mutta se oli silloin paljon.



Onnistuimme ainakin toistaiseksi traumatisoimaan toisemme suoritusseksillä siinä määrin, ettei sitä voi "sopia ennalta" vieläkään. Jos siis vietämme iltaa kahdestaan, sovimme pilke silmäkulmassa, ettei seksiä harrasteta. Toki niin saattaa käydä, mutta koska kumpikaan ei odota sitä ei tunnelma latistu mistään paineista. Ja juuri siksi asiat saattavat edetä ihan itsestään. Ei tuo varmasti kaikilla toimi mutta me ollaan muutenkin harrastettu verbaalisia korjaussarjoja muuten mahdottomissa tilanteissa. Siis lupaamalla jotain aivan älytöntä kuten "Ei sun tarvitse huomenna mennä sinne". Vaikka molemmat tietävät, että täytyy, saa tuo pieni ymmärryksen välähdys aikaan edes hetken helpotuksen tunteen.



Ehkä mieheni osaisi sanoa sinulle jotakin kärsivällisyydestä ja jaksamisesta.. sait minut pohtimaan ja se olen meillä ollut kyllä minä, joka olen kuoreeni sulkeutunut. Ymmärrän kuitenkin ikävääsi, koska kyllä minäkin kaipasin lähelle vaikka en siihen pystynytkään. Läheisyys voi joskus hajottaa palasiksi, jos on itse heikoilla. Toisaalta, jos kerran rakastan, olisin ehkä vain voinut antaa mennä?! Puolison minusta johtumaton poissaolo avasi silmät.



Toivottavasti löydät hyvän ratkaisun ja löydätte vielä myös toisenne.

Haluan jatkaa yhteistä elämää. Lienee parasta antaa miehen mennä niin etäälle kuin tarvitsee. Luulen, että hän pelkää tulevansa hylätyksi, jos vetäytyy. Mutta tarvitsee paljon omaa tilaa nyt. Se on hänen tapansa toipua.