Lapsi vai lapseton
Olen viimeisen puoli vuotta tässä pyöritellyt päässäni ajatusta, että haluanko lasta vai en. Kuulostaa varmaankin kummalliselta... Vauvakuumetta en ole ikinä potenut ja tähän asti olenkin sysännyt ajatukset lapsen hankkimisesta tuonnemaksi, sillä eihän sitä ole pakko nyt päättää. Myöhemminkin ehtii. Mutta nyt se myöhempi rupeaa olemaan käsillä, koska ikää on 32. Aviomieheni ei lasta kaipaa mutta suostuu lasten hankintaan jos minä sitä haluan. Ongelma onkin haluanko vai en. Toisaalta elämä olisi paljon vapaampa ilman lasta mutta toisaalta taas...
Kysynkin teiltä lukijoilta, että oletteko aina tiennyt haluavanne ehdottomasti lapsia vai oletteko painineet saman ongelman kanssa kuin minä?
Kommentit (14)
On todella tavallista että ne miehet näistä vain me kaksi liitoista lähtee nuoremman mukaan, kun vaimo ylittää sen 45 ikävaiheen, ja ikä alkaa näkyä siinä todella rankasti. Toisaalta haluatko vanhempana olla yksin, kenelle jää kaikki mitä sinulla on, haluatko todella että sun osalta sukusi sammuu suhun, onko sinulla mitään annettavaa mahdollisesti juuri sinun omalle lapsellesi, haluatko kokea kaiken uuden jonkun pienen ihmeellisen ihmisen kanssa, mieti rehellisesti, löydät kyllä vastauksen.
Vaikkei siltä nyt tunnukaan, niin kannattaa laittaa "tilaukseen". Kymmenen vuoden kuluttua kaikilla kavereillanne on lapsia, ja perheen merkitys kasvaa. Ja jos jätät lastenhankinnan 5 vuoden päähän, on hedelmällisyys alentunut ja oma jaksaminen alkaa jo huonontua yövalvomisineen.
Lähes poikkeuksetta jokainen lapsiperheen äiti sanoo elämänsä tärkeimmäksi asiaksi lapsen(t). Et voi kuvitellakaan, että elämässä voi olla jotain niin ihanaa kuin oma pieni vauva ja myöhemmin oma lapsi.
Lasta kun ei voi perua. Täyttä elämää voi elää myös ilman omia lapsia. :)
Todennäköisesti joo kuitenkin aletaan ens vuoden puolella yrittämään. Eihän sitä tiedä, tuleeko lasta edes koskaan. Meidän kahden hengen perhe on todella onnellinen, mutta tuntuu, että nyt pitäisi ruveta toimeen jos koskaan meinaa. Mies on jo 40 v., eli hirveän kauan ei kannata odotella.
Siinä ei päätä ainoastaan sun ja miehen elämästä, vaan on luomassa kokonaan uutta elämää, josta on sitten vastuussa rapiat 20 vuotta. Eli ei ihme, että pelottaa! Lohdutukseksi voin sanoa, että varmaan lähestulkoon kaikki suunnitelmallisesti raskaaksi tulleet ovat kokeneet paniikin ja epäröinnin hetkiä alussa.
Näin oli myös mulla, vaikka olen AINA halunnut lapsia ja monta! Silti sain ensin epämääräisiä kauhuntunteita, kun päätimme jättää ehkäisyn pois ja toisen kerran esikoisen ilmoittaessa tulostaan.
Ongelmaasi en voi muuta sanoa, kuin että sun täytyy ajatella tulevaisuuttasi ja miettiä, kuinka paljo sua jää harmittamaan, jos et lapsia tee. Sitähän sanotaan, että eläkeiässä ei harmita ne asiat, joita teki, vaan ne, jotka JÄTTI tekemättä... :)
Kaikille lasten hankinta ei sovi. Sitä kannattaa miettiä ennen kuin tekee ensimmäistäkään. Minä ja mieheni elämme kahdestaan, emme onneksi kumpikaan lasta halua.
Minulla on todella vanhoja tuttavia naisia, joilla ei ole lapsia. Puhun noin 9-kymppisistä ihmisistä. Näistä lapsettomista naisista yksikään ei harmittele sitä ettei ole lapsia. He ovat eläneet omannäköisen elämän ilman lapsia.
Ekan sain 35 v. Mieheni aina kummastelee miten paljon omaa lasta voikaan rakastaa.
Tekisin ehdottomasti sinuna lapsia ja ehkä jo nyt eikä 40-v.
jos ei ollutkaan hyvä juttu. Mutta yleensä näin ei tehdä, vaikka lasten kanssa ei olekaan hyvä olla. Kaikki kun eivät osaakaan sitä omaa lastaan niin kovasti rakastaa.
vaan lapset tehtiin kun olin 34 ja 35 eli reilun vuoden ikäerolla ja onneks heti tärppäs kun alettiin yrittään....siis tehtiin sen takia kun kumminkin halusimme molemmat lasta ja olimme sentään olleet yhdessä 15 vuotta, sitten haaveilimme kolmannestakin ja nyt kun oon 40 vee niin ulkona vaunuissa tuhisee ihana kohta 2kk poikavauveli....( ei tullut ensiyrittämällä niinkuin isot sisarukset ) Onneksi kuitenkin tuli !!!!!
Onko teillä niin hyvä nyt kahdestaan, että kannattaako tilannetta muuttaa lopullisesti ja täydellisesti? Lapsi muuttaa käytännössä koko elämänne. Aivan normaalikin lapsi sen tekee, mutta lapsella voi tietysti olla myös vammoja yms. Kaikki on mahdollista.
Itse pitää miettiä mitä elämältään oikeasti haluaa. Haluatteko todellakin muutosta ja millaista muutosta se voisi olla? Kaikkiin kriiseihin vastauksena ei ole lapsi.
Mieheni ei halunnut lapsia. Sitten yksi päivä sanoin miehelle, että jos halutaan lapsia niin nyt olisi aika, kohta ollaan liian vanhoja.
Ensimmäinen syntyi kun olin 34, toinen 36- vuotiaana ja kolmas juuri ennen kuin täytin 38 v. Vähän myöhässä ollaan oltu, mutta nyt voin sanoa että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos vielä neljännen saisi..
Mun mielestä ei, vaan halusi puhtaasti pohtia haluaako lasta vai ei.
Itse ajattelen niin, että tässä maailmassa on niin paljon lapsia, joista kukaan ei pidä huolta, joten yhtäkään ei-toivottua lasta en tähän maailmaan halusisi enempää. Joten kannattaa miettiä tarkkaan.
Elämä ilman lapsia on varmasti vapaampaa ja jollakin tasolla helpompaa, joten ymmärrän hyvin jos joku ei halua tulla vanhemmaksi. Se on kovaa työtä kasvattaa toinen ihminen, eikä siihen kaikki pysty.
Itselläni on kaksi lasta ja heitä en vaihtaisi pois, enkä ole katunut heidän olemassaoloaan. Ei ole mitään niin ihanaa kun tuntea raskausaikana oman lapsen ensimmäiset liikkeet masussa...., sitten kun lapsi nostetaan synnytyssalissa syliin...., ne pienet sormet, jotka hyväilevät kasvojasi, hamuilevat rintaasi... Kaikki nämä on niin suuria kokemuksia ja niin paljon tunteita herättäviä juttuja, etten tiedä mitään muuta asiaa joka toisi vastaavia kokemuksia tai tunteita. En tiennyt rakkaudesta mitään ennen omia lapsiani.
Mutta rakkaus lapseen tuo myös jatkuvaa huolta ja tuskaa elämään. Olet koko ajan huolissasi jostakin. Se on myös välillä melko ahdistavaa.
Ehdottomasti sanon, että lapsia kannattaa hankkia, mutta todellakin mieti itse tarkkaan, mitä sinä haluat ja oletko valmis kantamaan vastuun toisesta koko loppuelämäsi ajan.
ensimmäisen jälkeen oli toisaalta itsestään selvää, että haluan toisen, jos vain se meille suodaan. Nyt kolmatta lasta mietitään, yrittääkö vai ei ? Emme aio yrittää ennen kuin molemmat olemme sitä mieltä että ehdottomasti kyllä.
Minulla on sinkkuystävä, jolla ei ole lapsia. Hän sanoo ettei haluakaan, hän on todella ihana ystäviensä lapsille. Se riittää hänelle.
Uskon, että ihminen voi olla onnellinen ilman lapsiakin, myös sitten eläkeiässä. Lapsettomille yleensä ystävät "korvaavat" lapset ja lapsenlapset. Ethän sinä ap vielä vanha ole, mutta vaikean paikan edessä, koska hedelmällisyys laskee koko ajan ja riskit kasvaa. Ytiräpäs miettiä millaista haluaisit elämäsi olevan kymmenen vuoden kuluttua.
Ehkä jonkun mielestä kuulostaa kummalliselta, mutta ei minusta. Olet aivan kuin minä vuosia sitten:) Asiaa vatvottiin edestakaisin, välillä jätettiin jo pillerit pois kunnes paniikki iski ja taas jatkettiin pillereitä... Eli meilla oli todella vaihtoehtona jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Nyt kuitenkin meillä on jo 6-vuotias ihana eskarilainen tyttö, jota en pois antaisi mistään hinnasta:)
Mutta usko tai älä, nyt on samaa pohdintaa käyty toisen lapsen hankinnan tiimoilta jo monta vuotta:// No, ehkä johonkin tulokseen on tultu, kun pillerit on jäänyt pois 2 kk sitten. Saa nähdä miten käy, kun ikää on jo huimat 38v.