Miten diagnosoit/ nimeät tämänlaisen käytöksen
Tullut minulle valitettavasti työssä tutuksi tällainen ilmiö:
Työkaveri lähtee työpaikalta reilusti ennen työvuoronsa loppumista. Tekee tämän toistuvasti. Tai sitten tulee myöhässä jatkuvasti. Tai poistuu työpaikalta kesken päivän käydäkseen jossain, esim kaupassa.
Hän ei kerro tästä etukäteen eikä pahoittele jälkikäteen, käyttäytyy hyvin ylimielisesti.
Tästä on haittaa sinulle ja työporukallesi, ja lisäksi sellainen toistuva toiminta on kiellettyä, kun asiasta ei edes esihenkilölle ilmoiteta tai kysytä lupaa, jos on oikeasti tarve.
Kyseessä voi siis olla mikä vain laiminlyönti ja se on toistuvaa, eikä se henkilö koskaan selitä eikä pyydä anteeksi. Samaan aikaan hän vaatii muilta täydellisyyttä.
Lisäksi, ja tämä on tässä se ydin: ennen kuin kukaan ehtii kysyä häneltä mitään tai sanoa mitään hänen esim aikaisesta työstä lähdöstään, hän hyökkää sanallisesti ja syyttää toista ihmistä siitä, että tämä muka suuttuu ja valittaa hänen teoistaan.
Eli kyseessä on kaksinkertainen "läimäys" vasten työkavereita. Ensin jättää toiset pulaan / hankalaan tilanteeseen /yksin sinne,missä ei saisi olla yksin ja sitten huutaa tälle ihmiselle, koska tämä on hänelle vihainen, vaikka henkilö ei siis olisi vielä sanonut mitään.
Tilannetta on jopa hankala selittää esihenkilölle, kun se on niin absurdi.
Jos minä tulen töihin tunnin myöhässä, kohtaan sinun ihmettelevän ilmeesi ja ennen kuin ehdit sanoa mitään, alan huutaa sinulle, koska "olet vihainen myöhästymisestäni".
Kaikenlaista hiihtäjää on tullut työelämässä vastaan, mutta tämä on se rasittavin.
Mistä tässä ihmisessä on kyse?
Kommentit (10)
Tässä tapauksessa, jota itse seurasin sivusta, tämä tökerö henkilö meni vielä esimiehelle valittamaan siitä, että työkaveri suuttui ja haukkui häntä, kun hän joutui huonovointisensa lähtemään kesken työvuoronsa kotiin.
Työkaveri ei ollut sanonut mitään, ainoastaan ihmetellyt , minne toinen katosi. Mitään syytä hänelle ei kerrottu ennen kuin esimiehen puhuttelussa vasta selvisi tämä "huonovointisuus". Siinä sitten joutui se hämmentynyt työkaveri selittämään,ettei ollut ehtinyt suutaan avata, ja että näitä rikkeitä sattui joka viikko ja hän ei näistä huonovointisuuksista mitään tiennyt, kun toinen ei niistä kertonut.
Esimies kuittasi tämän keskinäiseksi huonoksi kommunikaatioksi..
Miksi luulet olevan diagnoosia tuohon?
On itsekäs ja ei taida mennä hyvin ysityiselämässä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulet olevan diagnoosia tuohon?
"Diagnosoit tai nimeät"
en luule mitään
kysyn mielipidettä, kommenttia
Ja jostain syystä ette ilmoita esihenkilölle?
Normaalia. Vaikuttaisi naiselta joka haluaa voimaantua.
Tuntuu että hänellä on vaan oikeuksia, ja muilla velvollisuuksia. Itsekäs.
Kuormittunut syystä tai toisesta. On paikalla mutta ei läsnä. Vaikeaa on.
Voi olla ihan vain itsekäs nykyihminen, jolla ei ole rajoja ennen kuin joku toinen ne asettaa. Esihenkilö lähinnä tässä tapauksessa. Te kollegat voitte kieliä pomolle, kaikin mokomin. Voi olla, että jää sitten sairaslomalle.
Jos luette vähän tarkemmin, niin esihenkilö kuittasi kommunikointiongelmaksi, eikä puuttunut itse ongelmaan.
Minusta henkilön käytös viittaisi siihen, että olisi työterveyteen ohjaamisen paikka. Siinä on vain se ongelma, että hän ei näe omassa käytöksessään vikaa, eikä siitä totuudenmukaisesti edes kerro esihenkilölle.
Usein esihenkilöillä ei ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä kentällä tapahtuu, ja pahimmassa tapauksessa ihmistuntemus on vielä heikkoa.
Mulkku mikä mulkku.