Millaista sarkasmi on?
Kommentit (19)
Sarkastinen ihminen tai sitä paljon viljelevä on lähellä persoonallisuushäiriöistä. Nimittäin tunnen pari tällaista ja koska en voi tässä eritellä tapahtumia voin vain todeta että ei ole terveen merkki käyttää sarkasmia,jos sen avulla haluaa ja pystyykin valehtelemaan ja kieroilemaan. Monesti henkilö voi siihen kätkeä ivaa ja työpaikkakiusaaminen voi ilmeta sarkastisilla kommenteilla.
Onneksi asiaan kiinnitetään enemmän huomiota, joten jos jäät kiinni sarkasmiin kätketystä kiusaamisesta tai muusta valheesta olet varrmasti leima otsassa sen jälkeen.
Musta tuntuu, että sarkasmin ja ironian ero on vähän samalla lailla epämääräinen kuin empatian ja sympatian ero. On monia määrittelijöitä ja määrittelyitä, muttei oikein mitään yhtä oikeaa (tai en ainakaan ole sellaiseen törmännyt).
Itse miellän ironian jotenkin "kiltimmäksi", esimerkiksi voin olla itseironinen ja sanoa vaikka jonkun kysyessä reittineuvoja että "mähän oonkin niin hyvä suunnistamaan että multa kannattaa kysyä :D". Sarkasmi taas (siis ihan oman mutuni perusteella) on piikikkäämpää ja kohdistuu herkästi muihin. Kuten aikaisempi kirjoittajakin totesi, niin ivaaminen on helppoa sarkasmin kautta. Sarkasmia helposti pidetään jonain älykkyyden merkkinä, ja näinollen moni ilkeä ihminen pitää omaa sarkastisuuttaan (ivallisuuttaan, piikikkyyttään) jonain älykkyyden merkkinä. Siihen voi aina myös vedota "no hei etkö se sarkasmia tajua"...
sarkasmi ja ironia ovat kyllä melkein samanlaisia mutta kuitenkin hyvin eroavia, kuunnelkaa alanis morisetten biisin isnt it ironic, ihana laulu, ironista kun ei ole tarkastajia ja saa free ride ja kun Jo maksanut lipun, menet tupakkatauolle ja näet eipolttoa kyltin, tai vaikka ironisesti voi sanoa no onpas kivaa jos myöhästyy ja elokuva alkaa, ja sarkasmi on ilkeämpää, tarkoituksena nauraa tai pilkata jotain, ei aina ihmistä, vaan mitä tahansa, ja empatia on kun tuntee sääliä, ja sympatia kun tykkää no kirjoitinpas pitkät höpötykset, anteeksi, ei ironisesti siis
sarkasmin ja ironian eroa. Luulen että ironia on sitä kun sanotaan jotakin mutta tarkoitetaan ihan toista (ja oletetaan muiden, tai ainakin samanhenkisten muiden myös tajuavan että näin on), ja sarkasmi taas on sitä, että sanotaan jotakin mitä ei (välttämättä) tarkoiteta, mutta tuodaan esille sillä tavalla että (ainakin ne samanhenkiset) muut voivat tajuta, että ei tässä nyt tosissaan olla.
Eli ironia on sitä ystävällismielisempää, jossa se ei-tarkoittaminen on ilmiselvää, ja sarkasmissa taas sellaista, minkä tarkoitus on vaan näyttää niille toisinajattelijoille kuinka tyhmiä ovat.
Eli ironia on sitä ystävällismielisempää, jossa se ei-tarkoittaminen on ilmiselvää, ja sarkasmissa taas sellaista, minkä tarkoitus on vaan näyttää niille toisinajattelijoille kuinka tyhmiä ovat.
no ei kai nyt ihan noinkaan :D
Minä olen sarkastinen ihminen, enkä todellakaan ole toisia loukkaava tai ivaava ihminen. Minulla sarkasmi kohdistuu asioihin tai olosuhteisiin, ei henkilöihin.
Itseironiaa harrastan toki.
Eli ironia on sitä ystävällismielisempää, jossa se ei-tarkoittaminen on ilmiselvää, ja sarkasmissa taas sellaista, minkä tarkoitus on vaan näyttää niille toisinajattelijoille kuinka tyhmiä ovat.
no ei kai nyt ihan noinkaan :D
Minä olen sarkastinen ihminen, enkä todellakaan ole toisia loukkaava tai ivaava ihminen. Minulla sarkasmi kohdistuu asioihin tai olosuhteisiin, ei henkilöihin.Itseironiaa harrastan toki.
No miten sinulla sitten eroaa ironia ja sarkasmi?
niin opit sarkasmin jalon taidon.
ja sen mukaan sarkasmi on epäsuoraa ivaa jolla on kohde. Se ironia sitten taas vaan epäsuoraa ivaa.
Ja että puhekielessä nuo sekoittuu.
"Sarkasmi (muinaiskreikaksi ????????? 'repiä lihaa') tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa. Se voi olla joskus erittäin loukkaavaa tilanteesta, aiheesta ja ihmisestä riippuen. Usein kommentin sarkastisuus ilmenee piilomerkityksenä tai päinvastaisena, mitä lauseen suora merkitys on (esimerkiksi "Olipa viisaasti tehty" väärin tehneelle ihmiselle).
Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi ja poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu."
Lähteitä ei tosin wikipediassa tähän ollut...
voisiko olla niin, että ironia on sitä että kun sanotaan jotain vaikka tarkoitetaan toista, se todetaan vähän kuin humoristisesti, toteamuksen huvittavuutta korostaen
mutta taas sarkasmissa sanotaan sitä mitä _itse_ ei tarkoiteta, samalla todeten kuinka hölmöjä ne ovat jotka sitä todella tarkoittavat
?
Eli ironia on sitä ystävällismielisempää, jossa se ei-tarkoittaminen on ilmiselvää, ja sarkasmissa taas sellaista, minkä tarkoitus on vaan näyttää niille toisinajattelijoille kuinka tyhmiä ovat.
no ei kai nyt ihan noinkaan :D Minä olen sarkastinen ihminen, enkä todellakaan ole toisia loukkaava tai ivaava ihminen. Minulla sarkasmi kohdistuu asioihin tai olosuhteisiin, ei henkilöihin. Itseironiaa harrastan toki.
Tyhmäksi tekee itsensä se joka luulee, että sarkasmi on joku hieno tyylilaji. Itse esitän aina ihan tyhmää kuin en ymmärtäiskään, jos joku sarkasmillaan yrittää nolata mua. Kyllä sen kuule huomaa muut ja varsinkin ne jotka ovat hiljaa sarkastisen kommentin jälkeen. Se on naurettavaa vaan. Tiedän naisen joka sitä mielellään tekee, mutta ei huomaa tai tiedä mitä hänestä ajatellaan, kummasti häntä kartellaan pikkuhiljaa.

Veikkaan hänen tarkoittaneen sarkasmillaan sitä, minkä minä taas miellän enemmänkin ironiaksi. Eli kun sanotaan vaikkapa olosuhteista "ai kun kiva ilma", vaikka sataa räntää ja pskaa. Kun en oikeastaan tiedä, mitä on sarkasmi olosuhteisiin liittyen. Pidän nimittäin sarkasmia aina jollakin lailla ivallisena (joskin "huumorina") ja ihmiseen/ihmisiin kohdistettuna.
"Sarkasmi (muinaiskreikaksi ????????? 'repiä lihaa') tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa. Se voi olla joskus erittäin loukkaavaa tilanteesta, aiheesta ja ihmisestä riippuen. Usein kommentin sarkastisuus ilmenee piilomerkityksenä tai päinvastaisena, mitä lauseen suora merkitys on (esimerkiksi "Olipa viisaasti tehty" väärin tehneelle ihmiselle).
Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi ja poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu."
Lähteitä ei tosin wikipediassa tähän ollut...
Kokoomuslaiset yrittävät olla sarkastisia PerSuomalaisille, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ironia on sitä että kun PerusSuomalaiset toteavat Kokoomuslaisten hölmölyjä jälkikäteen, koska niin olisi jokatapauksessa käynyt Kokoomuksen johdolla (kreikan miljardit).
Ei mitään uutta.
Herrasmies ei lyö naista hattu päässä.
Monesti sarkasmin taakse vetäytyjät eivät kestä edes lievämuotoista ironiaa.
Nenälle tulee varmasti.
Ulkona sataa ja esim ystävä sanoo: onpa taas kaunis ilma. Sarkasmia. Ei-sarkastinen sanoo ulkona sataa onpa taas huono ilma Sarkasmi on huumorin älyllinen alalaji,
jota kaikki eivät ymmärrä koska heidän ajattelutapansa on yksiviivaisempaa eli asioita ei heidän mielestä voi ilmaista ns mutkan takaa. Sarkasmi voi kohdistua sanojaan itseensäkin, Silloin se ei varmaankaan voi loukata ketään ulkopuolista. Sarkasmi voi olla empaatistakin, jota varsinkin äijäporukoissa viljellään.Silloin kettuillaan.
Kaikki eivät sarkasmia ymmärrä ja niille, jotka sarkasmia viljelevät se on elämänasenne. Ihmiset, jotka sarkasmia viljelevät ovat yhtä viisaita muiden kanssa heidän tapansa ilmaista asioita vain on erilainen ja siitä voi aiheutua väärinkäsityksiä. Sarkasmi on tapa elää ja ajatella asioita. Toki sarkasmi voi loukata jotakuta, joka ei tunne ihmistä, silloin sarkasmi loukkaa. Pitää nuuhkia ilmaa kauan, jotta saa tietää ketkä ymmärtävät sarkasmia.
vaikea erottaa ironiasta.