Listataan vauva-arjen tärkeimmät hankinnat
Mitä kaikkea kannattaa hankkia äitiyspakkauksen lisäksi?
Kommentit (14)
Meillä vauva ei viihtynyt vaunuissa eikä käyttänyt tuttia.
Meille tärkeimpiin kuului
Harsot
Turvakaukalo
Kantoliina
Omassa arjessa tarpeelliset asiat. Meille ne olivat vaunut, kantoliina ja turvakaukalo. Moni haluaa vauvalle oman sängyn. Monet asiat voi hankkia vasta vauvan syntymän jälkeen mutta jokin väline siihen, että sairaalasta pääsee kotiin on hyvä olla valmiina.
Sellainen pienehkö pinnasänky, josta yhden seinän sai kokonaan pois, että se sänky oli saumattomasti kiinni aikuisen sängyssä, oli meille tärkeä. Se oli vierihoitoa, kuitenkin mahdollisuudella kierittää syvempään uneeb vaipunut vauva vähäsen omasta ihosta irti.
Ja koska esikoinen puklaili kovasti, niitä pieniä kolmion mallisia kaulaliinoja meni paljon.
Kakkonen oli talvivauva ja kerrospukeutuminen oli parasta: ohuita vaatekertoja päällekäin, tarpeen eli ilman mukaan vähentäen tai lisäten.
1) Mun äidin vanha ompelukone
2) Virkkuukoukkusatsi
3) Neulepuikkossatsi
Vapaa-aika oli vauvavuonna kortilla ja täysin arvaamatonta. Mikään muu työ tai harrastus ei ollut niin kätevästi vauvan rytmiin sopiva kuin käsityö, jonka voi jättää ihan juuri sillä hetkellä kun unirytmiään hakeva vauva taas herää (nukuttuaan esimerkiksi 19 tai 24 minuuttia). Ja tuloksistakin iloitsin sillä vauvan vuodevaatteista puseroihin ja myssyihin ja housuista sukkiin ja lapasiin tuli tehtyä paljon ihan itse. Virkkaamalla jopa pehmoleluja!
Mitään ei kannata hankkia kovin paljon etukäteen, sillä arki vauvan kanssa opettaa. Kyllä sen sitten huomaa mitä tarvitsee. Itselläni tärkeimmät oli varmaankin sitteri (jossa istuen vauva söi aika pitkään) ja vaunut (nukkui ulkona hyvin).
Auton turvakaukalon ostin prismasta, sen halvimman. Toimi oikein hyvin. Myös vaunut oli halvimmat mahdolliset, toimi erinomaisesti. Kaverini satsasi näihin härpäkkeisiin tonneja, kun piti olla "laatua".
Vierailija kirjoitti:

Turvakaukalon laatu punnitaan vasta onnettomuustilanteissa. Joten halpiskaukaloa ei voi verrata testivoittajaan. Monessa muussa tuotteessa edullisemmatkin ovat usein hyviä vaihtoehtoja.
Muistan, kun jotkut osti ihan törkeän hintaisia varusteita. Turvakaukalo piti olla parasta laatua ja hokivat sitä, miten muovi hapertuu viidessä vuodessa.. sitten ajelivat jollain muovikopperolla. Luulisi, että sen auton muoviosatkin hapertuu samalla, ilmeisesti eri muovilaatua.
Monen tuhannen euron vaunuja oli vähän vaikeampi perustella, mutta paras selitys oli tripptrapp-syöttötuolin ostamisessa: sitä voi käyttää emännäjatkoksena myöhemmin. En muuten ole huomannut katsoa, onko näillä tyypeillä vielä tripptrapp keittiössään pyörimässä. Varmaankin, muutaman satasen emännänjatkos.
Vaunut (saa myös hyviä käytettynä, en suosittele maksamaan tonneja ellet ole rikas)
Turvakaukalo (monet ei suosittele käytettyä, mutta meillä oli loistokunnossa oleva laadukas turvakaukalo)
Paljon harsoja - näitä saa käytettyä hyvin vielä taaperon kanssa ruokaliinoina ja vähän kaikkeen sotkujen siivoukseen
Sänky - hyvä pinnasänky jos ei aio nukkua vauvan kanssa samassa sängyssä
Leikkikehä/mobile - tämä uutena ja on vauvan mieleen
Voi ostaa muttei ole välttämättömiä: sitteri, pullojen desinfiointikone, vaipparoskis, kantoliina
Aika paljon mielestäni myydään kaikkea turhaa mitä vauvoihin tulee. Monet kamppeet on mielestäni ekologisempaa hankkia käytettyinä. Esim. rattaissa en tajua mitä järkeä on hankkia viimeistä huutoa olevia vaunuja kun käytettyinä saa todella hyväkuntoisiakin.
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei kannata hankkia kovin paljon etukäteen, sillä arki vauvan kanssa opettaa. Kyllä sen sitten huomaa mitä tarvitsee. Itselläni tärkeimmät oli varmaankin sitteri (jossa istuen vauva söi aika pitkään) ja vaunut (nukkui ulkona hyvin).
Auton turvakaukalon ostin prismasta, sen halvimman. Toimi oikein hyvin. Myös vaunut oli halvimmat mahdolliset, toimi erinomaisesti. Kaverini satsasi näihin härpäkkeisiin tonneja, kun piti olla "laatua".
Näissäkin on aika yksilöllistä se mikä on kenenkin mielestä tärkeää. Vaunut ja turvakaukalo taitaa olla niitä jotka löytyvät melkein kaikilta. Olen samaa mieltä, että kannattaa katsoa mikä sopii omiin tarpeisiin.
Laadukas turvaistuin autoon (ei käytettyä ikinä!)